keinot/tavoittelukeinojentarkistus.txt
2004-08-26
Tavoittelun keinojen tarkistusta
Tahtoisin päästä tutkimuksen harrastajasta jälleen kerran ammattitutkijaksi. Olen sitä silmällä pitäen laittanut keväällä apurahahakemuksen Antti ja Jenny Wihurin rahastolle. Tämän kuun loppuun mennessä lähetän apurahahakemuksen Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston käsittelyyn. Syyskuun lopussa päättyy Koneen säätiön apurahojen hakuaika ja minä postitan sinnekin hakemukseni.
Väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen tai ehkä väitöskirjan viimeistelyynkin ikäni sopisi. En nuorru enää, enkä ole vielä tohtori, mutta ehkä voisin alkaa tässä vaiheessa jo viimeistellä väitöskirjaani apurahan turvin? Olenkohan niin pitkällä? Pitääpä tarkistaa! En odota liikoja. Kaikkia keinoja on kuitenkin lupa ja hyvä ja pakkokin käyttää elonsa rahoittamiseksi ja mieluiten mielityötään tehden. Näillä sanoilla ja monilla muillakin minä perustelen sitä, että haen apurahoja.
Lisäksi on toki tarkistettava pestuumarkkinat, josko olisi työnantajia, joilla on pulaa teoreettisen (ja vähän käytännöllisenkin) filosofian tutkijasta, joka ei ole vielä tohtori. Ehkä sellaisia työnantajia ei löydy ihan hetikään, eikä ainakaan pilvin pimein. Toivossa on silti hyvä elää. Entä millaiset mahdollisuudet minulla on ideoida ja kehittää yritys, joka tuottaa filosofista tutkimusta? Jos vielä yrittäjänä itse tutkisin tekoa, erityisesti teon syyn ja perusteen yhtenevyysongelmaa Georg Henrik von Wrightin filosofiassa? Varmaan on tuotteellani melkoista kysyntää, sillä itse ainakin kiinnitän asiaan lähes kaiken huomioni.
No, minulla on varasuunnitelma: pidän yhtä ruudullista numeroita mukana lotto- ja vikinglottoteemaisissa viikkoarvonnoissa.
- Maura
17:56 - /keinot



