keinot/vielavahasentekstinkasittelystaesseentiimoilta.txt
2005-05-23
Vielä vähäsen tekstinkäsittelystä esseen tiimoilta
Lähetin tänä aamuna eteenpäin esseen, jonka hiomiselle olin saanut filosofisista ja teknisistä syistä vähän lisäaikaa.
Ajattelin viikko sitten viikonloppuna muutaman keskustelun innoittamana hiukan hioa tekstiä ennen sen lähettämisen viime hetkeä, mutta en ottanut silloin huomioon tekstinkäsittelyohjelmaani Tediä. Sen sijaan, että teksti olisi tuolloin parantunut, tuli vastaan monenmoisia ihan yllättäviä teknisiä ongelmia. Tai ei minun olisi niistä pitänyt yllättyä, sillä juuri tuollaisten ongelmien tähden olen viime marraskuusta asti vältellyt muotoilua tarvitsevien tekstien kirjoittamista kotikoneellani.
Onhan minulla ollut mahdollisuus etsiä käyttööni maailmalta jokin minulle avoin ja sillä kertaa muilta vapaana oleva tietokone, kun olen halunnut työstää vaativampia tekstejä, mutta aineiston kantaminen on työlästä. Lisäksi kantaessa kipeytyvät nekin nivelet, joita tarvitsen näppäimistön naputteluun eli ihan silkkaan kirjoittamiseen. Viikonloppuisin ja iltaisin (öisinkin) on helpompaa kirjoittaa tekstit kotona - enkä minä virka-aikana tosiaan joudakaan kirjoittelemaan, kun on noita työnhakukiireitä.
Toissa viikonloppuna siis parantamisen sijasta pahensin tekstiä ihan teknisten ongelmien ja oman suurenmoisen ohjelman komentotaidottomuuteni keinoin. Sain viime viikon maanantaina lisäaikaa, mutta jouduin käyttämään sen tyylin ja sisällön hiomisen sijaan lähes täysin tekstitiedoston ja sen perussanoman pelastamiseen.
Sain onneksi viime perjantai-iltana uudeksi tekstinkäsittelyohjelmakseni AbiWordin ja sille käyttöpaikaksi huonomuistisen koneeni sijasta runsaasti operointitilaa minua varten rakennetulta "palvelimelta" (tai niin minä ainakin sitä nimitän) tuolta jostain netistä tai it-tukihenkilöni kotikoneelta tai mistä lie mystisistä virtuaalisvääreistä tai jostain.
Esseen korjaamista on hidastanut AbiWordillakin se, että korjattavaa on ollut kelpo läjä. Oma taitamattomuuteni, viime viikollakin vielä käyttämäni Ted-tekstinkäsittelyohjelman kömpelyys käytössäni sekä koneeni ylivoimainen hitaus tuottivat ennen Abiwordin saapumista työstämääni tekstiin semmoisen virheiden vipinän, että niiden poistaminenkin on ollut hidasta.
Jostain syystä AbiWordilla avaamassani tiedostossa (joka siis oli aiemmin Tedillä tekemäni) oli esseeteksti jopa kokonaisena kopiona keskellä itseään. Minulta meni vähän aikaa, ennen kuin edes keksin, että kaikki alkoi yllättäen kesken esseen alusta uudelleen ja tuon uudelleen alkaneen tekstin loputtua jatkui alkuperäinen teksti loppuunkin uudelleen. Olin oikein ylpeä siitä, että löysin tuon virheeni kokonaisena, enkä vain ryhtynyt poistamaan toistoja vaihe kerrallaan.
Sitä minä vain ihmettelen vieläkin, että miten kotikoneeni, minä ja Ted onnistuimme yhdessä tuollaisenkin virheen aiheuttamaan. Joistain muista virheistä ja ongelmista on kuvaus aiemmassa jutussani täällä Aloitusmaisemassa. Kaikkea en ole kertonut, enkä kerrokaan.
Tänä aamuna lähetin esseen julkaisun toimittajalle sellaisessa kunnossa, millaiseksi sain sen turvallisella "palvelimella" ihanaa AbiWordia käyttäen teknisesti korjattua. Lähes kaikki hienot tyylin ja sisällön parannusideat kylläkin jäivät toiseen kertaa.
Jokin hetki sitten löysin sähköpostilaatikostani viestin, jossa luki, jotta "kiitos". Luki siinä vähän muutakin. Olen tyytyväinen siihen, että esseeni on ehtinyt mukaan julkaisua työstävään prosessiin.
19:04 - /keinot



