keinot/yhdistelmatukionyhteiskunnantukeatyonantajalle.txt
2005-04-23
Yhdistelmätuki on yhteiskunnan tukea työnantajalle
Olen joutunut viime aikoina perehtymään pitkittyvään työnhakuun osallistuvan havainnoinnin kautta, kun olen kisaillut rahoituksista ja työpaikoista yhä uudelleen ja uudelleen hieman (?) itseäni pätevämpien tai tuoreempien tai nuorempien tai vanhempien tai terveempien tai vammaisempien tai menestyvämpien tai syrjäytyvämpien tai miten milloinkin kulloisessakin kilpailussa minua parempien hakijoiden kanssa. Joka tapauksessa olen päässyt niin pitkälle työttömyyteen, että olen nykyisin yhdistelmätukikelpoinen.
Yhteiskuntahan tukee nykyisin yhtä lailla työllistämistä ja työllistymistä. Tukea maksetaan eri tavoin erilaisille työnantajille ja työnhakijoille. Minun palkkaamiseeni voi tosiaan saada yhdistelmätukea, jos siihen oikeutettu työnantaja uskaltaa rekrytoinnissaan ylittää pitkän työttömyyden minun ja työpaikan välille luoman kuilun.
Haen tietysti koko ajan pestausta ja rahoitusta haasteellisiin tehtäviin, joten yhdistelmätukeakin haen toiminnanjohtajan tehtäviin tai vastaaviin. Ei tämä ole leveilyä, vaan ihan niin kuin pitääkin olla. Kun työnantaja käyttää työntekijän palkkaamiseen yhdistelmätukea joko pelkästään tai oman rahoituksen lisänä, on työntekijä ihan normaalisti työnantajalla pestissä. Nimikkeen pitää olla oikeassa suhteessa tehtävään ja palkattavan ammattitaitoon - ja palkan taas pitää olla niiden kannalta asianmukainen. Tästä seuraa, että päivittäinen työaika ei yleensä ole virka-ajan mittainen, vaan osa-aikainen.
Kuten on jo käynyt ilmi, olen etsinyt - tavanomaisen työn ja rahoituksen hakemisen lisäksi - pestiä myös yhdistelmätukeen oikeutetuilta työnantajilta. Juuri työnantajahan voi saada minun työllistämiseeni yhdistelmätukea, enkä minä itse. Aktiivista työnhakua varten on Tampereen työvoimatoimiston sivuilla tunnuksen ja salasanan takana erilaisten avoimena olevien tukityöpaikkojen lista yhteyshenkilötietoineen. Kokeilu on periaatteessa hyvä, mutta varsinkin siihen liittyvät turhat toistuvat yhteydenottoyritykset tulevat kalliiksi muutenkin taloudellisesti tiukoilla oleville työnhakijoille.
Kaksi viimeisintä puhelinlaskuani ovat olleet suuruudeltaan aikasempaan tasooni verrattuna lähes kaksinkertaiset siksi, että olen soitellut kännykälläni yhdistelmätukityöpaikkojen yhteyshenkilöiden puhelinnumeroihin. Muutaman yrittämisen jälkeen olen tavoittanut yhden heistä ja keskustelu olikin ihan asiallinen. Muuten olen löytänyt vain vastaajia, keskuksia ja viereisen työpöydän väkeä, jotka ovat minun kustannuksellani kertoneet, että kyseinen yhteyshenkilö ei ole paikalla nyt/tänään/enää tällä viikolla. Turhista yrityksistä on ikävä maksaa puhelinlaskua, kun peruslaskunkin maksaminen on ollut tiukoilla.
Olen tarjonnut itseäni erilaisiin yhdistyksiin kohdatessani niiden väkeä tai saadessani tilaisuuden vastata sähköpostiviesteihin, joissa kysellään työntekijöitä tai rahoituslähteitä. Toistaiseksi tulos on ollut vanhan sanonnan mukaisesti yhtä tyhjän kanssa. Tosin se, että viestiäni ei katsota edes vastaamisen arvoiseksi, satuttaa tunteitani. Sekin tekee kipeää, että joudun taholla jos toisellakin huomaamaan kuuluvani todella epäilyttävään kastiin. Tutuillakin ihmisillä on melkoisen vahvat epäilykset työllistetyn ottamisesta yhdistykseen töihin. Kun minä olen keskustelussa se henkilö, jota tarkastellaan mahdollisena työllistettävänä, kyseessä ei kuulemma välttämättä olisi katastrofaalisen kammottava ajatus. Kyllä melkeinkin katastrofaalisen kammottava ajatus on kuitenkin aika iso peikko, kun kyse on minusta itsestäni. Minähän olen sentään ihan mukava ja pätevä ihminen, vai?
Joka tapauksessa Kelan mukaan esimerkiksi yhdistykset voivat saada yhdistelmätukea vuodeksi niin, että se koostuu työmarkkinatuesta ja työllistämistuesta, jotka molemmat maksetaan työnantajalle. Sen lisäksi saavat sosiaaliset yritykset yhdistelmätukeen jatkoa vielä toisenkin vuoden, mutta niidenkin osalta siinä on rajoituksia enemmän ja tuen määrä on pienempi. Muiden tahojen osalta yhdistelmätuella työllistäminen on jonkin verran mutkikkaampaa. Yhdistelmätukeen voi tutustua netitse myös työvoimapalvelujen sivuilla. Sieltä löytyy linkki myös meneillään olevaan kokeiluun, jossa jaetaan seteleitä ja työnantaja voi saada tukea myös lyhyemmän ajan työttömänä olleiden työllistämiseen.
Tampereella ei ole kai menty tukien esittelyssä yhtä pitkälle kuin Oulussa, jossa Oulun kaupungin työllistämiskeskuksen sivuilla tarjotaan lisätukea yhdistelmätuen lisäksi. Kannattaa tietysti tarkistaa kunnolla sekin, mitä kaikkea työvoimatoimistossa Tampereella on tarjolla.
09:10 - /keinot



