keinot/yhdistystoimintavaativanaharrastuksenajayhdistystyollistajana.txt
2005-05-25
Yhdistystoiminta vaativana harrastuksena ja yhdistys työllistäjänä
Yhdistyksen perustamiskokouksen jälkeen hallitus järjestäytyy. Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry eli TASVINA syntyi 5-tuntisessa kokouksessa illalla 11.5.05. Kiireiset naiset pitävät hallituksen järjestäytymiskokouksen reilusti myöhemmin eli kesäkuun ensimmäisenä. Olen puheenjohtaja, joten valmistelen kokouksen. Valmistelen myös yhdistyksen rekisteröintiä. Muutakin on vireillä heti yhdistyksen olemassa olemisen alusta asti.
En ole ihan vihreä tässä yhdistystoiminnassa, vaikka vihreä olenkin. Olen toiminut elämäni mittaan yhdessä jos toisessakin yhdistyksessä. Silti olen kiitollinen Antti-Juhanin nettipäiväkirjaansa kokoamasta Yhdistysbyrokraatin muistilistasta. Harkitsen vakavasti myös Vision verkkomyynnissä olevan Vihreän yhdistystoimijan oppaan hankkimista itselleni. Tai ehkä ehdotankin hankintaa järjestäytymiskokoksessa TASVINA:lle.
Joskus nuorena opiskelijana 1970-luvun alkupuolella - taisi olla peräti ensimmäisenä opiskelusyksynäni - minut valittiin yhden hyvän yhdistyksen hallitukseen yhtä aikaa varapuheenjohtajaksi ja taloudenhoitajaksi. Tein opiskelukiireitteni keskellä kevätkokoukseen kahden vuoden tilit kuntoon kuittien, pöytäkirjojen ja satunnaisten kirjausten pohjalta. Hankin tietenkin käsiini myös tilintarkastajat ja tilit tarkastettiin normaaliin tapaan. Kelpasivat ne myös kevätkokoukselle. Onneksi siitä ruljanssista on jo 30 vuotta.
Onneksi, niinpä niin. Ikäväkseni olen sittemmin vuosikymmenien mittaan törmännyt erilaisissa yhdistyshallituksissa toimiessani siihen, että kaikki ei olekaan kunnossa edeltäjieni jäljiltä. Yhdistysbyrokratian hoitaminen vaatii huolellisuutta, kärsivällisyyttä ja perehtymistä yhdistystoiminnan taloudellisiin ja hallinnollisiinkin määräyksiin. On ikävää huomata kesken jonkin hyvän hankkeen valmistelujen, että yhdistyksen nimenkirjoittajia ei olekaan vaihdettu yhdistysrekisteriin tai että tilit ovat levällään tai mitä nyt sitten onkaan jäänyt tekemättä kiinnostavampien asioiden parissa puuhatessa.
Yksi hyvä rekisteröity yhdistys voi työllistää osa-aikatyöhön ainakin yhden hyvän motivoituneen yhdistelmätukikelpoisen työnhakijan niin, että pesti on yhdistykselle lähes ilmainen.
Jos jokin rekisteröity yhdistys päättää hakea työvoimatoimiston ja Kelan kautta yhdistelmätukea ja aikoo palkata sillä yhdistykselle osa-aikaisen työntekijän, on yhdistysbyrokratian oltava ajantasalla ja kunnossa. Silloin tarvittavat dokumentit löytyvät arkistosta, yhdistysrekisteristä ja muualtakin suhteellisen nopeasti. Yhdistyksen on sitten helppo toimittaa yhdistelmätuen edellyttämät hakemukset liitteineen Työvoimatoimistoon, joka huolehtii, että Kelakin saa käsiteltäväkseen oman osansa hakemuksista.
Yhdistelmätukikelpoisen työntekijän palkkaaminen voi toteutua yhteiskunnan rekisteröidylle yhdistykselle myöntämällä yhdistelmätuella. Silloin se on yhdistykselle lähes ilmaista. Ensimmäiseen palkkaan työnantajakuluineen on ry:llä toki oltava varaa, mutta viimeisen palkan ja työnantajakulujen maksamisen jälkeen saatava viimeinen yhdistelmätuki nollaa saldon. Yhdistysrekisteriote on toki maksettava ja ehkä jotain muuta pientä. Muuten työntekijä on yhdistykselle ilmainen.
Yksi hyvä yhdistys voi työllistää osa-aikaisesti ainakin yhden hyvän työntekijän, joka on pitkään etsinyt työkokemukselleen ja työpanokselleen rahassakin mitattavaa arvostusta.
08:11 - /keinot



