Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

maailma/oinensuomikuva.txt

2005-01-20

Öinen Suomi-kuva

Nukuttaa. Kurkistan siis yöhön. Öinen Suomi-kuva Nasalla, Kymppikerholla ja Conanilla on moninainen. Nasa on kuvannut pimeän yön valoja maailmassa, mutta kun maailma tarkoittaa maapalloa, löytyy oma kuvansa myös Euroopasta. Suomi näkyy näissä satelliittikuvissa pimeän yön valoissaan. Englantilainen Kymppikerho on eräässä jaksossaan viettänyt valoisen yöttömän yön Suomessa juhannuksena. Amerikkalainen öinen Conan on ottanut Suomen vakavan kulttuurikansan puheeksi silloin tällöin ja odottaa nytkin kai meiltä kortteja yhden mollauksensa vuoksi.


Maailman öiseen valaisemiseen kuluu aika lailla energiaa siitäkin päätellen, miten paljon valoja satelliitti pimeän yön aikaan maapallon pinnalta tallentaa kuvalleen. Koko eteläinen ja keskinen Suomi kylpee laidasta laitaan valoissaan ja vasta Lapin mailla on valopisteitä vähän harvemmassa. Näin on ollut ainakin vuonna 2003, jolloin Nasan internetiin asettamat yövalokuvat on otettu.

Kymppikerhon yö Suomessa oli mystinen. Jokin aika sitten surfaillessani television kanavilla päädyin Kymppikerhoon, jonka porukkaa oli joutunut suomalaiseen juhannusyöhön jonkun new age -yhteisön joukkoon, kuten sarjan henkilöt totesivat. Osa porukasta meditoi yöttömässä yössä erotiikkaa alasti ja osalla oli valkoisissa kaavuissaan meditoidessaan teemana kaunan hautaaminen ruukussa maahan ja hyvien asioiden kasvattaminen siemenistä mukaan otettavissa ruukuissa. Tämä öinen Suomi-kuva oli siis englantilaisesta tv-sarjasta, mutta mitähän muuta meistä Englannin televisio-ohjelmissa näytetään?

Öinen Conan eli Late Night with Conan O'Brian viittaa Suomeen silloin tällöin. Ohjelma esitteli jokin aika sitten uusien juhlien osiossa suomalaisen uusjuhlan, jonka teemana on ilmaista edes hetkisen ajan avoimesti tunteita: kuvassa oli ensin kolme vakavana istuvaa suomalaista, sitten yhtäkkiä yksi itki, toinen nauroi ja kolmas huusi kai raivosta yhtä aikaa hetken ennen kuin kaikki taas vakavoituivat - jälleen yhtä aikaa. Tällä viikolla conanilainen Suomi-maininta tuli maitten mollaamisosion aluksi: Conan ihmetteli amerikkalaisittain, miksi Suomen 5000-vuotisen kulttuurin ajalta tunnetaan vain Hucleberry Finn? Nyt Conan odottaa meiltä vihaisia kortteja tuon mollaamisen vuoksi.

13:23 - /maailma