Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

maailma/rahatonnaetietoyhteiskunnanreunalla.txt

2004-12-09

Rahatonna eTietoyhteiskunnan reunalla

Olen tänä syksynä kokenut monella tavalla sen, miten vaikeaa köyhän on olla aktiivinen eTietoyhteiskunnan jäsen. Kirjoitan tuon pällistelemäni yhteiskunnan nimityksen isolla teellä, sillä joltain mahtavalta ja vaikeasti lähestyttävältä möykyltä se täältä kotipesästä katsottuna tuntuu. Kuinkahan isolta ja hankalasti lähestyttävältä eTietoyhteiskunta tuntuukaan niistä ihmisistä, jotka eivät omista rahaa, tietokoneita ja tietokoneen käyttötaitoja, mutta asioida pitäisi yhä useampaan suuntaan internetin välityksellä? Entä, jos ei heidän lähipiirissään ole yhteiskunnan ilmaislaitteistoja, eikä ketään, kehen turvautuisi, kun hyvät neuvot ja apu ovat tarpeen?

Minun tilanteeni on siinä mielessä ollut kuitenkin suhteellisen turvattu, että irrottauduin ison organisaation työpisteestä, koneista ja ohjelmistoista, mutta saan silti käyttää niitä ns. mikroluokissa eräänlaisen siirtymävaiheen ajan. Lisäksi minulla on parinkymmenen vuoden työkokemus tietokoneen naputtelusta erilaisilla ohjelmilla ajan tarpeiden ja tarjonnan mukaisesti. Sekin etu minulla on ollut kotikoneen ohjelmistojen hajoamisen sävyttämässä syksyssäni, että poikani Antti-Juhani on kärsivällinen, ystävällinen ja avulias ohjelmistotekniikan assistentti. Kun vanhat ohjelmistoni hajosivatkin tuusan nuusaksi ja koneeni on käynyt uusille ohjelmille ahtaaksi rahattomassa elämänvaiheessa, hän täytti Tampereella sijaitsevan koneeni Jyväskylästä käsin niin, että kirjoitan tätä juttua kotikoneeni ääressä.

Tapausselostus roikkumisesta rahatonna eTietoyhteiskunnan reunalla on liitteenä.

Toivon hyvää.


Asiointi, opiskelu, työnhaku: Olen huomannut, että aloittelijoille opetetaan perustiedot ja -taidot tamperelaisessa NettiNyssessä milloin missäkin päin kaupunkia, ellei tuo palvelupiste ole jonkin kongressin käytössä. Olen löytänyt toistaiseksi holliltani yhden internetkahvilan, jossa saa tunnin plus kahvin kolmella eurolla ja vartin yhdellä eurolla. Sampolassa ja Metsossa on jonotettavia maksuttomia noin vartin käyttöajan koneita sekä varattavia tunnin käyttöaikaisia koneita, kai sitten muissakin kirjastonpisteissä. Työpaikkailmoitukset ja siihen liittyvän asioinnin voi hoitaa työvoimatoimiston tarjoamilla koneilla ja pankkiasioinnin pankin tarjoamalla onlinepäätteellä. Yliopisto tarjoaa (jatko-)opiskelijoilleen tekstin varastointitilaa palvelimilla, hyvät koneet ohjelmineen saleissa, joissa on myös vauhdikas tulostin, mutta yliopistolla on myös omilleen sähköpostinlukuun tarkoitettuja koneita joissain auloissa. Kyllä pitää olla vankka terveys ja melkoisesti kärsivällisyyttä, jos noilla systeemeillä aikoo (jatko-)opiskelusta valmistua ja siinä ohella työllistyä jonnekin organisaatioon, joka tarjoaa sitten koko eTietoyhteiskunnan tarvitsemat tykötarpeet.

Kodista modeemilla eTietoyhteiskuntaan: Siirryin alkusyksystä hyvin varustetusta työpisteestä etätyönhakuun kotiin, joten aloin rakentaa itselleni etätyöpistettä kotipesääni työnhaun ja sen kannalta harrastukseksi luonnehdittavan väikkärinteon ohella. Kotitietokoneeni on joskus kauan sitten hankittu 32-megainen IBM-kone mustesuihkutulostimineen. Internetin käyttö puhelinmodeemin kautta on tuolla muistilla hidasta ja siis myös kallista, joten tartuin kotikerrostalon kaapeliverkon myötä saamaani tarjoukseen: ilmainen kaapelimodeemi ja avaus sekä kohtuullinen kuukausimaksu. Ostin vipatulla rahalla verkkokortin, jonka laitoin paikoilleen Antti-Juhanin puhelimitse antaman ohjauksen turvin ja samalla tulin johtoja oikoessani korjanneeksi CD-rom -asemani. Windowsini ja IE-selaimeni olivat kaapelimodeemiyhteyden luomisen kannalta liian vanhoja, eikä koneeni muistitila sallinut niiden päivityksiä uusimpiin versioihin, mikä olisi ollut tarpeen, sillä kaapelimodeemin tarjoava verkko ei asennusvaiheessa hyväksynyt avukseen uudehkoa ja hyvää Opera-operaselaintani. Hävitin Operan, päivitin IE:n jollain vähän minulla olevaa tuoreemmalla ilmaisversiolla, samoin windowsin ja sain homman pyörimään kaapelimodeemin kanssa. Silloin tietokonetuholaiset alkoivat tunkeilla kotiini verkkoa pitkin. Imuroin itselleni maksuttoman palomuurin ja muuta suojausta. Sen jälkeen toimi joko windows-IE -yhdistelmä tai suojaus, mutta eivät yhtäaikaa. Sitten windows hajosi virusten ja muiden tunkeilijoiden vuoksi tai siksi, että poistin suojauksille tilaa tehdessäni jonkin tärkeän osan. Koneestani tuli minun kannaltani täysin käyttökelvoton, sillä se ei osannut muuta kuin pyyttää uutta windowsia rikkoutuneen tilalle.

Tyhjän vanhan koneen ääressä: Televisiossa mainostetaan, että uuden tietokoneen voi saada itselleen jopa 32 euron kuukausieriä maksamalla, mutta ensin pitäisi olla sen verran irrallista rahaa käytettävissä kuukausittain. Muistia saisi lisää ostamalla sitä erän, joka maksaa noin 80 euroa ja vaihtamalla (tai lisäämällä) se entisen pienen muistin tilalle (tai seuraksi), mutta jos kone on kovin vanha kuten minulla, ei muu rauta kuulemma sitten todennäköisesti kuitenkaan tue muistin lisäystä, sanoi useampikin muistikauppias. Tässä vaiheessä minulla oli kotini etätyöpisteessä mustesuihkukirjoitin, jonka muste on kuivunut, sekä tietokone, jolla periaatteessa on yhteys kaapelimodeemin kautta internetiin, mutta ei ohjelmistoa lainkaan. Syksy oli jo pitkällä.

Uusi käyttöjärjestelmä: Kuten olen useaan otteeseen kiitellyt, niin nytkin kiittelen poikaani Antti-Juhania toimivasta ohjelmistosta. Antti-Juhanin lähettämän CD-rompun ja puhelimitse häneltä saamieni ohjeiden avulla sain koneeseen niin paljon linux-ohjelmistoa sisään, että internetin kautta tapahtuva ohjelmistohuolto tuli mahdolliseksi. Antti-Juhani on hoitanut hommaa Jyväskylästä kaapelimodeemin kautta konettani sorkkien ja järjestellen, noin kuvaannollisesti sanottuna. Minä olen opetellut linux-käyttöjärjestelmää ja ohjelmia samalla, kun olen täällä kotipesässä käyttänyt konetta poikani puhelinohjeiden mukaan silloin, kun tätäkin värkkiä on ohjelmistohuollosssa tarvittu. Nyt kun yritän muilta osin itsenäistyä taas tietokoneenkäyttäjänä, mokailen tulkitessani esiin nousevia ongelmatilanteita. Totun kyllä näihin ohjelmiin vähitellen ja opin tietämään, mihin ne pystyvät ja mihin eivät.

Toivon hyvää.

16:27 - /maailma