meta/liikaalinkkejalahteisiintailiianvahansiteitaymparistoon.txt
2005-03-20
Liikaa linkkejä lähteisiin tai liian vähän siteitä ympäristöön?
Kirjoitan tätä nettipäiväkirjaa jonkin verran eri tavoin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut päiväkirjaa kynällä paperille. Osittain kyse on siitä, että kirjaan Aloitusmaisemaan itselleni aineistolinkkejä tulevia kirjoittamistarpeita varten. Toisaalta taas kehittelen oman elämäni tapauksista siemeniä, joista saattaa tulevaisuudessa kasvaa pitkiäkin sepitteitä. Toki jotkut juttuni ovat samanlaisia kuin paperipäiväkirjoissani on ollut. Tämä juttu on kuitenkin parin täällä Aloitusmaisemassa käyttämäni kirjoittamistavan tutkiskelua. Laitan tutkiskelun kuitenkin linkin taakse.
Joitain juttuja kirjoittaessani käyn tarkistamassa tietoja aika monien linkkien takaa. Jos minua ei kuitenkaan vielä huvita kirjoittaa aiheesta koko tutkiskelemassani laajuudessa, laitan juttuun oman tarinan ja reilusti linkkejä, joiden kautta pääsen helposti myöhemmin hiukan laajemman tiedon äärelle. Mielessäni muhii toive, että saatan joskus palata näihin teemoihin. Silloin valmiit linkitykset helpottavat työskentelyäni. Tällaisia linkkivarastojuttuja ovat esimerkiksi itsestäni kertova Maan korvesta varrelle virran - noin 21 vuotta alkutaipalettani ja historiallisesta henkilöstä kertoava Tänään on 161 vuotta siitä kun Minna Canth syntyi. Kumpikin juttu linkittää henkilöstä toteavasti kertovan elämäkerrallisen aineksen erilaisiin julkisiin kotisivustoihin, jotka jotenkin liittyvät elämän vaiheisiin ja vaikutuksiin. Nettisivuilta löytyy tietysti paljon julkistettua tietoa merkkihenkilöstä (MC), vaikka yksityishenkilö (MT) voi vaeltaa jutun ajanjakson nettisivustoja tuntemattomana.
Joitain toisia juttuja kirjoitan asioista tai tilanteista, joiden ihan tarkkaa kytkeytymistä oman elämäni todellisuuteen saati muille tuttuihin paikkoihin ja ihmisiin en tahdo kertoa liian tarkkaan. Silloin jutuista tulee arkisen ja tosiasioihin perustuvan kuvauksen pohjalta silti vähän mystisiä. Sävy syntyy siitä, että kerron havaintojani tarkkaan, mutta en liitä niitä ympäristöönsä nimillä tai esittelyillä. Näin ovat syntyneet jutut Sadoittain mustia lintuja sinipimeässä aamussa, joka kertoo havaitusta ilmiöstä ja Portaita, käytäviä ja pahvikoteloita - kuin unessa ikään, jossa kuvaan muutaman päivän aikana yhä uudelleen ja uudelleen tekemääni kävelyretkeä. Kumpikin juttu käsittelee silkkaa arkista elämää, mutta yksityiskohtaisen tarkasti rajattuna ja kuvattuna.
21:00 - /meta



