mina/jotainomankirjallisentoimintanijalkia.txt
2005-05-20
Joitain oman kirjallisen toimintani jälkiä
Minä etsin yhä silloin tällöin itseäni tai ainakin jälkiä toiminnastani. Jolloinkin tämän viikon torstaina aamupäivällä poistuin kotoani löytääkseni yhden kirjan. Käännyin ulko-ovelta vasemmalle ja kuljin kotikatuni päähän. Ylitin kadun, joka vaati valitsemaan suunnan. Käännyin taas vasemmalle ja kuljin yliopiston päärakennukseen. Siellä olikin vain paperikauppa. Uuden Pinnin alakerrassa on kirjakauppa, mutta ei siellä ollut myynnissä TUP:n julkaisemia kirjoja. TUP myy kirjansa Attilassa, joten kävelin sinne. Löysin kirjan, jota etsin eilenkin. Selailin sitä varovasti ja rauhoituin sitten. Oli minun esseeni siellä niin kuin pitikin.
Harkitsin kirjan ostamista, mutta kun en saanut edes opiskelija-alennusta, päädyin myyjän kanssa edulliseen vaihtoehtoon: hän kirjoitti tutkielmani "Georg Henrik von Wright ja filosofinen tieto teosta" sivunumerot (202-211) lappuselle. Sitten hän ihmetteli, miksei minulla ole tekijänkappaletta kirjasta. Niinpä. Pitääpä joskus kysyä, josko saisinkin filosofian yksiköstä Tampereen yliopistosta tuon kirjan Filosofisia tutkielmia - Philosophical Studies in honorem Leila Haaparanta. (toimittanut Luoma et al 2004). Suomen filosofiselta yhdistykseltä sain toki kirjan nimeltä Kielto (toimittanut Gylling et al 2004) tekijänkappaleena. "Kielto" -kirjassa on sivuilla 126-132 tutkielmani "Kielto Georg Henrik von Wrightin teonteoriassa ja teonlogiikassa". Tästä von Wright -teemasta minulla on tekeillä muutakin.
Katsastin samaan jälkieni metsästykseen myös vanhempia tekstejäni. Tuossa Aloitusmaiseman palkissakin on linkki Tampereen yliopistossa tekemääni verkkojulkaisuun (2002), jossa on aika lailla minun tekstejäni, mutta myös muutaman muun filosofin sekä silloisen projektini vertaisohjaajien ja monimuoto-opiskelijoiden tekstejä. Verkkojulkaisun sivuilta löytyy linkkilista (1999-2002), josta pääsee lukemaan tuon saman projektini muiden ryhmien ja kurssien harjoitustöinään tekemiä kokeilumonisteita. Minäkin kirjoitin osaan niistä ja kuvitinkin jonkun. Koko tuon vaiheen aluksi toimitin Tampereen yliopistossa kirjan Työn teko - Alma Itä-Pirkanmaan työllistämisviisautta (1999). Kirjan muut kirjoittajat ovat joko silloisia filosofian pääaineopiskelijoita tai itäpirkanmaalaisia ikääntyneitä oman elämänsä eli muun muassa pitkäaikaistyöttömyyden ja sitä edeltäneen työuransa asiantuntijoita. Olen toki itsekin kirjoittanut sinne joitain tekstejä.
Olen ollut yhden pitkän pätkän elämässäni Maija Kaijanaho, joten julkaisin silloin sillä nimellä. Vielä niihin joihinkin pystyy linkittämään nykyisinkin, vaikkakin vain nimikkeinä myyntiluetteloissa.
JY:n Täydennyskoulutuskeskuksen julkaisujen myyntiluettelossa (TäyKK) Kampus-kirjassa on artikkelikokoelma "Arjessa tapahtuu (toimittanut Lehtinen 1993), jossa on artikkelini "Aikuiskasvattajan kasvatustietoisuus". Samasta luettelosta löytyy oppimateriaaliksi tarkoitettu julkaisuni "Ihmisen tie toisen luo - vammaisen kohtaamisesta" (Kaijanaho 1992). Olen kirjoittanut muitakin erityispedagogiikkaan liittyviä artikkeleita. Esimerkiksi Joensuun yliopiston julkaisuun "Erityispedagogiikan tutkijankoulutuksen nykytila." (toim. Tuunainen et al 1992) Kaijanahon nimellä artikkelit "Erityispedagogiikan tutkijankoulutuksen valtakunnallisen yhteistyön suunnittelu" ja "Kehitysvammaisuus ihmisen todellisuussuhteessa".
Kirjoitin Kaijanahona kuitenkin nuoruudesta, maailmankuvasta ja kirjoittamisesta yhdessä elämäni vaiheessa enemmän kuin erityispedagogisista teemoista. Mainitsenpa esimerkkinä vaikka artikkelini "Nuoret kirjoittajina - maailmankuva ajattelevan ja kirjoittavan nuorison todellisuussuhteessa" (Kasvatus 18/1987, 286-293). Tutkimusjulkaisuni "Maailmankuva ajattelevan ja kirjoittavan nuorison todellisuussuhteessa" (Kaijanaho 1988) on yhä Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisujen myyntiluettelossa (KTL) Kampus-kirjassa. Joensuun yliopiston kansainväliseen julkaisuun "The construction of youth research" (toim. Nuutinen 1990) kirjoitin artikkelin "The reality relation of youth".
04:21 - /mina



