Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

politiikka/politiikka3kulmasta.txt

2004-09-25

Politiikka kolmesta kulmasta

Kukkaro ja politiikka: Vaalilipareisiin olen toistaiseksi budjetoinut omaa työtä (tosi arvokasta) ja olemassa olevia muita resursseja (alle 50 euroa?) ja jemmassa on puolueen myöntämä 70 euron avustus puolikkaaseen ilmoituksesta. Olen askarrellut mswordin avulla itselleni vaalilipareita: yhdestä kaksipuoleisesta paperista tulee 10 pikkuista muistilappua. Enempäänkin voisi päästä, mutta sähläsin ruudukkojen kanssa ja pilasin sen version. Ehkä yritän vielä sitäkin, jos tarvetta tulee. Juu, tulostin lipareita nipun ja sitten leikkelin saksilla lappuset eroon toisistaan. Kivat 10 nippua kotivääntöisen näköisiä muistilappuja sain aikaiseksi.

Kävely ja politiikka: Olen kävellyt aika lyhyitä matkoja viime päivinä, sillä niveleni kipeytyivät nuorten aikuisten kulkueen perässä kirmailemisesta autottomana päivänä. Olihan tämä odotettavissa, mutta sainpahan kiertää pikaratikan reittiä Keskustorille. Reitti ei sovi liikuntaesteisten käveltäväksi, joten jos minä tai senkertainen istuva kanssakulkija olisimme tahoillamme usein tuon reitin tarpeessa, käyttäisimme yksityisautoa, kuten varmaan vanhukset, pikkulasten vanhemmat ja monenlaiset vammaiset ynnä muut. Kulkueessa huomasin, että yksittäisille autoille ei oikeastaan kannata osoittaa protestia, koska autossa voi olla yhtä sun toista asiallista hätää. Autoilijoiden pitäisi itse kyetä vähentämään yksityisauton käyttöä silloin, kun se on heille mahdollista. Pikaratikka voisi olla monelle kelpo vaihtoehto.

Filosofia ja politiikka: Olen tutkinut Georg Henrik von Wrightin kahden negaation logiikasta johtamaa väitettä tekemättäjätöstä: tekemättä jättäminen on teko silloin, kun teko olisi mahdollista tehdä tahallisesti tai jättää tekemättä. Sellaisessa tilanteessa, missä teko ei ole lainkaan mahdollinen, sitä ei myöskään voi jättää tekemättä. Tekoa ei siinä kohtaa ole lainkaan olemassa. Politiikkaan tämä liittyy esimerkiksi niin, että ihmisten mahdollisuus tehdä tai kieltäytyä teoista on erilainen. Myös teot, joita elämäntilanteeseen mahdollisuuksina sisältyy, ovat erilaisia. Tämä vaihtelee tilanteittain, ikävaiheittain, alueittain ja muistakin syistä. Meidän mahdollisuutemme vaikuttaa maailman tiloihin teoillamme paranevat, kun asetumme olosuhteisiin ja osallistumme toimintaan, joissa vaikuttavat teot ovat mahdollisia. Nyt ajattelen, että Tampereen kaupunginvaltuustossa voisin valita tekemisen ja tekemättäjätön välillä minulle tärkeissä kysymyksissä. Tosin valtuutetut ovat valinnan edessä muissakin päätettäväksi tulevissa asioissa kuin itseään erityisesti kiinnostavissa.

17:27 - /politiikka