politiikka/sinijapunapaitamaapallokerhojavihrealiittosekavihreanaisyhdistysjavahvamies.txt
2005-05-05
Sini- ja Punapaita, Maapallokerho ja Vihreä Liitto sekä vihreä naisyhdistys - ja vahva mies
Elämäni ensimmäiseen vappumarsiini asti: Edesmenneet vanhempani olivat kumpikin kotoisin maalaistalosta, isä isommasta kuin äiti. Heidän kotitalonsa menivät perinnönjaossa jollekin muulle sisarukselle, eikä ketään muuta heidän lapsuudenperheistään koulutettu kuin mummolassaan kasvanut lukioaikainen kortteeritätini, isän sisarpuoli. Hän kävi keskikoulun ja kotitalouskoulun. Minä valitsin lapsena omin päin - mutta sosiaalihuollon rahoittamana - oppikoulukseni yhteiskoulun, joka vaatimattoman kotini näkökulmasta oli "herrojen koulu". Oikeastaan luulin, että naapuritalon nuorempi tyttö, joka oli paras ystäväni, valitsisi isosiskonsa tavoin seuraavana vuonna juuri yhteiskoulun, mutta hän menikin saman kaupungin toiseen oppikouluun eli yhteislyseoon. Ystävyytemme jatkui ja juuri hän johdatti minut pitkien väittelyiden myötä ylioppilaaksi tulemiseni keväänä vappumarssille koulukaupungissani Heinolassa. Vanhempieni mielestä se oli nähtävyys, mutta en silti muista, tulivatko he tai sisarukseni kadun varrelle katsomaan, kun "meidän Maija marssii".
Opiskelijan punavalinnat: Seuraavana keväänä vietin vappua Helsingissä, koska olin siellä Helsingin kaupungin Vallilan ammattikoulussa rakennuspiirtäjälinjalla. Linjan valitsin, koska se oli vuoden mittaisena koulutuksena sellainen, johon sain opintolainan. Koulukaverini eivät marssineet, enkä minäkään, mutta parveilimme Hakaniemen torilla. Ostin ensimmäiseltä vappumerkkikauppiaalta itselleni jonkin vappumerkin, jonka laitoin takkini kaulukseen kiinni. Syksyllä aloitin erityispedagogiikan ja filosofian sekä monen muunkin aineen opinnot Jyväskylän yliopistossa Sain nimittäin valtion takauksen opintolainaan, enkä tarvinnut omia tai sukulaisten pankkisuhteita, joita ei tosiaan ollutkaan. Päädyin yliopistokampuksella nopeasti Punaperjantaiporukoihin, sillä vappumerkkini oli yhä kauluksessa ja siitä minut tunnistettiin taistolaistoveriksi. Saman tien päädyin tovereitteni joukossa Jyväskylän ylioppilasteatteriin ja seuraavana keväänä vappumarssille. Jossain vaiheessa rakastuin ja sittemmin avioiduin saarislaisen ylioppilasteatteritoverin kanssa, Pitkien puolison kanssa käymieni keskustelujen jälkeen liu'uin sinipaitoja ja punapaitoja erottaneen kuilun yli. JOS jäi taakse ja JOKA otti joukkoihinsa. Jossilaisuuteni huippukohta oli Punaperjantaihin ohjaamani ja itse tiivistäen dramatisoimani brechtiläinen "Kommuunin päivät" -esitys. Myös jokalaisena olin hyvissä taisteluasemissa, sillä merkittävän toimijan puolisona menin heti mukaan politikoiviin saunailtoihin.
Vaalivoitto maapallokerholaisena: Joskus äitiyteni alkuvaiheessa olin mukana tekemässä filosofista kulttuurilehteä nimeltä Genesis. En ollut vielä valmistunut maisteriksi, joten lähdin mukaan ylioppilaskuntavaaleihin sillä listalla, jonka ydin tuli genesisläisistä ja jonka nimi oli "Maapallokerho". Minä ymmärsin asian niin, että kyse oli uudenlaisesta vaihtoehdosta ja listalaisten poliittisen sitoutuneisuuden kirjo ulottui kokoomuksesta kansandemokraatteihin. Muistaakseni Jukka Kanerva oli oikealla laidalla ja Maija Kaijanaho (eli minä silloisella nimelläni) vasemmalla laidalla reunimmaisena. Sain tovereilta satikutia, mutta muilta opiskelijoilta äänivyöryn - tai ainakin tahdon muistaa niin, että menestyin niissä ylioppilaskuntavaaleissa erinomaisesti, jopa ääniharavana. Niinpä olin vuonna 1980 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa ja hallituksessa, johdin JYY:n opinto- ja tiedevaliokuntaa ja olin myös Jyväskylän ylioppilaslehden johtokunnassa ja asukasneuvostovaalien kautta myös Kortepohjan ylioppilaskylän asukasneuvostossa.
Lopultakin vihreä: Keskityin vuoden 1980 jälkeen ihan viime vuoteen asti elämän muihin haasteisiin, joista tärkeimpiä ovat olleet ainoa lapseni, filosofiaan painottuva laaja-alainen opiskeluni sekä työni tutkijana pätkä kerrallaan ensin Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksessa ja viimeisimmäksi Tampereen yliopiston filosofian yksikössä Matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitoksella. Viime kesän vaihtuessa syksyyn tunnistin kuuluneeni koko aikuisen työurani ajan prekariaattiin eli tilapäistöön (vaikkakaan en vielä näillä sanoilla). Tosin viimeisimmästä pestipätkästä oli siinä vaiheessa kulunut jo yli puolitoista vuotta. Lähdin mukaan vihreäksi kunnallisvaaliehdokkaaksi ja määrittelin olevani "työtön tuplamaisteri". En saanut äänivyöryä, mutta tuleehan vaaleja tulevaisuudessa lisää. Toivottavasti työttömyyteni osoittautuu jälleen kerran pätkätöistä rakentuvan tutkijanurani välivaiheeksi. Tosin työllistymiskuvioni on johtamassa minut tutkijuudesta projektisihteeriksi, jos asianomaiset virastot niin päättävät. Olen oppinut elämän mittaan, ettei mikään pesti ole minun ennen kuin se on todella alkanut. Toivon saavani tuon pestin, sillä se on arvokkainta ja haastavinta, mitä olen löytänyt, kun tutkimuspestien ja -apurahojen hakuni ovat osoittautuneet yhä uudelleen ja uudelleen susiksi.
Tilapäistöläinen työttömällä jaksolla: Nuoruuteni vappumarsseilla kysyttiin "Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat". Siihen silloiset oikeistolaiset lukiolaisystäväni totesivat minusta, että en ole ajatellut asiaa loppuun asti. Ymmärsin heidän argumenteistaan, että sosiaalihuollon elätit eivät seiso kapitalistien riistämän työväenluokan joukoissa, vaan syövät leipänsä veronmaksajien - siis myös riistetyn työväenluokan - varoilla. Tuosta tuomiosta en ole koskaan päässyt kovin pitkän narun päähän. Lukioaikaisen harrastukseni eli Jyränkölän näytelmäkerhon näytelmässä "Työttömäksi joutunut Asikainen" esitin tuomaria, joka punnitsee Asikaisen (Jan Myrdalin antamalla alkuperäisnimellä Anderssonin) syyllisyyttä omaan työttömyyteensä ja tuomitsee Asikaisen. Työtön isäni oli äitini kanssa katsomassa näytelmää ja sanoi, että juuri tuolta hänestä tuntuu, tuomittavana olemiselta. Siltä minustakin on tuntunut joka kerta, kun edellinen pätkätyö on päättynyt, eikä uusi ole vielä alkanut: syyllinen omaan työttömyyteen. Mitä pidemmäksi työttömyysvaihe venyy, sitä kauemmaksi pätkätyötön joutuu myös prekariaatista, joka parhaimmillaan ponnahtaa yhden pestin päätyttyä jopa suoraan uuteen pestiin. Tunnen kuitenkin saaneeni koulutukseni ja työkokemukseni vuoksi jo ennen tätä viimeisintä pitempää työttömyyttäni elämältä haasteen tarttua tilapäistön ongelmaan käsiteanalyyttisesti, mutta myös siihen, mistä yhteiskunnan tuen varaisessa elämisessä perimmältään on kyse.
Untuvikko naisasianainen: Minä olen aina halunnut olla ensisijaisesti ihminen. En ole kovin paljoa piitannut siitä, että aluksi olin ihmisenä lapsi ja nuori, enkä siis aikuinen, tai että en kuulunut poikaihmisiin vaan tyttöihmisiin. Tosin uskoin, että poikana olisin ollut paremmassa turvassa kuin tyttönä olin. Aikuisenakin ihmisyys on tuntunut minusta tärkeämmältä kuin naiseus, joten olen aikamoinen untuvikko naisasian suhteen. Nykyisin toimin sukupuolten suhteen melko tasa-arvoisten vihreiden joukoissa. Tunnen oloni omana itsenäni niin turvalliseksi, että voin tarkastella myös sitä osaa identiteetistäni, jonka mukaan lajiteltuna olen naisihminen. Aivoillani ei ole sukupuolta, eikä minä-näkökulmallanikaan sukupuolta ole, mutta sukupuoleltani minä olen nainen. Olen mukana perustamassa Tampereen seudun vihreät naiset ry:tä, jonka perustava kokous on 11.5. klo 17 Ympäristökeskus Moreeniassa, minne kuljetaan Patosillalta.
Ihmisnaisten ja -miesten näkyvyys: Filosofina ja vihreänä minä tahdon nyt olla mukana parantamassa - globaalisti ajatellen ja lähellä toimien - sukupuolten välistä tasa-arvoa maailmassa ja Tampereen seudulla myös käsitteellisesti. Minun kannaltani haaste on tosiaan pitkälti käsitteellisen selkeyden etsimisessä, mutta näen ongelmia myös käytännössä. Erilaisissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa elävien naisten ongelmat tasa-arvon suhteen voivat vaihdella ja olla omalla tavallaan kytköksissä konkreettisiin jokapäiväisen elämän tilanteisiin ja haasteisiin. Jokainen meistä elää omaa kohtaansa elämässä ja juuri siihen on rakennettava ihmisarvoinen tila itse kullekin ihmiselle - ja hyvä suhde itseensä ja muihin ihmisiin, muuhun luontoon, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Ihmiskunnan historian näkymättömien naisten vuoksi tarvitsemme näkyviä naisia ja naisyhdistyksiä. Sen ei pitäisi olla uhka miesten tai minkään muunkaan olemassa olevan näkyvyydelle. Tarkoitushan on nähdä ihmisyys tarkasti ja selkeästi kaikilta suunniltaan ja kaikissa suhteissaan.
Vahvat yksilöt ja ryhmät näkyvät: Historiassa näkyvät ihmisyksilöt ja -joukotkin ovat yleensä miehisiä. Näkyvien ihmisten arvostamat asiat näkyvät historiassa, joten näkyvät miehet ja heidän saavutuksensa näkyvät. Sukupuolten välistä, mutta myös muuta ihmisten välistä tasa-arvoa voidaan parantaa lisäämällä kulttuurissa ja yhteiskunnassa kulloinkin heikommin näkyvien ihmisryhmien ja -yksilöiden näkyvyyttä. Jos jotkut naiset näkyvät toisia naisia paremmin, on siinäkin epäsuhta. Esimerkiksi Tampereen seudun vihreät naiset ry:n perustamisen yksi tärkeä peruste on se, että vihreät naiset näkyisivät kaikkien muunväristen naisten ja muista asioista kiinnostuneisten naisten rinnalla. Naisten hyvä näkyvyys on merkityksellistä kuitenkin vain niin, että myös miehet näkyvät. Miesyhdistyksiä tarvittaisiin siksi, että niissä toimivat miehet voisivat edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa tekemällä - hiukan väistyen - yhteiskuntaan ja kulttuuriin tilaa heitä syrjemmässä oleville naisille ja syrjityille miehille. Miehet voisivat yhdistyksissään huolehtia myös siitä, että miesyksilöt eivät väisty naisten tieltä haasteellisissa tilanteissa liikaa, eivätkä heikkene vahvistuvien ihmisnaisten vuoksi. Miehet tarvitsevat toistensa tukea vahvistuakseen kohtaamaan vahvat naiset tasa-arvoisina yhteistyökumppaneinaan, johtajinaan tai alaisinaan. Vihreiden miesyhdistysten tulemiseen luottaen rohkenen olla mukana, kun perustetaan Tampereen seudun vihreät naiset ry.
07:51 - /politiikka
