Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

politiikka/toimeentulotuenperusosanmaksaminenkelanpalveluksivaltionvaroin.txt

2005-02-10

Toimeentulotuen perusosan maksaminen Kelan palveluksi valtion varoin

Sosiaalityöntekijöiden työpaine on valtava ja jonoja riittää. Tampereella toimeentulotuen asiakkaiden ensikäynnit hoitaa nykyisin Sosiaaliasema Sarvis, jotta uudet asiakkaat pääsevät nopeasti puhumaan juuri syntyneestä taloudellisesta hädästään ja hakemaan yhteiskunnan viimesijan tukea toimeentuloonsa. Asiakkaan edellytetään jo hakeneen ensisijaisemmat tuet, esimerkiksi työmarkkinatuen ja asumistuen. Sarviksessa sosiaalityöntekijä ottaa vastaan asiakkaan etukäteen täyttämän toimeentulotukihakemuksen, tarkistaa tositteet ja muut tarvittavat asiapaperit sekä keskustelee asiakkaan tilanteesta. Seuraavan käynnin hän varaa asiakkaalle noin kuukauden päähän, mutta ei Sarvikseen, vaan asiakkaan oman kaupunginosan sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän luo.

Oman alueen sosiaalityöntekijä voi tehdä kuluvan kuukauden päätöksen lisäksi myös pitemmän toimeentulotukipäätöksen, jos perusteita on. Päätös syntyy samalla, kun asiakas kertoo tilanteestaan ja esittelee tarvittavat asiakirjat. Jos päätös sitten on pitkälle tulevaisuuteen ulottuva, on asiakkaan seuraavan kuukauden aika saman toimiston etuuskäsittelijän luo, mutta voidaan siirtyä myös suoraan asiakirja-asiointiin. Siksi asiointitapa muuttuu kolmannesta tai neljännestä käynnistä eteenpäin. Silloin toimeentulotukilaskelmat tekee etuuskäsittelijä postitse tai käsitse oman alueen sosiaaliasemalle toimitettujen asiapapereiden pohjalta ja jos aihetta on, hän huolehtii toimeentulotuen maksatuksen aiemmin tehdyn päätöksen mukaisesti asiakkaan tilille.

Työntekijän aika ei missään vaiheessa riitä toimeentulotukiasiakkaan kokonaistilannetta edistävään arviointiin ja itsetuntoa vahvistavaan keskusteluun, vaan tarkistukset ja laskelmien tekeminen päätöstä tai maksatusta varten vie kaiken ajan.

Tällaisen arvioinnin ja asiakasta tukevan keskustelun tueksi kehitin alunperin tässä Aloitusmaisemassakin olevia kartoitus- ja suunnitteluruudukkoja yhteistyössä Oriveden, Juupajoen ja Längelmäen sosiaalitoimistojen, Hämeenlinnan toimeentuloturvatoimiston, Sosiaali- ja terveysministeriön Sosiaalisen luototuksen kokoilun ja Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa yhtäältä ja toisaalta Pirkanmaan TE-keskuksen ja Oriveden työvoimatoimiston kanssa. Prosessiin kuului ja kuuluu eri viranomaistahojen ja heidän yhteisasiakkaidensa tasa-arvoista yhteistyötä omista asiantuntijanäkökulmista ja tehtävistä lähtien, toiminnan filosofian opiskelua ja oman tilannearvion käsitteellistäkin pohtimista.

Kun yksilö joutuu yhteiskunnan toimeentulotuen varaan pitkittyneen työttömyyden vuoksi, hänen ei enää ole helppoa palata työelämään, elleivät muut ihmiset tule prosessissa häntä vastaan. Jos vaikean elämäntilanteen vähentämät voimavarat joutuu käyttämään paperisotaan toimistossa toisensa perään, ei yhteiskunnallisen nousun rakentamiseen jää aikaa eikä voimia. Jos sen sijaan toimittaisiin niin, että toimeentulotuki tulisi samasta paikasta kuin työmarkkinatuki ja asumistukikin, voisi yksilö satsata enemmän aikaa tilanteensa uudelleen arviointiin ja yhteiskunnallisen nousun suunnitteluun. Tämän tukemiseen ei nykyisellään ole yhteiskunnan osoittamaa henkilöstöä, mutta pitäisikö olla?

Tampereella ainakin sosiaalityöntekijöiden työpaine on Kuusikon raportin mukaan pääkaupunkiseutuakin suurempi, jos sitä mitataan asiakasmäärillä saalityöntekijää kohta.

On näin ollen ymmärrettävää, että juuri tamperelainen kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr.) kannattaa Kuntaliiton esitystä toimeentulotuen normitetun osan siirtämistä Kelan maksettavaksi ja valtion maksettavaksi. (Liitteenä Meriläisen tiedote tästä samasta asiasta.)

Toimeentulotuen perusosan maksaminen Kelan kautta valtion varoista olisi minunkin nähdäkseni hyvä askel hyvinvointiyhteiskunnan nimissä. Näin vapautettaisiin toimeentulotukea tarvitsevan yksilön voimavaroja elämänlaatua parantavaan itsenäiseen tai ohjattuun toimintaan. Samalla sosiaalityöntekijät saisivat enemmän aikaa lapsiperheiden, vanhuksien ja muiden heidän työpanostaan tarvitsevien tukemiseen.


Tiedote 10.2.2005 Vapaa julkaistavaksi.

Kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr.): TOIMEENTULOTUEN PERUSOSA KANSANELÄKELAITOKSEN MAKSETTAVAKSI

Kansanedustaja Rosa Meriläinen kannattaa Kuntaliiton esitystä toimeentulotuen normitetun osan siirtämistä Kelan maksettavaksi ja valtion rahoittamaksi. Tänään 10.2.2005 jättämässään kirjallisessa kysymyksessä kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr.) kysyy: "Miksi toimeentulotuen perusosaa ei ole siirretty Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi?"

- Osa toimeentulotuen asiakkaista joutuu elämään vuosikausia toimeentulotuen varassa. Näitä tilanteita varten olisi hyvä helpottaa toimeentulotuen hakemista ja myöntämistä. Toimeentulotuen maksamisessa tulisi huomioida asiakkaiden tarpeet entistä paremmin.

Uudistus edistäisi ns. yhden luukun periaatetta sekä nopeuttaisi toimeentulotukiasioiden käsittelyä, mikä puolestaan vähentäisi toimeentulotuen tarvetta muun etuuden odotusajalta. Lisäksi uudistus edistäisi kansalaisten yhdenvertaista kohtelua.

Nykyisin toimeentulotuen myöntää hakemuksesta sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee. Noin 80 prosenttia toimeentulotuen saajista saa jotakin Kelan etuutta, kuten työttömyysturvaa ja asumistukea, mikä merkitsee sitä, että he joutuvat asioimaan ja selostamaan raha- ja muut asiansa ainakin kahdelle taholle, Kelalle ja sosiaalitoimistolle.

Toisaalta toimeentulotuen siirtäminen Kelalle merkitsee päällekkäisen työn vähenemistä, yhtenäisen atk-järjestelmän ja Kelan rekistereiden entistä parempaa hyödyntämistä sekä erilaisten virheiden, oikaisujen, takaisinperinnän ja muihin etuuksiin nähden päällekkäisen maksatuksen vähenemistä.

Siirto mahdollistaisi myös sen, että sosiaalityötä voitaisiin kohdentaa paremmin, sosiaalityöntekijöiden tavoitettavuus paranisi ja perheiden auttamiseen voitaisiin käyttää aikaisempaa enemmän aikaa. Myös mahdollisuudet pitkäjänteiseen työhön paranisivat. Samalla Kelan ja kuntien sosiaalitoimen välinen yhteistyö tiivistyisi.

90-luvulla tehdyssä toimeentulotukikokeilussa toimeentulotuen perusosa siirrettiin Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Tämän tehdyn kokeilun tulokset puoltavat siirtoa.

Tällä hetkellä valtio siirtää sille kuuluvia menojaan kuntien maksettaviksi pitäessään ensisijaisia sosiaaliturvan muotoja, kuten työmarkkinatukea liian alhaisena. Julkisen talouden näkökulmasta rahaa kuluu yhtä paljon, mutta kuntatalouden lisäksi kärsii myös sosiaalitoimen asiakas, jota hyppyytetään luukulta toiselle anelemassa. Samaan aikaan kun puhutaan kuntien osittaisesta vastuusta työmarkkinatukeen, pitäisi ehdottomasti keskustella valtion vastuusta toimeentulotukeen.

Lisätietoja: Rosa Meriläinen 050-5113006

14:33 - /politiikka