tilanne/elamaniristinollankaikkirivit.txt
2005-01-17
Elämäni ristinollan kaikki rivit
Olen nyt muutaman kuukauden ajan kuljeskellut Aloitusmaiseman poluilla ja kirjoittanut milloin mihinkin ruutuun, ruudukkoporttiin tai erilliseen polunpäähän tekstejäni. Itsestänihän minä olen enimmäkseen kirjoittanut ja niin teen nytkin. Katsastan, minkälaisia kolmen ruudun rivejä voin nähdä elämäni ristinollaruudukossa eli todellisuussuhdettani kartoittaessani. En kirjoita ihmisistä tai tapahtumista tällä kertaa, vaan luon jonkinlaista yleiskuvaa todellisuussuhteen linjoista omalta kannaltani. Laitan tekstin liitteeseen.
Minäkäsitys: Kaikinpuolisessa kunnossa minä tässä olen ja arvonikin ovat kunnossa - ainakin omalta kannaltani katsottuna. Muihin ihmisiin verrattuna en ehkä ole yhtä messevä kuin pelkästään omana itsenäni tarkasteltuna. Kehon ja mielen kuntoa arvotan tietysti suhteessa inhimillistä terveyttä koskeviin tietoihini, mutta myös siihen, miltä minusta tuntuu. Arvoni arkisemmillaan näen elämäntavassani ja korkeimmillaan aatoksissani. Minäkäsitykseni on itseeni suhteutettuna ihmiskäsitykseni mukainen ja molemmilla on oma paikkansa maailmankäsityksessäni. Maailmankatsomukseni on jonkinlaisessa vaiheessa, mutta ainahan siihen ovat ajatteluni, elämäni ja kokemukseni vaikuttaneet.
Elämäkäsitys: Elän historiaa synnyttävässä nykyhetkessä tulevaisuutta kohti. Henkilöhistoriassani on ollut paljon solmukohtia ja minulle käsittämättömiä tapahtumia, joita olen selvitellyt mielestäni aika hyvin ja arkistoinut muistiin tai unohtanut. Tällä hetkellä olen jonkinlaisessa elämänvirran suvannossa, jossa kärsivällisyys on arvossaan. Oletan, että elämää voi olla edessäpäin jopa 40 vuotta, jos olen pitkäikäisten sukulaisnaisten linjoilla. En tiedä, miten elämä virtaa tästä eteenpäin, mutta koetan suunnistaa hyvän elämän linjaa pitkin. Viimeaikaiset filosofian tutkimukseni ovat muuttaneet elämäkäsitystäni, joten se ei ole entisellään, mutta tutkimus on kesken, samoin elämänkäsitykseni muuntuminen.
Ihmissuhteet: Elän tunteineni itsekin ihmisenä muiden ihmisten seurassa, joilla uskoakseni myös on tunteita. Mitä tahansa tunnenkin ihmisten seurassa, se on aika pitkälle oma asiani, eikä edellytä toimenpiteitä itseltäni eikä muilta. Samalla tavoin muiden ihmisten tunteet ovat heidän asiansa, eivätkä edellytä minulta toimenpiteitä. Tunteilla on kuitenkin jotain tekemistä ihmissuhteissa, mutta ei niin, että tunteista seuraisi tekemisen tai tekemättä jättämisen velvoitteita. Jollain lailla tuntuu tärkeältä pitää mielessä, että mitkään toisten ihmisten minussa herättämät tunteet eivät sinänsä pakota minua mihinkään tekoihin. Toki koetan välttää ikäviä tunteita ja hakeutua miellyttäviä tunteita tuottaviin ihmissuhteisiin, mutta kun kaikkiin ihmissuhteisiin liittyy valtava tunteiden kirjo, etsin ihmissuhteiden pysyvyydelle tai hiipumiselle muita perusteita.
Tekijäkäsitys: Ideoitani minä toteutan maailmassa, kun niin tahdon ja pystyn tekemään. Ideoiden syntyminen ei edellytä sitä, että kaikki ideat pitäisi toteuttaa, saati että sen voisi tehdä. Ideat voivat kuitenkin joskus olla toteuttamisen arvoisia, mutta silloin on maailmasta löydettävä sellainen ympäristö, jossa tuo toteuttaminen on mahdollista ja suotavaa. Jonkun idean toteuttamista helpottaakseni voin olla valmis muuttamaan elämäntapaani, asuinsijojani ja vaikka maatanikin, mutta vain, jos saan kaikki muutkin asiani sellaiseen järjestykseen, että muutos on mahdollinen. Läheskään kaikkia tilanteen mahdollistamia tekoja ei ole tarpeen tehdä, mutta ei hyviä tekoja voi lakata yrittämästä, vaikka tilanne olisi niiden kannalta hankala. Olosuhteita voi yrittää muovata hyvän teon tekemiselle otollisiksi tai sitten voi siirtyä toisaalle, jossa hyviä tekoja jopa odotetaan.
Sisäinen todellisuus: Ideoin, tunnen ja muistan, mutta kenenkään muun ei ole välttämättä tarpeen tietää ihan kaikkea sitä, mitä mielessäni liikkuu. Oikeastaan minun ei ole hyvä itsekään olla ihan koko aikaa selvillä kaikistä mieleni sisällöistä, sillä itselle liian avoin mieli saattaa kiinnittää huomion liikaa pois muista ihmisistä ja maailman melskeistä. Aivan viime aikoina olen onneksi alkanut unohtaa menneisyyttäni, eikä syynä ole varmaankaan dementia, vaan se, että olen ymmärtänyt joitain keskeisiä kysymyksiä väkisin mieleen tunkeneista muistoista, joiden kiinnostavuus on ymmärtämisen myötä sammunut. Sillä tavoin menneisyys jää rauhaan. Tunteet ovat ongelmallisia silloin, kun ne ovat kovin voimakkaita, eivätkä tunnu soveltuvan kuitenkaan niihin tilanteisiin, joissa heräävät. Jokin oma soppi, joka yksinäiselle ihmiselle helpostikin on koti, tarvitaan tunteiden rauhoittumista varten. Koska en itse tahdo kohdata jokaisen ihmisen jokaista tunnemyrskyä, yritän entistä paremmin pitää huolen siitä, ettei kaikkien muiden ihmisten tarvitse kohdata minun jokaista tunnemyrskyäni ainakaan sen täydellä voimalla. Julkisella paikallakin koetan löytää itsehillinnän tueksi tarvittaessa jonkin sopen, esimerkiksi naistenhuoneen, puhelinkopin tai vaikka tyylikkään perusteen kuohuttavasta tilanteesta minne tahansa poistumiselle. Kohtuulliset heittelehtivien tunteiden määrät ja isonkin tunnemyrskyn satunnainen julkisuus ovat minusta kuitenkin vain elämän väriläikkiä. Ideani yritän hioa itsekseni, mutta ylimääräiset, joutilaat ja valmiit tarjoan muillekin. Joskus on tarpeen puhua myös keskeneräisistä ideoista, sillä niin voi saada yhteistyökumppaneita ja tilaisuuden idean toteuttamiseen.
Ulkoinen todellisuus: Maailma, ihmiset ja se, mikä on tulossa, ovat kaikki vähän eri tavoin minulle ulkoista todellisuutta. Koska olen itse osa tätä kaikkea maailmaa, on maailma ulkopuolellani vain osittain, mutta tarvitsen ihan käytännöllisistä syistä rajauksen itseni ja muun maailman välillä. En halua hukuttautua maailmankaikkeuteen, enkä voi väittää olevani koko maailma. Maailma on siis suunnilleen näillä ehdoilla ulkopuolellani. Kuulun myös ihmisten joukkoon, ihmiskuntaan ja ihmislajiin, mutta silti kaikki muut ihmiset ovat ulkopuolellani suurimman osan elämääni. Joitain pieniä poikkeuksia tästä on, mutta en nyt taida puuttua äitiyteen ja parisuhteisiin tämän tarkemmin. Tuntuu mukavalta kuulua ihmiskuntaan, vaikka samalla arvostan sitäkin, että voin viettää laatuaikaa itsekseni. Joidenkin ihmisten toivoisin olevan useammin lähimailla ja sellaisiakin ihmisiä olisi mukava olla, joita voisi sanoa työkavereiksi. Tosin kolleegat toimivat samalla alalla missä vain, eikä tähän ihmisjoukkoon kuulumiselle välttämättä tarvita yhteistä organisaatiota. Tiedän siis, että jossain tuolla maailmalla on kolleegoita. Tulossa voi olla enemmänkin yhteistyötä heidän kanssaan tai ainakin siihen suuntaan haluaisin maailmassa ja ihmisten joukossa suunnistaa.
Aineellinen todellisuus: Historiallinen kuntoni maailmassa on toistaiseksi aika kevyt. Tuskin minun saavutuksillani saa patsasta julkisiin tiloihin, joten massainen kehokuntoni ei siinä mielessä ole haitta. Voisihan olla, että saavutusteni vuoksi minua uhkaisi mahdollisuus tulla ikuistetuksi näköispatsaaseen kaikkine muotoineni tai rintakuvaan maalaamattomine ja huonoihoisine kasvoineni - tosin värini ovat aika hyvät maalauksen kannalta. Ehkä henkilöhistoriastani saisi elokuvan, vaikka en merkkihenkilö olekaan, mutta sitä varten henkilöhistoriani pitäisi kartoittaa ja sieltä valikoida jokin teema. Jos olisin nyt presidentti, yliopiston rehtori tai kansainvälinen oopperatähti, voisi elämästäni hahmottaa menestystarinan, mutta tähän nykyhetkiseen tilanteeseeni verrattuna elämäntarinani on aika itsestäänselvä. Vaatimattomista oloista sosiaalituen ja lainojen tuella pätkätöiden sarjaan ja siitä viimeisimmän työttömyyden vaiheeseen - siinäpä todella hyvä juoni elämäkertaan. Maailma, jossa olen, on minua ympäröivän kotini ja tässä edessäni kököttävän tietokoneeni sijainnin vuoksi Tampere-keskinen, mutta näin ei ole ollut koko elämäni ajan. Olen syntynyt Etelä-Savon ja Itä-Hämeen rajalla Pertunmaalla, mutta siirryin nopeasti vanhempieni mukana viitostietä selvästi Itä-Hämeen puolelle Heinolaan (entiseen maalaiskuntaan) ja siitä koulukassia kantaen kortteeriin Heinolaan Kymenvirran rantaan kouluni vastarannalle, sitten joksikin aikaa meren reunalle Helsinkiin, josta siirryin ja kotiuduin pariksikymmeneksi vuodeksi Keski-Suomeen Jyväskylään. Tätä nykyistä Pirkanmaan jaksoakin on kestänyt jo toistakymmentä vuotta. Tampereelta ei ole löytynyt tällä erää töitä, eikä tutkimusrahoitusta ja kotinikin on vuokra-asunto. Vaikka kiinnitykseni nykyisen maailmantilani keskipisteeseen on juureva, se on siis myös aika helposti höltyvä, jos joku muu maailmankolkka tarjoaa paremmat olosuhteet. Olen valmis juurtumaan Pirkanmaahan vahvemmin, mutta olen väistämättä valmis myös muuttamaan, jos muu maailma houkuttelee oikealla työllä ja toimeentulolla.
Henkinen todellisuus: Ideoin tekojani, arvotan vaihtoehtoja ja yritän arvioida, mitä on tulossa, mutta siitä toiste enemmän.
09:09 - /tilanne
