Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

tilanne/ideanielialoitusmaisemajaghvonwrightinteonkasite.txt

2005-01-18

Ideani eli Aloitusmaisema ja G.H. von Wrightin teonkäsite

Eilisen blogimerkintäni Elämäni ristinollan kaikki rivit liitteen lopussa kappaleessa Henkinen todellisuus lupasin kirjoittaa aiheesta toiste. Pidän lupaukseni ideoitten osalta tässä ja nyt, joten idea-teemasta huolimatta tämä on tilannekartoitusta.

Minulla on kaksi keskeistä ideaa, jotka liittyvät inhimillisen teon filosofiseen tutkimiseen ja filosofisen teonteorian soveltamiseen. Ensimmäinen idea liittyy tähän Aloitusmaisemaan ja erityisesti palkissa oleviin ruudukoihin, joiden myötä sovellan filosofista aktivointimenetelmääni. Toinen idea on teoreettisen filosofian alueella ja liittyy erityisesti Georg Henrik von Wrightin filosofiseen teonteoriaan. Siinä on minun nähdäkseni tutkittavaa riittämiin. Olen päässyt jyvälle.


Ensimmäistä ideaani toteuttamaan perustin 1999 Tampereen yliopiston filosofiaan filosofista aktivointimenetelmää tutkivan, kokeilevan ja kehittävän hankkeen, jossa vuoden 2002 loppuun mennessä toteutui viisi erillistä projektia. Tämän Aloitusmaiseman palkissa olevat ruudukot otsikointeineen ovat myös tuon idean soveltamista käytäntöön: itsetiedostusta oman todellisuussuhteen kartoituksena ja siitä tilannetietoa oman toiminnan suunnitteluun. Tarkoitukseni ei ole purkaa kokemusta pysyvästi osiin, vaan vain tarvittavien todellisuussuhteen ja suunnistamisen remonttien sekä lisä- ja uudisrakennusten edellä - rakentajan sanastoa lainatakseni. Jos käsityksiä pitää korjata, elintilaa laajentaa tai jopa astua uusille toiminnan aloille, kartoituksesta ja suunnittelusta voi olla hyötyä.

Toinen ideani liittyy Georg Henrik von Wrightin filosofisen teonteorian perustana olevaan intentionaaliseen teonkäsitteeseen, joka näyttää sisältävän ristiriitaisia aineksia hänen muuhun tuotantoonsa verrattuna. Ristiriita on kuitenkin voimassa vain, jos von Wrightin tuotantoa tulkitaan filosofisen perinteen tapaan joko analyyttisen tradition tai fenomenologis-hermeneuttisen tradition näkökulmasta. Analyyttisen tradition kannalta tuo ristiriita näyttää vievän pohjaa von Wrightin intentionaaliselta teonkäsitteeltä ja hävittää kiinnostusta sen tutkimiseen tai johtaa ulos traditiosta etsimään neurologian tai muun luonnontieteen apua. Fenomenologis-hermeneuttisen tradition suunnalta katsottuna tuo sama ristiriita johtaa tradition mukaisiin oletuksiin tai toiveisiin siitä, että von Wright on ollut vaihtamassa traditiota.

Kumpikin perinteinen näkökulma von Wrightin intentionaaliseen teonkäsitteeseen on ongelmallinen, sillä von Wrightin omasta filosofiasta avautuu uusi kolmas näkökulma inhimilliseen tekoon. Puhuin tästä Suomen filosofisen yhdistyksen ELÄMÄ-kollokviossa 11.1.05 Turun yliopistossa ja esseeni tulee kollokvion julkaisuun. Tutkisin asiaa enemmänkin, jos minulla olisi siihen rahoitus ja jos minun ei ole pakko toimeentuloni vuoksi vaihtaa alaa.

Arvoista ja siitä, mikä on tulossa, kirjoitan toiste.

12:37 - /tilanne