tilanne/kuvausretki.txt
2004-08-25
Kuvausretki
Sain viime viikolla kutsun, jonka vuoksi päädyin tänään eräänlaiselle kuvausretkelle Hatanpään seudulle. Edellinen käyntini hatanpäisellä Pyhäjärven rannalla on jo täyttänyt vuoden ja kuvauksesta on kulunut peräti kaksi vuotta. Kyse on ihan tavallisesta maksuttomasta rintakuvasta, joita Tampereella otetaan minun ikääni ehtineistä naisista kahden vuoden välein kuusikymppiseksi asti.
Siihen nähden, että lähdin kuvausretkelle myös valokuvatakseni Ruusutarhaa ja Arboretumia elokuisessa kuosissaan, huomasin ikäväkseni perillä, että sininen ruusukassini on kameraton. Miksi ihmeessä jätin kameran kyydistä juuri nyt? Epäilemättä siksi, että en suunnitellut retkeäni kaikilta osin loppuun asti. En siis ottanut kuvausretkellä itse valokuvia, mutta minusta otettiin neljä rintakuvaa. Lisäksi taidan kuvata sanallisesti tätä elokuista kuvausretkeäni.
Pakkasin ruusukuvioiseen siniseen olkakassiini vanhat rintakuvat, jotka on otettava mukaan vertailun vuoksi. Ne sentään muistin ottaa, vaikka kameraani en.
Koska olen tyylitietoinen, pukeuduin sinisen ruusukassin seuraksi myös siniseen pitkään farkkutakkiini. Sen löysin ilokseni kirppikseltä 10 vuotta sitten viidellä markalla. Sain silloin pienellä rahalla vankkaa ja laajamittaista ikimuotia vaikka elämäni loppuun asti. Ruusukassin taas valitsin siksi, että kuvauspaikka on lähellä Ruusutarhaa ja Arboretumia, joihin päätin tehdä jokavuotisen retkeni tässä samalla. Sinisyyttä sihtasin mielessäni Pyhäjärven ja kauniisti kirkkaan päivän sineen. Niitä kohti oli kulkuni käyvä, noin runollisemmalta kannalta ajatellen.
Kuljen harvoin bussilla, mutta nyt päätin tehdä niin. Onhan minulla vanhastaan rahalla ladattu bussikortti, joten matkan maksupuoli oli sitä myöten kunnossa. Muistelin menneiltä retkiltä, että Hatanpään suuntaan menee busseja ainakin Koskikeskuksen ja rannalla olevan Rosson välimailta. Piti siellä sitten etsiä lukulasit näkökyvyn jatkoksi, sillä niin pienellä oli pysäkkikatoksen reittikarttaan merkitty bussilinjojen numerot. Kohdalle tuli 21 ja kuskilta kysyttyäni käytin kyydin hyväkseni. Kävelysää ja -matkakin olisivat olleet muuten ihan hollilla, mutta nyt on noiden kirjakassien kantamisen vuoksi vähän varottava koipien saranakohtia.
Bussissa oli tilaa ja osasin jäädä Hatanpäässä pois kyydistä sillä kohtaa, millä olin suunnitellut. Kävelin puistoon. Pyhäjärvi siinsi kauniina suurten puiden takaa suoraan edessäni. Suuren ja kauniin rakennuksen ikkunassa oli kierrättämiseen kannustava mainos. Talossa valvotaan ympäristöä ja puistoaluetta. Ainakin kyltissä luki jotain sen tapaista.
Kuljin hieman vasemmalle kaartaen ja päädyin Nukkemuseon järvenpuoleiselle piha-alueelle. Puistotyöläisiä istui tauolla penkillä. Melkoinen joukko vanhuksia oli liikkeellä pienissä ryhmissä. Joku valkotakkinen mies työnsi pyörätuolissa kaunista vanhusta. He juttelivat keskenään ruusuista.
Olin tosiaan tullut jo Ruusupuistoon. Suuri osa ruusuista kukoisti vielä hehkeinä. Vain joistain harvoista ruusupensaista olivat kukat kadonneet, mutta vastaavasti oli toisia pensaita, joissa oli vielä melkoisesti nuppuja. Punaiset ruusut hehkuivat elokuiseen päivään vahvasti. Vaaleanpunaista on yllätävän monina sävyinä ruusupensaikoissa ja niissä kukkivat kukat ison kämmenen kokoisista pieniin, hiukan sormustinta suurempiin kukkiin asti. Yksi valkoisista ruusuista oli nimeltään Aspirin. Keltaisia ruusujakin oli vielä jonkin verran voimissaan.
Vältin kiusauksen poiketa polkuni oikealla puolella olevassa Kesäkahvilassa. Muuten olisinkin mennyt kahvikupposelle, mutta siellä näytti sillä hetkellä olevan ison seurueen verran jonotusta. Jatkoin matkaani Ruusutarhasta Arboretumin puolelle. Ohitin kaksi valtavan suurta hopeanhohtoista lehtipuuta, joiden nimikylttiä en tullut katsoneeksi. Hopeapajuja? Hopearaitoja?
Yhdellä alueen kauniista puisista silloista seisoi mahtavan, lehdiltään tavallista pajua muistuttavan jonkinlaisen raidan (?) juurella nuori pariskunta, jota valokuvattiin ja videoitiin. Kaunis valkoiseen morsiuspukuun pukeutunut nuori nainen ja viimeisen päälle tyylikkääseen mustaan pukuun pukeutunut komea nuorimies seisoivat siinä postikorttimaisemassa. Puro solisi sillan alla. Minä valitsin reitin, jolla en häirinnyt heidän kuvaussessiotaan, mutta muutama tuulipukukulkija ei heitä väistellyt.
Pihlajien väri oli jo aiemmin kiinnittänyt huomiotani ja täällä ihmettely jatkui. Niin monissa sävyissä en ole oranssin punaisia pihlajanmarjoja tai pihlajan vihreää lehvästöä pitkään aikaan nähnyt kuin ensin Hatanpään kartanon puistossa ja sitten Arboretumin puistossa. Kuusia ja muitakin puita siellä on monen monta lajia. Käännyin takaisinpäin ja palasin lammenpuoleista siltaa. Lammessa oli sorsaparvi ja jotain muita vesilintuja, joita arvelin lokeiksi, mutta ne eivät olleet valkoisia vaan juovikkaita.
Kuljin Pyhäjärven rantaa lähinnä olevaa polkua. Kun olin aivan järven rantatöyräällä, huomasin matalassa ruskeankeltaisena välkkyvässä rantavedessä parven sormen kokoisia kaloja. Ahvenen poikasilta ne minusta näyttivät, mutta en ole ollut ongella moneen vuoteen, joten en ole varma. Rantapolulla vastaani tuli pyöräilijöitä, koiran ulkoiluttajia ja muita kulkijoita, mutta joku jouti istumaan eväskantamuksineen myös rantapenkillä kasvot järvelle, aurinkoon, kaukaisuuteen suunnattuina.
Hiekkaisella tienpientareella näin puiston jäätyä taakseni västäräkkejä ja rauhallisen variksen, jonka ohitin vajaan metrin päästä, eikä se ollut moksiskaan.
Lopulta tulin kuvauspaikalle. Edellinen maksuttomaan seulontamammografiaan kutsuttu nainen ei ollut saapunut, joten pääsin etuajassa asioimaan. Ystävällinen röntgenhoitaja haastatteli minua ja otti pöydälleen mukanani tuomani vanhat kuvat. Sitten hän otti minusta neljä rintakuvaa, tarkisti odottaessani tarvitaanko lisää kuvia ja päästi minut sitten lähtemään. Hän lupasi hyviä tietoja ja vanhat kuvat kotiini kahden viikon kuluttua.
Kävelin parkkipaikkojen ja nurmikoiden poikki bussipysäkille. Ajelin mutkikkaamman reitin Petsamon bussilla numero 3, mutta päädyin pysäkille, joka on Rautatieaseman vieressä. Siis korttelin päässä kotoani.
- Maura
19:20 - /tilanne



