tilanne/olenkirjtannevkosta46.txt
2005-11-21
Olen kirjoittanut tänne viikosta 46 jo juttuja
Kirjoitin paljon sanoja maanantaina 14.11.
Tiistaina katselin tauolla maisemasta nauttien, miten koski aaltoili ikkunan takana. Varsinaiset tiistain kuulumiset kirjoitin tänne Aloitusmaisemaan keskiviikon puolella yöllä.
Keskiviikkoyönä kirjoittamieni tiistain kuulumisten lisäksi kirjoitin keskiviikkona päivällä lautamiehistä, perhebloggauksesta, erityispedagogiikasta ja filosofiasta. Siitä mitä muuta keskiviikkona tapahtui, kerroin jutussa keskiviikon Trevi, TASVINA ja muu vasta torstaina.
Kuten olen toisaalla Aloitusmaisemassa todennut, niin torstai sujui rauhallisesti.
Aloitin perjantain yöllä tuolla torstaita koskeneella huomautuksella. Päivällä totesin perjantaista, että nyt tälleen, huomenna muuta. Tänään olen kertonut, miten minulta sujui perjantain iltapäivä ja ilta eli matka Helsinkiin ja perjantai siellä.
Lauantaina kävin lataamassa sisua ja innoitusta TASVINAn toimintaa ajatellen ja sitähän oli tarjolla vihreitten naisten kokouksessa Helsingissä.
Sunnuntain vietin kotona lukien ja kirjoittaen.
-- mmmt
09:51 - /tilanne



