tilanne/syvaltakoneenuumenista.txt
2004-08-23
Syvältä koneen uumenista
Hyllyillä on vielä kirjoja. Apurahahakemukset odottavat tekemistä. Työnhakuun en ole ehtinyt moneen minuuttiin. Kaikki ihmissuhteeni ovat olleet hoitamatta jo pari tuntia (sitä ennen keskustelin Antti-Juhanin kanssa puhelimessa ja muutamien filosofien - TV1, TV2, TK, PR, MJ - kanssa kuppilassa, nyökkäilin tai ainakin ajattelin nyökätä kohdattujen yliopistolaisten - RJ, VL, LK, TL, PH, JK, AV, JH, SL - suuntaan) enkä ole lukenut sanaakaan filosofiaa puoleen vuorokauteen.
Mitä minä tänään niistä olen piitannut, kun on ollut tärkeämpääkin tekemistä. Minä kirjoitan tätäkin syvältä koneeni uumenista. Minun on nimittäin kaivauduttava tiedostoihini ja poimittava ne juuria myöten koneesta ja syvemmältäkin. Minähän muutan.
Minä olen tänään hipelöinyt DD-merkkisen koneen Key Tronic -näppäimistöä kuin tekisin niin viimeisiä päiviä. Minulla on ollut tiivis katsekontakti Nokian näyttöruudun kanssa. Olen vaivannut C-asemaa kaivauksillani. Olen noutanut tiedostoja firman palvelimella olevasta varastostani. Olen tunkenut levykkeitä toisensa jälkeen koneen läpeen ja sitten ottanut ne kunkin vuorollaan taas takaisin. Olen liimaillut levykkeisiin lappuja ja kirjoittanut niihin itseltäni itselleni terveisiä.
Minä muutan pois pitkäaikaisen käyttökoneeni ääreltä, sen yhteydestä, sitä koskettelemasta. Minä en voi jättää sille mitään. Palvelimelle jää sentään verkkojulkaisu ja päättyneen hankkeen arkistoja. Mutta mitä voin jättää koneelle, jolle ohjelmatkin asennetaan varmaan uusiksi seuraavaa käyttäjää varten? Ette arvaa! Jätän rasvaiset sormenjälkeni jonnekin, mistä kukaan ei älyä niitä siivota!
Olen tänään viettänyt pitkäaikaisen käyttötietokoneeni seurassa intensiivistä aikaa jäähyväisten merkeissä. Vuosikausia kestänyt koskettelusuhteeni tuon ah niin alttiin tietokoneen kanssa päättyy pian. Niin, tarkkaavainen lukija on saattanut aavistaakin työtilan muutosta seuraavan myös tämän tragedian. Minä en toivonut tämän osuvan kohdalleni. Suhteeni päättyy myös uskollisen yhteistyökumppanini eli organisaation palvelimella olevan aseman ja siellä olevan tiedostojeni unohduksen meren kanssa. En saa hyljätä tiedostojani sinne.
Kone, jolle siirrän tiedostoja, on hidas ja ahdas, joten en voi tehdä tiedostojen muuttoja muuten, kuin karsimalla mukaan otettavaa materiaalia ja tallentamalla tarkasti valikoidut tiedostot kuljetusta varten levykkeille. Joudun luopumaan paljosta. Mutta eipä hätää mitään! Juuri tätä tarkoitusta varten ostin Tieteentekijöiden liiton arpajaisista voittamallani kirjakaupan lahjakortilla myös levykkeitä! Niillä siirrän tiedostot näppärästi.
Viimeisimmät työn ja tutkimuksen vuodet vilistävät silmissäni kuin tähdenlennot Pinserin kuvaamalla äskettäisellä meteoriittisadetähtitaivaalla. Siis ajoittain selkeästi, ajoittain vain niin, että sen tietää, mutta ei näe. Ihan kaikista tiedostoista en todellakaan näe, että tosiaan olen ne itse tuottanut. Missähän tarkkaavaisuuteni on silloin luurannut? Minä toki tiedän eläneeni (tätä en suostu epäilemään) ja väitän tutkineeni (niin, väitän tutkineeni, väitän hinnalla millä hyvänsä), mutta missä ovat tulokset?
Löysin toki tänään kymmeniä erilaisia apuraha- ja projektirahoitushakemuksia, korjaushakemuksia, väliraportteja, välitilityksiä, seuraavien kausien budjetteja tarkentavia rahoituksen käyttösuunnitelmia ja lopulta myös loppuraportteja. Loppuraportteja olen laatinut siitä, että raha on käyttetty ja sillä on suoritettu suunniteltuja toimenpiteitä. Löysin myös virkamatkasuunnitelmia ja -esityksiä, matkalaskuja ja -raportteja. Vaan missä ovat suuret ja merkittävät, tiedeyhteisöä tai ainakin yhteiskuntaa (taikka edes naapureita) ravistavat tutkimustulokseni?
Yksi iso arkisto on onneksi täynnä silkkaa kirjoitusta ja luovuutta. Siellä on väitöskirja- ja artikkelisäikeitä, muitakin kirjasiivuja ja valovoimaisia tutkimusideoita, joihin voin tarttua sitten tohtorin hattu päässä. Sitten? Milloin? Missä nyt on väitöskirjani? Tekeillä, hip hurraa! Sehän on harrastukseni, se, eikä mikään muu!
Uskon, että tarpeeksi syvälle koneen ja palvelimen asemien uumeniin kaivautuessani löydän ihan kiitettävästi valmistumaisillaan olevaa ja lähes valmistakin tekstiä. Kypsää kauraa! Jatkan siis toiveikkaana sukeltamista informaatio-, tieto-, sisältö- ja filosofiatallenteiden meren syvänteissä ja toteutan alttiisti arvokkaimpien tiedostojeni valikoivaa (hengen)pelastusta. Nyt näkemiin, siis lukemisiin, hyvät ystävät. Ja terveisiä rakkaalta koneeltani myös!
- maura
21:27 - /tilanne
