Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

tilanne/tilannekartoitustajasuunnitteluatoiveidensuuntaan.txt

2005-02-04

Tilannekartoitusta ja suunnittelua toiveiden suuntaan

Elämäni on jo pari vuotta ollut yli puolivuosisatainen ilmiö. Jatkoa on tiedossa, ellei jotain muuta ilmene. Aika näkyy minussa, mutta näkyykö se myös aherrukseni tuloksissa? Elämäntyötähän mitataan pitkin matkaa näkyvien tuotoksien mukaan. Eivät edes aikaansaannokset kuitenkaan riitä sellaisenaan, vaan ne arvioidaan, kun kyse on työnhausta ja urakehityksestä. Jos hyvin käy, kelpaan myös ihan omana itsenäni joissain tilanteissa, mutta yleensä löytyy aina jotain tekemistä ja se on parasta tehdä hyvin, että kelpaan.

Tämä vuosi on vierähtänyt jo helmikuulle, joten vuosi on tavallaan näyttänyt jo mallinsa. En vain ole ihan varma, tunnistanko ajan merkit kohdallani oikein ja aherranko oikeassa paikassa oikeaan suuntaan. Siksi kokeilen taas kartoitusta ja sen pohjalta suunnittelua. Liitteeksi laitan vain jotain yleistä näytteeksi siitä, miltä tilanteeni ja tulevaisuuden suunnitteluni näyttää, kun teen sen toiveitani etsien. Aikanaan tosin aloitin nämä kartoitukset luettelemalla paperiruudukolle esimerkiksi toiveiksi yksittäisiä sanoja, kuten rauha, ihmissuhteet, turvallisuus, toimeentulo, terveys, ura ynnä muuta tulevaisuutta. Nyt yritän toivoa kaikkiin muihinkin karttani ruutuihin tulevaisuutta, ennen kuin käyn läpi vielä suunnitelman toiveista tavoitteisiin.


Kunto: Työntekijän on oltava kunnossa. Siksi aloitan kuntotoiveistani tällä kertaa. Tilapäinen muitakin ihmisiä vaivannut riesa eli flunssa on viihtynyt minunkin kropassani, mutta ei vaivaa paljoa enää, eikä juuri nyt. Nikamavian toivon pysyvän jatkossakin taka-alalla, sillä olen ottanut sen varomisen liikunnassani huomioon. Toivon maltillisen liikuntavauhtini ja kävelymatkojen kohtuullisuuden pitävän nikamien lisäksi myös niveleni yhä riittävän ehjinä, että toimintakunto säilyy. Nähdäkseni elän tulevaisuutta kohti taitojeni kannalta hyvässä työkunnossa ja pystyn kuntoni puolesta koulutukseni mukaisiin tehtäviin.

Historia: Akateemisesti koulutetun pätkätyöhistoria on monella muullakin työttömällä, mutta niin on myös monella työlliselläkin. Jos historiani toistaa itseään yhä kohdallani, päättyy tämäkin työttömyyspätkä siihen, että työllistyn. Tavallisesti olen ylläpitänyt ja parantanutkin ammattitaitoani työttömyysjakson aikana niin kuin nytkin. Oletan ja toivonkin historian tosiaan toistavan itseään ja olen valmis työlliseksi tuota pikaa, kun se vain kohdalleni osuu.

Tunteet: Kulloistenkin haasteellisten, mutta mielihyvää tuovien tehtävien, harrastusten, ihmissuhteiden ja muun elämänsisällön lisäksi on tunteellisella haaveilulla ollut merkittävä osuus elämäntoivoni ylläpitämisessä koko tähän astisen elämäni ajan. En oleta haaveideni kohteena olevista asioista tai ihmisistä mitään, mutta päädyttyään haaveitteni kohteeksi nuo kaikki antavat valoa tulevaisuuteeni. Arkisen aherruksen keskellä haaveiden ja toiveiden valo sekoittuu kaikkeen muuhun, mutta autioina ja ankeina hetkinä muun elämäntohinan vaietessa haaveet heräävät ja kutsuvat toivomaan tulevaisuutta. Toiveikkuus maistuu hyvältä ja saa muunkin elämän maistumaan houkuttelevalta. Todelliseen tilanteeseen toivon toteutuvia haaveita ja maukkaita tunteita.

Ideat: Tämä kartoitus, jota teen toiveitteni suuntaan, tuntuu jo tässä vaiheessa hyvältä idealta. Eihän minun tarvitse muuta kuin katsoa jokin todellinen juonen pää, joka on johtanut historiasta tähän päivään ja josta voin toivoa jatkoa sellaisenaan tai toisin. Jotta voin itsekin olla mukana tehden osuuteni ja pysyen tuon tulevaisuuteen elämisen vauhdissa, suunnittelen olevaa ja tulevaa toimintaani. Koetan valita toteuttamisen arvoisia toiveitani ja parantaa niiden toteutumisen todennäköisyyttä. Siksi vahvistan niiden toteuttamiskelpoisuutta ja hion ne selkeiksi tavoitteiksi. Pyrin sellaisiin tavoitteisiin, joilla on perustansa tilanteessani ja joihin johtavat keinot ovat ulottuvillani.

Arvot: Sopeutumisen ja yritteliäisyyden välillä on ristiriita, joka saattaa lamauttaa varsinkin vaikeissa olosuhteissa elävän ihmisen ja pysäyttää ymmälleen. Silloin ei sopeudu oleviin oloihin, eikä ainakaan yritä kulkea parempaan. Minulle on työttömyyden tullessa kehittynyt tällainen ymmällään olemisen tila aikaisempina kertoina, joten tällä kertaa olen yrittänyt eritellä sopeutumista ja yritteliäisyyttä erilleen toisistaan. Olen siis yrittänyt välttää kahden erilaisen elämänasenteen välisen ristiriidan lamauttavaa vaikutusta. Yritän silti tyytyä siihen, mitä minulla on ja samalla kuitenkin pyrin parempaan elämäntilanteeseen. Tyytymistä vahvistan kartoittamalla elämäntilannettani (todellisuussuhdettani). Parempaan pyrkimistä tuen etsimällä toiveistani toteuttamisen arvoiset ja muokkaamalla niista toteuttamiskelpoisia tavoitteita sekä suunnittelemalla toimintaa ja siihen sopivia tekoja.

Tulossa: Ikää karttuu lisää hetki hetkeltä ja päivä kerrallaan. Filosofian tutkimusrahoitus on toivottavasti joskus tulossa. Aion toivoa sitä viimeiseen asti. Jatkan tutkimista ja kirjoittamista, joten tekstiäkin on tulossa. Tahdon ainakin hetken toivoa vain sitä työtä, mitä todella toivon, nimittäin teonkäsitteen tutkimista. Mitä enemmän olen näitä kartoituksia tehnyt, sitä varmempi olen siitä, että jotain tällaista kartoitusta ja suunnittelua voisin myös jossain palkkatyössä tehdä eli opettaa tätä, kehitellä metodia ja kirjoittaa kirjaksi. Ensin haluaisin kuitenkin tehdä filosofisen tutkimukseni valmiiksi. Haen sille rahoitusta vielä kolmeksi vuodeksi, mutta saattaa olla, että löytöni on jo tehty. Sitähän minä siellä ison kaupungin akateemisen kirjaston uumenissa selvittelin ja aion piakkoin taas mennä sinne kaivellakseni esiin, että onko niin. Tässähän tämä talvi sujuu eteenpäin ja entä sitten? Yksi ainakin aikaisempina vuosina talven jälkeen toteutunut maailmantila on täälläpäin maailmaa ollut kevätkesä, jolloin on jo lämmintä, mutta kuitenkin toiveissa on vielä enemmän ja vahvemmin kesää. Eräs mies kertoi joskus, että hyppelee kesälomalla ahonlaitaa ilman paitaa. Sinne seuraksi olisi minusta mukava päästä.

Ihmiset: Onhan minun elämässäni paljon ihmisiä: aikuinen poika, kaikki sisarukseni perheineen ja muu suku, ystävät, tuttavat, yhteistyökumppanit ja satunnaisesti kohtaamani ihmiset. Heillä kaikilla on oma elämänsä niin kuin minulla on omani. Yhtä sun toista yhteistä tekemistä, harrastusta, juhlaa ynnä muuta on tulossa taas niin kuin aina. Haaveitteni kohteena oleva ihminen on olemassa tai siis haaveilen olemassa olevasta tietystä ihmisestä, enkä jostain onnesta noin ylipäätään. Filosofian tutkiminen vie filosofien pariin erilaisiin kokoontumisiin ja tapaamisiin. Työyhteisö toisi omat ihmisensä. Vihreän väen kanssa on tulossa kokouksia ja ehkä muidenkin yhteiskunnallisten porukoiden. Yritän kaikesta tästä ihmisten paljoudesta huolimatta säilyttää myös omaa aikaa ja tilaa elämässäni.

Maailma: Maailmalla olisi paljon tehtävää, johon voisin ryhtyä, jos kokisin olevani niihin sopiva tai jos kelpaisin niihin toisiin hommiin, joita haluan tehdä. Tätä pitää miettiä tarkemmin.

Minä: Tässä minä itse nyt olen.

Tilannekartoituksesta suunnitteluun: Kaiken tuon äskeisen miettimisen ja kirjoittamisen ja mietittävien asioiden muhimaan jättämisen jälkeen tuntuu vaikealta heti ryhtyä suunnittelemaan mitään. Teen silti pikkuriikkisen yrityksen.

Toiveet: Jos en yritä pelastaa juuri nyt koko maailmaa, niin toivon vain kaiken hyvän jatkumista ja elämänlaadun paranemista niin, että saan tutkimusrahoitusta ja vastarakkautta tai ainakin palkkatyötä ja vastarakkautta.

Ihmeet: Ison lottovoiton avulla voisin ehkä elää niin kauan, että tutkimukseni valmistuu ja kelpaan sitä kautta tai muuten työmarkkinoille. Samalla voisin uusia vaatevarastoni, joka on suurimmalta osaltaan jo kymmenen vuotiasta ja aika kulunutta. Ehkä kävisin myös kampaajalla ja kasvohoidossa. Sydämeni valtias karauttaa sitten luokseni keltaisella urheiluautolla, valkoisella hevosella, puisella soutuveneellä, vanhalla polkupyörällä tai ihan miten vain tahtoo, jos tahtoo. Muitakin ihmeitä pystyn kuvittelemaan, mutten kerro niistä.

Eloa: Yritän nukkua joka yö, herätä joka aamu hyvään ja ahkeraan päivään, syödä ja juoda terveellisesti, ulkoilla riittävästi mielikseni, osallistua politiikkaan kohtuullisesti, etsiä rahoitusta ja pestiä sinnikkäästi, tutkia ihmistä ja maailmaa filosofisesti sekä nauttia elämästä ihan omana itsenäni itsekseni tai hyvässä seurassa.

Tilanne: En huomaa tilanteessani mitään uutta. Poikani on aikuinen ja maailmalla. Itsekin olen aikuinen ja maailmalla. Tietokoneeni toimii. Kaksi rahoitushakemustani on rahoittajilla. Harrastuksia ja tekemistä riittää, mutta työn rahoitetus tai palkka puuttuu vielä. Kuntoni, historiani, tunteeni, ideani, arvoni, tulossa oleva, ihmiset ja maailma ovat tuolla edellä kartoitettuna ja minä itse olen tässä nyt.

Keinot: Minäpä kirjoitan hakemuksia ja filosofista tutkimustekstiä entistä ahkerammin. Saisin ehkä enemmän aikaiseksi, jos rentoutuisin useammin kulttuurin ja ihmisten parissa. Voisi myös olla eduksi, että seurustelisin, jos se on mahdollista, enkä vain haaveilisi. Tilanneherkkyys ja päämäärätietoisuus olisi hyvä osata pitää vireillä jatkuvasti ja toteuttaa luontevasti valintatilanteissa ja toiminnan edetessä. Tarvitsen varmaan myös muiden ihmisten ja joidenkin relevanttien organisaatioiden tukea hyvinvoinnin ja menestyksen rakentamisessani. Ihan kaikkia mieleeni juolahtavia ja ulottuvillani olevia keinoja en taida tässä paljastaa.

Tavoite: Tavoitteeni on itse ansaittu toimeentulo, jolloin minulla olisi turvattu rahoitus tai palkka elämiseen työn aikana. Työnäni olisi silloin väitöskirjan tekeminen tutkimusrahoituksen turvin ja sitten kehittelisin ja toteuttaisin lisää tutkimusta. Jos tämä linja ei käynnisty, niin teen muuta oman alan työnantajan osoittamaa työtä palkkaa vastaan ja siinä ohella jatkuisi väitöskirjan tekeminen harrastuksena. Jos palkkatyöhön pestautuminen ei onnistu, minun pitää harkita yrittämistä. Muut tavoitteeni sopii arvata tuosta muusta jutusta.

21:26 - /tilanne