Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

tilanne/torstaiaamuatietokoneenaarella.txt

2005-05-19

Torstaiaamua tietokoneen äärellä

Kävin eilisiltana kirjastoissa ja kirjakaupoissa etsimässä joitain kirjoja, joista halusin tarkistaa lähdetietoja erästä esseetäni varten. Joskus juuri ennen iltayhdeksää Akateemisen Kirjakaupan ystävällinen myyjä kysyi, olinko muistanut, että Tampereen yliopistossakin toimii kirjakauppa. Enpä ollut. Sinne menen tänään, sillä siellä on varmaan viimeisin lähdetieto, jota etsin. Voin varmaan illalla viimeistellä esseeni.

Äsken lähetin lisää mediatiedotteita, joiden aiheena on Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry eli TASVINA. Lähetin TASVINA:n sähköpostia eilen ja tänään myös aika isolle joukolle aktiivisia vihreästi ajattelevia naisia, jotka jo ovat mukana toiminnassa. Olen tarkistellut yhdistysrekisteriin tehtäviin ilmoituksiin tarvittavia asiakirjoja, sillä TASVINA tahtoo mukaan yhdistysrekisteriin muiden yhdistysten joukkoon. Yhdistyksen olemassaolon toinen viikko on käynnistynyt hyvin.

Tänään on jälleen pikkuriikkinen neuvottelu todennäköisen työnantajan eli yhden hyvän yhdistyksen puheenjohtajan kanssa. Ihmettelemme varmaan myös sitä, miten monia mutkia yhdistelmätuella työllistämiseen voi löytyä yhdistyksen, työnhakijan ja yhteiskunnan asioiden tilasta ja tilanteesta. Kaikkien tahojen asiat on saatava työllistämisen edellyttämään kuntoon, ennen kuin prosessi etenee kaikki vaiheensa. Silti viranomaisen päätös voi olla kyllä tai ei. Yritämme kuitenkin yhdessä - minä työnhakijana ja yhdistys mahdollisena työnantajanani - eteenpäin kohti kaukana tulevaisuudessa siintävää työllistymistä.

Koska tekeillä oleva reitti työmarkkinoille on lyhentymisen sijasta pidentynyt, olen yhä työmarkkinoiden käytettävissä. Haen työtä ja tutkimusrahoitusta niin kauan, kunnes jokin tai joku työnantaja on sopimuksella sitonut minun työpanokseni käyttöönsä tai rahoitettavakseen.

Työstä puheenollen sanottakoon, että kotikerrostaloni julkisivuremontin työväki on ahertanut ikkunani takana jo pitkään tänäkin aamuna. En tiedä, mitä siellä on tekeillä. Miesäänten sanoista ei saa selvää, eikä varjojen liikkeistä. Osa huudoista tuntuu kuuluvan alemmista kerroksista tai katutasolta asti. Tällaisesta sain selvää: "Ota se lauta pois. Ei mitään hätää."

08:43 - /tilanne