toiveet/lahjakorttijapestuuhidasteet.txt
2005-05-18
Lahjakortti ja pestuuhidasteet
Minulla on käyttämätön lahjakortti ravintolaan, jossa en ole koskaan käynyt. Vieraassa kaupungissa olisi helpompaa mennä syömään ennastaan tuntemattomaan ravintolaan, mutta täällä kotikaupungissani viihdyn parhaiten oman kotoisen pöydänkaareni ääressä syömässä. - Pöydänkaari on niin kuin pöydänkulma, mutta pyöreässä pöydässä. - Tunsin tällä kertaa suurta houkutusta ulkona syömiseen, mutta en sentään vieläkään edennyt lahjakortin käyttämiseen saakka. Säilytän mielelläni arvokkaita asioita, mutta ehkä lahjakortin arkistointi ei sentään minultakaan onnistu.
Tarinan juoni, jota olen hionut tähän samaan tekstiin useamman päivityskerroksen verran - perustekstin säilyessä ikään kuin runkona tai rankana - kertoo meinaamisista ja on tämmöinen.
Kävin ihan muuten vain yhdessä tilaisuudessa tuttuja tapaamassa, joten saatoin helposti poistua hiukkasen kesken - ja poistuinkin. Jos sanoisin, että siirryin silloin työllistymistäni edistävään palaveriin, liioittelisin, sillä kyse oli parin pikkujutun vauhdikkaasta tarkistamisesta. Seuraavaksi mieleeni juolahti rupatella niitä näitä, mutta koska tällä kertaa ei osunut ketään tuttuja kohdalle, vaikenin. En tykkää puhua itsekseni, enkä viitsinyt noin pienen meinaamisen vuoksi kaivaa edes kännykkää esiin hankkiakseni sitä kautta rupatteluäänen korvaani.
Säästä on tiistaipäivän mittaan jo kuitenkin ollut puhetta, mutta lähinnä seurauksien kautta. Kevään tuulisessa viileydessä on siellä täällä tuttavapiirissäni väen kimppuun iskenyt jokin kevätpöpö. Siltä minä olen vissiin välttynyt, vaikka olen tallustellut jopa jo paljain jaloin yön viileillä nurmilla jonkun pihan perälle ja takaisin. Flunssan sijaan minä olin maanantaina vatsataudissa aamun ensimmäiset tunnit, eikä se ollut yhtään kivaa. Onneksi terveys hallitsi tiistaitani vaivatta.
Minun teki mieleni mennä mahdollista tulevaa työhuonettani kurkistamaan. Ilta oli jo pitkällä ja minua meinasi ruveta väsyttämään, vaikka vain mietin mahdollista työtilaa. Lahjakortilla, ihmisten tapaamisella ja työhuonehaaveillani ei ole tänä tiistaina ollut mitään muuta tekemistä keskenään kuin se, että kaikki kolme asiaa liittyvät jotenkin meinaamiseen. Tai ei niillä ensin ollut yhteyttä toisiinsa edes meinaamisen kautta. Siis ei ennen kuin ryhdyin meinaamaan myös sitä, että söisin ulkona eli ravintolassa. Tuo meinaamisen yhteys syntyi tällä tiistaisella iltakävelylläni perättäisten tapahtumien ketjussa.
Ensin siis olin meinannut puhua tuttujen kanssa, mutta vaiennut. Sitten osuin kävelemään sen ravintolan viereen, jonne lahjakortti minut joskus johdattaa ja jonne tälleen kohdalle osuttuani meinasin jo mennä ihan sisälle asti ja syömäänkin. Se meinaaminen sujui ikään kuin ikkunaostoksilla, mutta nyt olin ikkunameinaamisilla.
Katselin siinä meinatessani vähän ruokamainoksia, käytettävissä olevien tilojen esittelyjä (sali-infoja?) ja muutamia muita tiedotteita. Tietenkin niitä on muiden ravintoloiden tapaan myös tämän ravintolan ikkunassa ja edustalla, mutta tyylillä. Ihan hieno. Tänään en kuitenkaan mennyt käyttämään lahjakorttiani, vaikka meinasin. Olin yhtäältä kylläinen ja toisaalta haluan vielä haaveilla herkutteluhetkestä.
Jatkoin matkaani ikkunameinaamiseni hetkellä lähimpänänä olleen torin luota seuraavan torin vieressä kulkevalle jalkakäytävälle. Kuljin suoraan, kunnes käännyin täsmälleen oikeassa kohdassa vasemmalle ja löysin kauniin vihreän nurmikaistaleen, joka johti suoraan eteenpäin. Kuljin viherkaistaleen viertä, kunnes nurmi vaihtui kestopäällystetyksi pihaksi ja tulin eräälle ovelle.
Kävin siinä sitten mielessäni pienen äänettömän keskustelun itseni kanssa siitä, miltä tuntuisi kulkea vähintään kaksi kertaa päivässä juuri tuosta ovesta. Kaksi kertaahan siitä nimittäin kertyy, jos ensin menee taloon sisälle pääovesta ja sitten joskus tulee sieltä pois saman oven kautta.
Haaveilin soveliaan tovin siitä, miten touhuaisin muutaman tunnin päivässä aidosti työllisenä ja saisin aikaan tuloksia. Olen minä käynyt aikojen myötä joitain kertoja ihan sisällä saakka siinä huoneessa, josta tulee osa-aikainen työhuoneeni, jos on tullakseen. Tulemisen meinaamista on ollut ilmassa jo joitain aikoja, mutta toteutuminen on ollut pikkuriikkisen takkuista. Joskus meinaan kadottaa perinteisen kärsivällisyyteni, mutta kun meinaamisesta ei oteta, voin todeta, että olen ollut tyylikkäästi rauhallinen.
Tiedän, että maisema huoneen ikkunasta on kaunis, joten valmentaudun jo sen oikeaan katseluun. Meinaan nimittäin niin, että katson ikkunasta vain nähdäkseni työpäivän päättyessä, millaiseen säähän olen poistumassa. Jos samalla havaitsen maiseman kauneuden, niin olkoon. Tällaiseen työmoraalini vahvistamiseen ja houkutusten torjuntaan valmistautumiseen minulla on nyt ollut ihan kiitettävästi aikaa, jos siis siltä kannalta tahdon asioita katsoa.
Saattaa vielä käydä niin, että meinaamisesta tulee totta. Ja tottahan siitä totta tulee, jos on tullakseen. Kyllä minä maltan odottaa rauhassa kaikki tarvittavat vaiheet. Luotan siihen, että vaikka byrokratian mylly on hidas, niin se kuitenkin jauhaa niin kuin pitää. Eiköhän lopulta onnikin suosi.
Minulla voisi olla tänään - kuten melkein kaikkina muinakin työttömyyteni päivinä - jo toinen osa-aikainen työpäivä. Tottahan olisi, jos ensimmäinen työpäivä olisi ollut kulloinenkin eilinen. Sellaista eilistä en ole onnistunut elämään moneen vuoteen, että huomeneni olisi ollut toinen työpäivä. Nyt meinaa näyttää siltä, että ellei ihmeitä tapahdu, ei toisen työpäivän kokeminen onnistu kuin aikaisintaan vasta juhannuksen alla. Ensimmäisen työpäivän kohtalo näyttää nimittäin olevan semmoista tuonnemmas siirtymistä tällä erää.
On joskus vuosikymmenien mittaan ilmennyt ihan kohdallekin osuneita työpäiviä. Yhtä ja toista saa tapahtua ja vähän muutakin niin, että yhä uskon myös uuden ensimmäisen työpäivän koittavan jonain kauniina aamuna. Taidan säästää herkuttelulahjakortin siihen asti, kunnes saan pestin - tai kunnes lahjakortin viimeinen käyttöpäivä tulee vastaan. Kolmaskin mahdollisuus on. Saatan minä nimittäin käydä joku päivä muina naisina hienon ravintolan etuovesta sisään. Voin tehdä meinaamisesta totta ja ryhtyä syömään.
00:01 - /toiveet
