tunteet
2005-11-15
Koski ikkunan takana - taukonautinto
Vesi lainehtii nyt Tammerkoskessa hiljalleen. Tullessani toimistoon päivystämään, oli aaltoilu aika näkyvää. Yritin silloin katsoa, virtaako vesi voimakkaammin vai tuuleeko kenties kovemmin kuin tavallisesti.
Luulin tuulen liikuttavan vettä.
Nyt vastarannan liikekeskuksen mainosliput liehuvat yhä kovaa. Kosken pinta sen sijaan vain lainehtii rauhallisesti liikkuvin kumpuilevin muodoin. Veden virtaus näkyy selvästi.
Epäilen, että koskeen päästettiin jonkin verran lisää vettä aamummalla.
Vesi on rauhoittavaa tauolla katseltavaksi, samoin kuin lämpimän harmaa päivä sen yllä. Nautin hetken päivän harmautta ja veden virtaa.
Minusta on mukavaa pitää aikaa aina vähän varastossa ja nauttia siitä siemaus sopivina hetkinä. Maukkaita aikoja nämä tämmöiset.
-- mmmt
11:19 - /tunteet
2005-11-11
Perjantaista onnen tunnetta ja tyytyväisyyttä
Nukahdin tämän vuorokauden puolella jostain syystä valtavan onnellisena. En oikein tiedä, mistä tunne tuli, mutta melkein pelottavalta se tuntui. Sydämessä tuntui niin hyvältä, että tunsin hukkuvani siihen onnellisuuteen. Oli kuin olisin ollut vaaleanpunaisessa ei-missään.
Nukuin hyvin ja heräsin virkistyneenä joskus kuuden jälkeen. Pidän siitä, että aamua on paljon edessäkin vielä, kun herään.
Kirjoitin varhain aamulla jonkin verran NaNoWriMo -tekstiä, mutta sitten tuli kiire toimistolle. Etsin päivän mittaan kyytia aamuun ja iltapäivän loppuun, sillä torille kuljetettavaa tavaraa on sentään aika paljon. Kaksi naista tarjoutui kuljetukseen, toinen aamuun ja toinen iltaan. Pakkaajat ja purkajat sekä teltalla päivystäjät, kahvin keittäjä ja pullat on kunnossa. Tuntuu hyvältä.
Pitkin päivää toimistolla kävi ihmisiä. Molemmat kolleegat kävivät toimistolla ja Heidi Hautalan vaalikampanjan Pirkanmaan tukiryhmän vetäjä myös, mutta hän lähti melkein heti, kun saavuin. Ensimmäinen kolleega keitti aamupäivällä kahvia niin, että minullekin riitti. Jonkin aikaa tein töitä itsekseni ja selvittelin tavaroita ja tarvikkeita, joita tarvitsemme lauantaina Keskustorilla. Toinen kolleega tuli iltapäivällä kun kaikki huomenna keskustorille vietävät tavarat olivat vielä levällään toimistossa. Olin kuitenkin vain tohkeissani ja jatkoin pakkaamista.
Siihen samaan hässäkkään saapui sekä hänelle että minulle omien yhdistystemme asioissa kävijät. Ensin tuli tasvinalais-treviläinen hakemaan pirviläis-kavilaisia presidentinvaalimatskuja. Minä sain tarvikkeiden noutajalta apua keittiössä vesikanistereiden kanssa, mikä oli mainiota. Sillä aikaa kolleega sai tehdä hommia toimistossa itsekseen. Kun palasin toimistoon yksin ja jatkoin pakkaamista, toimistoon tuli kävijä, jolla oli asiaa kolleegalle. Minä pakkasin. Kaikille tuntui löytyvän paikkansa laatikoissa ja kasseissa. Oikein hyvä.
Kun kaikki oli pakattu, päivitin vähän nettisivuja ja katsoin vielä varmuuden vuoksi sähköpostia. Hyvä niin, sillä jouduin soittamaan aamun avauksesta, siis siitä, miten tavaroiden noutajat pääsevät tekemään hommansa. Siitä seurasi vielä yksi onnistunut palaveri.
Puheluja tuli pitkin päivää ja soittelin itsekin. Sähköposti kulki puolin ja toisin. TASVINAn jäsenmäärää kysyttiin. 20 ja kiinnostuneet lisäksi, niin ja kansanedustajahenkilö kannatttajajäsenenä, vaikka ei sitä kysytty.
Taas taivalsin tunnelmallisesta Kehräsaaresta pimeässä pientä siltaa pitkin Tammerkosken yli ja tavalliset kolme kortteliani kotiin. Ovien avaajia oli tänään vähän joka mutkassa, joten olen joko kaunistunut tai vanhentunut tai sitten miehet ovat kilttejä isänpäivän lahjoja odotellessaan. Tänään pidin siitä, sillä minulla oli kantamuksia.
Kävin vielä tekemässä pieniä hankintoja huomista varten.
Kotona olen miettinyt filosofian tehtävääni, että teon tutkiminen pysyy vireillä. Olen miettinyt sitten vähän myös elämää, ihmisiä, politiikkaa, huomista Heidi Hautalan kampanjapäivää ja sitä, miten ihmeessä teltalle saa kunnollisen juhlatunnelman. Kotiinkin tuli vielä yhteydenottoja huomisesta, mutta se on sikäli myönteistä, että väki on vastuullista. Olen tyytyväinen järjestelyjen tähän vaiheeseen ja odotan kiinnostuneena huomista.
Pesin pyykkiä. En tiskannut. Etsin vasaran mukaan huomiseksi ja jotain muuta tarpeellista. Tuntui mukavalta, että muistin huolehtia nämä asiat kuntoon jo nyt illalla.
Kirjoitin NaNoWriMo-teksitäni vähän lisää. Sanoja on nyt 13883, mikä on reippaasti liian vähän tasaiseen vauhtiin verrattuna, mutta enemmän kuin uskoin ehtiväni kirjoittaa näinä päivinä. Uskoisin, että minulla on vielä toivoa edetä 50000 sanaan marraskuussa, niin kuin on tavoitteena.
Nyt minua nukuttaa kovasti ja aamulla on oltava torilla ennen kuutta. Toivon kauniita ja virkistäviä unia.
-- mmmt
23:53 - /tunteet
2005-07-26
Oikeista unista punottu tarina
Olen nähnyt viime aikoina paljon unia. Olen pakannut unissani ennenkin - niin kuin näissäkin unissani - ja muuttanut uusiin taloihin. Viimeisimmissä unissa oli ollut toinenkin muuttaja, jonka uneksin miehekseni. Unessa asia oli ensin selvä. Sitten taas mietin sitä, etten vaan kuitenkin ole naimisissa jossain muualla muistamatta sitä. Kun oikein pinnistin unessa muistiani, päädyin siihen, että olen eronnut. Niinpä unen lakien mukaan entinen mieheni tuli siihen nykyisen naisensa kanssa mennäkseen jonnekin muualle taas. Heistä en piitannut, vaan uudesta miehestäni, jonka uneksin itselleni. Sitten uneksin tajuavani, että vain haaveilen siitä miehestä, jonka kanssa muutin uuteen taloon. Ihmettelin samalla, miksei mies jo tule luokseni. En ihmetellyt edes ääneen, kun jo sain vastauksen. Lähellä oli nimittäin heti paljon ihmisiä, jotka tiesivät, että hän on sairas. He sanoivat sairauden nimenkin ja se oli pelottava. Ja niin kuin unessa voi tapahtua, hänkin oli siinä ja kertoi suunsa olevan vakavasti sairas. Minä uneksin miettiväni sitä, kuinka hankalaa silloin on syödä, kun suutaan sairastaa. Toisaalta ruuat eivät unissani aina oikein onnistukaan. Eivät edes silloin, kun uneksin käyväni jossain seisovan pöydän ääressä keräämässä itselleni valtavaa annosta herkullista suolaista ja makeaa syötävää. Herätessäni harmittelen kesken jääneitä kohtaamisia ja aterioita. Mietin valveilla monia elävän tuntuisia uniani niin kuin tapahtuneita tosiasioita. Pidän nykyisin useimmista unistani. Nyt on alkamassa uusi yö unineen.
-- mmmt
01:13 - /tunteet
2005-07-16
Iloa kerrakseen: Tammerfest soi kosken yli ahkeriin hörökorviini
Kuuntelin eilen Apulantaa livenä. En tietenkään maksanut pääsylippuja, vaan tein töitä klo 16 virran toisella rannalla. Silloinhan Apulanta aloitti päiväkeikkansa. Hyvin kuului. Iloitsin, mutta käyttäydyin kuitenkin hyvin. Täytin nimittäin samalla tilanvarauslomakkeita. Lähdin viemään niitä Metsoon jolloinkin klo 17 kieppeillä. Olin kulkiessanikin mielissäni siitä nuoruuden muistojen tuulahduksesta, jonka apulantalaisten heinolaisjuurten muistaminen minussa herätti.
Elämäni Tampereella maistuu nykyisin jotenkin samanlaiselta kuin muinoin Heinolassa. Vaikka Tampere on isompi kaupunki kuin nuoruuteni Heinola, niin tokihan minäkin olen nyt tammperelaisena yli kaksi kertaa massiivisempi ja eläneempi kuin heinolalaisena. Vesi virtaa kummankin kaupungin läpi.
Itse asiassa nykyinen työpöytäni on suunnilleen kolmen metrin päässä Tammerkosken pinnasta: reilu metri lattiapinnantasaista maaperää ikkunan alla vaakatasossa ja sitten reunalta vähän toista metriä alaspäin veden pintaan. Katsonkin ainä töihin tullessani ja töistä lähtiessäni veteen, joskon näkisin kalan tai pari. Tänään näin jonkin kasvin isohkon lehden vaappuvan hiljalleen vajoten katseeni ulottumattomiin. Tammerfest on karkottanut kalastajat vastarannalta, mutta tässä tämän kuvan kalastajat olisin nähnyt, jos olisin ollut kuvaushetkellä työhuoneessani katsomassa kosken veteen, vettä ja ehdottomasti heitä kohti veden yli.
Tänään aloitin työt ennen puoltapäivää ja päätin jatkaa ahkerointia iltaan asti. Työ sinänsäkin motivoi, mutta kyllä nyt vähän painoi sekin, että kuuntelin Coloradon terassilta jälleen veden yli ja työhuoneeni ikkunasta sisään luokseni kajahdellutta ja kaikanutta musiikkia. Kuulin kaikenlaisia hauskoja huutoja, hihkuja ja laulunluikauksia, kun esiintyjät kokeilivat äänentoistolaitteita ennen ohjelmiston alkua. Soitettiinkohan siellä levyjäkin, kun alussa lauloi Jukka Kuoppamäki -ääni ja jossain välissä Hector -ääni? Vai kuuluivatko ne jostain muualta? Tai ehkä kello kuudentoista esiintyjän ääni ja tyyli toivat mieleen nuo minulle hieman tutummat laulajat.
Iltapäiväni ja iltani elävän musiikin annos kantautui korviini joskus vähän liiankin kovana, mutta kun laitoin vähän lasiruutua väliin, niin johan oli sopivaa. Ohjelman mukaan kuulemani äänet olivat näiden esiintyjien: Kalle Ahola, Sadetanssi ja vielä Kari Peitsamo & Freud, Marx, Engels & Jung. Tuosta viimeisimmästä poppoosta nousevat mieleen Jyväskylän vuosieni tunnelmat. Ei siksi, että he olisivat Jyväskylästä tai että olisin heidät siellä kuullut, vaan siksi, että heidän nimiensä, musiikkinsa ja tyyliensä tunnelma tuntuu heijastavan opiskeluaikani elämäntapaa.
Sitten käy niin, että nykyhetken musiikin kuuntelutilanne ja jotkut vastaavat tilanteet opiskeluvuosilta tuntuvat samantapaisilta. Jyväskylän aikani ensimmäinen vuosikymmen liittyy mielessäni opiskelun ja perheen ohella myös ylioppilastaloon, jossa oli ja on muun muassa elokuvateatteri Kampus-Kino. Nykyisyyteni on Tampereella. Täällä kuljen työhuoneeseni samaisen miljöön tunnelmissa käytävää, jonka varrella on myös elokuvateatteri Niagara.
Lähdin töistä kotiin vasta joskus iltayhdeksän jälkeen. Lämmin kesäilta jatkui vielä kutsuvana. Ihmiset kulkivat kesäisen kepeinä. Joitain tuttujakin näin. Kotona katselin netistä huomislauantain Tammerfest-ohjelmaa. Se näyttää niin houkuttelevalta, että tekee mieli mennä töihin. Ehkä en sentään mene.
-- mmmt
00:53 - /tunteet
2005-06-30
Taas yksi vuosipäivä - eli kotoa kotiin
Vuosia sitten oli myös 30. kesäkuuta, kun lähdin autoa ajaen pois kodistani ja kotikaupungistani Jyväskylästä. Poikani oli mukanani.
Noin tuntia ennen puolta yötä olimme suunnilleen Jyväskylän ja Tampereen välisen matkan puolivälissä. Pysähdyimme ja söimme tienvarren kuppilassa iltapalaa. Päivä oli ollut pitkä ja matkaa oli vielä jäljellä.
Kun lähdimme puolen yön jälkeen liikkeelle 1. heinäkuuta, niin olimme taas matkalla kotiin. Kotiin Tampereelle.
-- mmmt
23:48 - /tunteet
2005-06-23
Ihanaa, näen remonttitelineet
Koti-ikkunoitteni ulkopintaa on viikkokausia suojannut sumean vaalea muovi, kuten tässä kerrostalossa kaikkia ikkunoita. Niin ei ole enää. Huomasin jo eilisiltana sälekaihtimien rakosista erilaista valoa ja kurkistin, jotta miksi. Suojamuovit on poistettu. Ulkoseinän rappauspinta on nyt uusittu.
Arvostan nyt niitä reiluja paria metriä, joiden verran näen telineitä. Pitemmälle en näe, sillä vielä nytkin maisemani päättyy sumean vaaleaan telineiden ulkoseinäpressuun. Kummallisen tunteen vallassa sitä katselen: voi miten kaunis tuo pressu tänään onkaan ja voi miten innoissani odotan silti sen poistamista. Voi hyvinkin käydä niin, että nuo telineet puretaan - ilokseni ja muutenkin - suunnilleen aikataulun mukaan eli ihan lähipäivinä.
Odotan tuolla kadun toisella puolella olevan talon seinän näkemistä aikamoista kaipausta tuntien. Kaipaan tuttua ja rakkaaksikin tullutta ikkunamaisemaa muutenkin. On siinä sentään kaistale taivasta, yksi kokonainen kerrostalo tästä suunnasta ja muutama lehtipuun latvusto alhaalla kadun tuon puolen ja jalkakäytävän välissä. Niin ja sää ja ihmiset, joiden pukeutumisesta päättelen ulkolämpötilan.
07:31 - /tunteet
2005-06-04
Ilon siritys, jota muut eivät kuule, tuntuu nyt lujaa
Päättyneenä perjantaina 3.6. olen leijaillut kuin pilvissä. Unohdin silmälasit kotiin ensimmäisellä asiointireissullani. Hain ne kotoa ja menin toiselle asiointireissulle. Ihan kiva reissu muuten, mutta asiapaperit jäivät pöydälle kotiin odottamaan. Hain ne ja tarkistin kaiken muunkin mahdollisen ennen kuin lähdin tallustelemaan kolmannen kerran täältä kaupungin toiselle laidalle (ja takaisin). Hyvin meni, kolmas kerta toden sanoi.
Tätä unohtelua oli liikkeellä jo keskiviikkona. Silloinhan lähdin kännykättä bussilla kauas tuntemattomaan lähiöön ja vaeltelin siellä tovin jos toisenkin etsimässä kadonnutta katua. Toki löysin sen kadun, sillä se oli siellä kiltisti odottamassa. Minä ihmettelin, miksi eksyin. En vielä silloin tunnistanut, että se oli alkanut.
Mietin hivenen tai vähemmän, mikä tähän ylenpalttisen siedettävään mielen keveyteen voisi olla syynä. Pohdin sitä joutessani yhden jos toisenkin sekunnin sadasosan verran. Niin kevyt oli mieleni, että tuo aatos (ah mikä?) vain häivähti ja häipyi. Näin kevyesti asiaan paneuduin ja minulta kului kolmisen päivää ennen kuin oivallus valaisi Aloitusmaiseman mielessäni ja tässä.
Kyse on tietysti työttömyydestä irtautumisesta. Pitkäaikaistyöttömyyden kolkot kahleet kirpoilevat kolisten niin, että tunnen ranteitteni ja nilkkojeni kepeän ilon. Pestautumisen ihanan lämpimät ja suloisesti hulmahtelevat tuulet puhaltelevat mieleni Aloitusmaisemasta pois kaiken ikävän. Pian olen sisäisesti puhtoinen ja auliina aloittamaan kaivatun orjuuteni, sillä orjuudesta minulle puhuvat työlliset, kun kerron heille sinne samaan aherrukseen pääseväni.
Viis minä siitä tai seitsemän, jos niikseen tulee. Minä nautin, nautin, nautinnnn. Siinä sitten unohtuvat ohimennen kartat ja kännykät, silmälasit ja asiapaperit, kaikki omalla ajallaan ja omille sijoilleen, kun minä sulan työlliseen kesään - ja wwwauwww sentään. Tässä tunnelmassa myös sydän sirisee iloa, maailma on kaunis, ihmiset tuntuvat olevan lähellä ja elämän muistojen Sargassomerestä kuplivat pintaan kaikki ihanat muistot.
Näin minulle käy aina, kun työllistyn.
Minä vietin äskeisenä perjantaina viimeistä virallista työttömyyspäivää - ja miten vietinkään - ah, mainiota ja haa! Niin onnellisena, ettei mielessäni pysynyt auvoisimpina hetkinä mikään muu kuin kepeys ja ilo. On kuin hyppäisin jostain syvien vesien syövereistä valoa kohti ylöspäin, ylöspäin ja ylös näin. Silti olen jo ylhäällä ja yhä leijuisin ylöspäin. Ajelehdin esi-isäin veistämien lastujen lailla ja leijailen esiäitien puhaltamien saippuakuplien tavoin ajattomissa vesissä ja ilmaa keveämmissä tuulissa juuri nyt. (Pitää muistaa, että esivanhemmatkin olivat lapsia kerran ja entinen lapsi olen minäkin.)
Olen perjantain ja maanantain välisessä läpikuultavan keveässä tilassa.
Llllllauantain ja sunnnnnnuntain vietän tilassa, jossa en ole työtönnnnn, enkä työllllllinen. Tuloni eivät nouse yhtään tämän siirtymän myötä, mutta silti tunnen menestysnosteen tarttuneen minuun - hipphurraa tämmöiselle suurmenestyjälle kaikki - ja kohottavan minua yhtäjaksoisesti kaksi metriä tai ainakin nanomillimetrin maan pinnan yläpuolella nämä kaksi vuorokautta. Urani nousee ylöspäin ja minä pääsen töihin, tosin osaksi päivää vain ja vain murto-osalla muinaista palkkaani, mutta sentään vuodeksi eteenpäin.
Maanantaiaamuna herään uutena ihmisenä, siis omana itsenäni tietysti niin kuin tänäänkin, mutta työllisenä. Minun pestini alkaa silloin.
00:52 - /tunteet
2005-05-29
Onnen haaveet maustavat elämää
Onnen reseptit ennen: Joskus lääkäri kirjoittaa asiakkaalleen reseptin ja sitten tämä menee apteekkiin ostamaan lääkettä. Odotettavissa on, että lääke parantaa tai ainakin poistaa pahimman kivun ja vaivan. Minulla ei ole mitään asiallista lääkitystä vastaan, mutta peikkona mielessäni jököttää muisto lukuvuodesta 1966-67. Silloin murrosikääni ja maailmantuskaani lääkittiin kotikonstein isän psyykenlääkkeillä, joiden lääkäri oli luvannut vahvistavan isäni hyvää oloa ja joiden nimeä meillä ei ymmärretty. Äiti arveli kuitenkin minunkin voivan niiden avulla paremmin ja tokihan minä niistä hiljenin. Minä jouduin lääkkeestä tokkuraisena koulussa usein terveydenhoitajan vastaanotolle ja sitten odotushuoneen sohvalle lepäämään. Parasta oli se, että minut vapautettiin heikon kuntoni vuoksi aamuhartauksista. Istuin onnellisen tönkkönä pulpetissani, kun luokkatoverini seisoivat juhlasalin parvekkeella laulamassa ja kuuntelemassa opettajien elämänohjeita.
Onnen reseptit yhä: Arvatenkin lääkkeiden nimet harhauttavat hyväntahtoista ja lääketieteeseen perehtymätöntä väkeä vieläkin. Onnen reseptit (Yliopisto verkossa 7/98) on Jarkko S. Tuusvuoren artikkeli lääkkeiden tuotenimistä. Lainaus alusta: "Stoalaisten ajattelijoiden peruskäsitteestä ataraxia, järkkymättömyys, on leivottu rekisteröity tavaramerkki, rauhoittava lääke nimeltä Atarax. Nimi on paitsi enne, myös oire." Kirjoittaja tarkastelee erilaisen lääkkeiden tuotenimiä. Artikkelista saa sen käsityksen, että nimet valitaan eri lääkitsemistarkoitukseen eri tavoin. Sisäelinten vaivoihin tarkoitetut lääkkeet saavat nimensä aika suoraan siitä, mitä ne vaikuttavat, vaikka ei sitä kielitaidoton huomaa. Mielialalääkkeet puolestaan nimetään niin, että nimeen liittyy mielikuva luotettavuudesta ja myönteinen lupaus vaikkapa rauhallisuudesta.
Onnen haihattalija: Olin kerran 35 vuotta sitten innoissani lukion äidinkielenopettajan antamasta ainekirjoituksen aiheesta Pako todellisuudesta. Minä kirjoitin pitkän kuvitteellisen matkan linnun lailla pilvissä matkustamisesta, sillä arkeni oli siihenkin aikaan aika ankeaa. Kuvittelin osaavani lentää ja kävin mielessäni maailmanympärysmatkalla. Olin matkakertomukseni vuoksi onnellinen siihen asti, kunnes opettaja palautti ainekirjoituksemme. Hän oli odottanut minulta arjesta pakenemisen asiallista erittelyä ja tuomitsemista. Hän piti minulle pitkän moitesaarnan luokan kuullen ja antoi odottamani taitavuuskympin sijasta viitosen otsikon ulkopuolisesta haihattelusta. Voi olla, että teksti ihan aidostikin kompuroi, sillä siihen mennessä oli elämässäni tapahtunut paljon sellaista, josta en saanut, voinut tai tahtonutkaan kertoa. Väistelevät ilmaukset huonontavat tekstiä. Lopetin onnesta haihattelevan kirjoittamisen, mutta olen kyllä lukenut kirjoja, joissa on onnellinen loppu. Vasta viime syksynä kirjoitin seuraavan kerran onnen etsimisestä. Sain valmiiksi 50000 sanan mittaisen kokeilevan tekstin raakileen "Outoa sinun onnesi on". Ehkä hion tekstin vuosien mittaan kirjaksi.
Onnen kaukoranta: Minä kuuntelin lapsena ja nuorena radiosta kevyttä musiikkia, sillä sitä kotiväkenikin kuunteli. Luin myös äitini Nyyrikkejä ja Sinisiä Nyyrikkejä, joissa kerrottiin romanttisesta rakkaudesta ja sen karikoista. Myös uskonnollinen onnesta haaveileminen kuului elämääni ja suosikkihengelliseni alkoikin sanoilla "Oi minkä onnen, autuuden, se usko myötään tuo...", mutta nyt mietin kuitenkin toisenlaista onnen etsimistä. En ole itse osunut näkemään lapsuuteni ja nuoruuteni iskelmätaivaan tähtiä. Sen ajan tyylistä saa hyvän kuvan ilmoituksesta, jonka mukaan Unto Mononen esiintyi levylaulaja Hilkka Suomen kanssa lauantaina 30.5.1959 klo 20 V. ja U. seura Pappisten Toiveen järjestämässä tilaisuudessa Pappisten "Uudella Suurlavalla." Ehkä hän esitti silloin myös Satumaan vuodelta 1955, jolloin minä olin 3-vuotias. Radion minä muistan lapsuudestani ja Satumaan, jonka kuvittelin olevan saunapellon viereisen metsän taakse kuvittelemani meren takana saavuttamattomissa.
Satumaa
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.
Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,
siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,
vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan,
vain aatoksin, mi kauas entää, sinne käydä saan.
Lennä, laulu, sinne, missä siintää satumaa,
sinne, missä oma armain mua odottaa.
Lennä, laulu, sinne lailla linnun liitävän,
kerro, että aatoksissain on vain yksin hän.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,
vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan,
vain aatoksin, mi kauas entää, sinne käydä saan.
(Unto Mononen)
Onnen kätkeminen nuoruudessani: Lukion ainekirjoituskatastrofin jälkeen pidin tarkasti huolen, että en kertonut kellekään kauneimmista onnen haaveistani. Yritin kuitenkin vielä kirjoittaa maailmaa uhkaavasta katastrofista runosarjan, mutta senkin suhteen sain takkiini. Runoiluni olikin varmaan aika lailla karmeaa, sillä yritin hahmotella ydinsodan jälkeistä karua maailmaa loppusoinnullisin säkein tähän tapaan:
Ihminen tuhonsa ennusti:
hän atomipommin valmisti
ja toivoi voiton saavansa.
Vaan haavansa
sai saasteen alla nuolla,
se joka ei saanut kuolla
muiden kuollessa.
Tätä runoa ja siihen liittyvää runosarjaa en kätkenyt heti. Olin niin onnellinen runoelmastani, että lähetin sen jopa jonnekin kilpailuun. Eihän se siellä pärjännyt. Jotenkin yhdistin tappioni samoihin aikoihin sattuneeseen kouluaineesta saamaani negatiiviseen palautteeseen ja lakkasin kirjoittamasta runojakin. Runoelman synkästä sävystä ja raunioille yksin rakennettavan onnen teemasta oli kuitenkin helppo siirtyä Eino Leinon runouden pariin ja kätkeä omat ankean onnen riimit mielen takimmaisiin komeroihin.
Onnen kätkeminen vielä aikaisemmin: Muutkin arvostavat Eino Leinon tuotantoa. Kainuun Eino Leino -seura on luetteloinut Eino Leinon sävelletyt runot säveltäjittäin. Recmusic.org tarjoaa luettavaksi joitain Kuulan, Kilpisen, Madetojan, Melartinin ja Sarmannon säveltämiä Eino Leinon runoja. Minua kiinnostaa myös Eino Leinon juhlavuosi -sivusto vuonna 2003, jolloin Leinon syntymästä oli kulunut 125 vuotta. Meidän yhteisenä syntymäpäivänämme 6. heinäkuuta liputetaan Runon ja suven päivää. Ihmettelen kuitenkin, mitä sekavat haukut tekevät juhlasivustossa ja toivon, että joskus tuota linkkiä napsauttaessani en löydä sen takaa mitään. Luen mieluummin Eino Leinon omaa tuotantoa. Gutenberg-projekti tarjoaakin suomenkieliselle lukijalleen melkoisen annoksen Eino Leinon runoja: Sata ja yksi laulua; Hiihtäjän virsiä; Pyhä kevät. Mukana on myös kaikkien aikojen Eino Leino -suosikkini Laulu onnesta. Pidän tuon runon tunnelmasta - en niinkään onnen kätkemisestä, vaan hiljaisesta ilosta - onnen vaalimisesta hiljaa itsekseen siitä iloiten. Siihenhän olen vuosikymmenien mittaan tottunut. Toki nyt pyrin näyttäämään satunnaisen pienen onneni ja iän myötään tuoman elämänkokemuksen onnenjuonteen myös toisten ihmisten seurassa.
Laulu onnesta.
Kell' onni on, se onnen kätkeköön,
kell' aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.
Ei onni kärsi katseit' ihmisten.
Kell' onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
(Eino Leino)
12:38 - /tunteet
2005-05-09
Ahistaa, hävettää ja surettaa
Ahistaa. Kun olen elämän mittaan kohdannut ja kokenut asioita, joista ei ole tapana puhua julkisesti, on joistain noihin kiellettyihin asioihin liittyvistä tavallisistakin asioista vaikea puhua selkeästi. Valitsen kiertoteitä. Minä en esimerkiksi koskaan käytä ruuanvalmistukseen munia, vaan valitsen kaupasta ostoskoriini vain kananmunia. En tee ruuakseni edes munakasta, mutta omelettia kuitenkin joskus. Niin, ja karjalanpiirakoitten päälle tahdon mieluummin kananmunavoita kuin jotain muuta.
Hävettää. Tuo edellä oleva esimerkki tuli mieleeni siitä häpeästä, jota tunnen yhden keskustelun vuoksi. Jos en olisi yliherkkä joillekin sanoille, en olisi kysynyt tuon keskustelun avauskysymystä. Jos olisin voinut kertoa tarkemmin, miksi kysyin, olisin varmaan saanut asiallisen vastauksen, eikä keskustelu olisi satuttanut niin kovasti tunteitani. Olisin myös säästänyt muiden ihmisten tunteita, jos olisin voinut kertoa suoraan, mitä tarkoitin.
Surettaa. Sota päättyi seitsemän vuotta ennen kuin minä synnyin. Sota vaikutti silti minun lapsuudessani ja nuoruudessani välillisesti isäni kautta. Isä oli suorittanut ensin asevelvollisuutensa ja taistellut heti siihen perään tykkimiehenä talvisodan ja jatkosodan rauhaan asti haavoittumatta kertaakaan todella pahasti. Ei hänkään silti vahingoittumatta sodasta selvinnyt. Minua surettaa edesmenneen isävainaan kohtalo. Suren siihen liittyen myös muuta.
07:46 - /tunteet
2004-12-29
Päänsärky ja lemmensusi
Päätäni särkee ja flunssani voi paremmin kuin minä. Arvostelukykyni uinuu kivun takana, joten luiskautan tänne Aloitusmaisemaan runoni.
Joskus aiemmin, kun olen ollut lemmenkaihossani, olen kirjoittanut eräänlaisen rakkausrunon. Tai tämä runo lienee pikemminkin sutten sukua eli susi jo syntyessään. Kopioin suden - ei kun siis runon - tähän yhtenä pötkönä, sillä en minä tässä mitään runokirjaa ole tekemässä.
Lemmensusi
Sydäntä. Ja kaipaus. Lähellä on hyvä olla. Täällä ikävä. Ja kaipaus. Tulisit. Tulisit. Tulisit luo. Olisit. Ja minun. Olisit. On niin. On ikävä. Ja kaipaus. Ihan on. Tulisit. Ja olisit. Jos. On ikävä. Ja kaipaus. On. Jos olisit. Tulisit. Olisit. On ikävä.
Millainen uuooo tuu. Joo. Tuu. On: ei oo. On: ei oo. Ulisen. Jos tulisit. Tulisit jo. Kolme. Kaksi. Kaksin olisin. Tulisit. Olisit. Miten on oo, oo, oo. Tulisit.
Toivon hyvää.
13:49 - /tunteet
2004-12-24
Joulu tuntuu hyvältä - hyvää joulua edelleen!
Aamupäivän järjestelin itselleni joulutunnelmaa puuhailemalla itsekseni tietokoneen, hellanuunin ja joulukuusen äärellä. Sitten avasin television turkulaiseen joulunavaukseen ja otin vastaan kännykän kautta saamaani huomiota sekä rupattelin useampaan otteeseen puhelimitse poikani kanssa. Näitä reittejä minulla on tältäkin päivältä ihmishavaintoja. Pitkän rupeaman käytin illansuussa siihen, että nautiskelin kummankin pojaltani saamani joululahjapaketin avaamisesta, mutta vielä enemmän nautin niistä kahdesta kirjasta, jotka Antti-Juhanin lähettämistä paketeista kuorin esille. Kiitos Antti-Juhani!
Toivon hyvää.
23:48 - /tunteet
2004-12-21
Minua Aki ja Mika Kaurismäen elokuvat koskettavat
Valehtelija (1981, musta-valkoinen): Joskus kauan sitten katsoin muistaakseni jyväskyläläisessä elokuvakerhossa Mika Kaurismäen ohjaaman ja Aki Kaurismäen ja Pauli Pentin käsikirjottaman elokuvan Valehtelija. En voisi unohtaa Ville Alfaa eli Aki Kaurismäkeä tallustelemassa elämäntilanteiden läpi valehdellen, kuten elokuvan nimestä saattoi olettaakin. Valehtelija oli ensimmäinen elokuva, josta tunnistin sukulaisuutta sen elämäni puolen kanssa, missä yritän olla olettamieni odotusten mittainen hinnalla millä hyvänsä. Tavallaan kyse ei ole valehtelusta toisten pettämiseksi, vaan omien toiveiden ja tavoitteiden mukaisesta raportoinnista niin kuin asiat tulisivat tehdyksi ja olisi jo tehty, vaikka kaikki on vasta alkutekijöissään tai vakavasti kesken tai jopa jo ihan melkein kokonaan pelastamisen ulottumattomissa pielessä. Katsoin Valehtelijan myös televisiosta myöhemmin ja pidin siitä yhä, vaikka tuntuu jotenkin karmealtakin tunnistaa tuollainen yhdistävä piirre itsensä ja elokuvan välillä.
L.A. without a map (1998): Joskus taannoin väljemmän kukkaron päivinä ostin Amazonin saksankielisen verkkokaupan jäännöserämyynnistä alennettuun hintaan monikielisen elokuvavideon L.A. without a map (ein film von Mika Kaurismäki). Onneksi tätä ei ole puhuttu saksaksi uusiksi, vaikka en muistanut tarkistaa tilannetta silloin tilatessani. Olen nauttinut tämän elokuva-annoksen jo pariin kertaan, mutta eilisiltaisen elokuvaelämyksen jälkeen taidan laittaa tämän videoni joulunajan katselulistalleni. Tarkistan, pitääkö tätäkin elokuvaa kohtaan kokemani sukulaisuuden tunne yhä paikkansa. Sen voin jo sanoa, että jos olisin elokuvantekijä, siis taitava sellainen, niin tekisin mielelläni jotain tuollaista. Vielä mieluummin tekisin kuitenkin vielä parempia elokuvia, mutta ne olisivat niin harmonisen hyvyydellisiä ja kauneudellisia, mutta totuudellisuutta etsien myös niin raadollisia, että katsojakuntaa tuskin löytäisin, jos rahoituksen jostain saisinkin ja - ennen kaikkea - jos siis osaisin tehdä elokuvia.
Mies ilman menneisyyttä (2002): Eilen illalla katsoin Aki Kaurismäen Suomi-trilogian toisen osan eli palkintoja keränneen elokuvan Mies ilman menneisyyttä. Jotenkin siinäkin on samaa tuttuuden tuntua kuin noissa kahdessa edellä mainitsemassani elokuvassa. - Pidin elokuvan pelastusarmeijasta. Lapsuuteeni kuului erilaisten maaseutua kiertäneiden käännytyskokousten musiikista ja usein myös tarjoilusta nauttiminen. Ei pelastusarmeija varmaan meilläpäin kiertänyt, mutta ainakin helluntailaiset telttoineen ja vapaakirkolliset naapuruston tupakokouksineen kiersivät. Lisäksi kävin evankelisluterilaisen seurakunnan pyhäkoulua vissiin neljätoistavuotiaaksi. Äitini mukaan tarvisin niitä, koska pelkäsin niin paljon niin monia asioita, enkä osannut rukoilla oikein saadakseni rauhan. Elokuvan erilaisten kokousten tunnelma oli näiltä osin tuttu. - Pidin myös elokuvan tapahtumapaikoista. Kontrasti rakastavaisia ympäröivän maiseman ja eronneita ympäröineen maiseman välillä oli mielenkiintoinen. Minäkin muistan eläneeni ennen avioeroa rehevästi viheriöivien maaseutu- ja puistomaisemien keskellä, kun taas minua näinä nykyisinä aikoina elävöittävä arka rakkaus on viritessään hämärtänyt ympäristön melkein mustavalkoiseen ankeuteen asti. Seutu, jossa keskeiset ihmiset pääasiassa asuivat ja elivät elokuvassa, suojeli ankeutensa erilaisuudella minua eläytymästä liikaa surkeuteen ja auttoi katselemaan elokuvaa hieman etäämmältä, mutta silti tuttuuden tunnistaen. - Pidin elokuvan sankariparista. Jotenkin koen nykyisen elämäntilanteeni kaikkeen aikaisempaan elämiseeni verrattuna sellaisena, että olen kuin nainen vailla menneisyyttä. Pelastusarmeijalaisekseni sopivan herrasmiehen olen tavannut ja punastellut reippaasti hänen seurassaan erilaisissa tilanteissa. Ikäväkseni minä olinkin unohtanut liikaa siitä, miten seurustelu aloitetaan ja pidetään käynnissä, joten juna ei kulje katselijan ja elämäni sankariparin välistä, vaan peittää kulkiessaan hänen poistumisensa minun katseeltani.
Toivon hyvää.
11:28 - /tunteet
2004-12-15
Valoisaa monella tavalla
Kaupungin valot: Tampereen keskusta on pimeälläkin valoisa. Kotikatuni yllä loistavat kuvioidut kausivalot, samoin Hämeenkadun yllä ja parin muunkin kadun. Postireissulla katselin taas kerran ihmeissäni, miten paljon valoja Stockmann saa julkisivulleen mahtumaan. Energiaa kuluu varmaan paljon. Eivät kaupungin valot kuitenkaan niin kirkkaita ole, ettenkö näkisi joitain kirkkaimpia tähtiä, kun sinnepäin katselen.
Valoisa mieli: Olen sitä mieltä, että top-listaa minun ei kannata katsella, ellen ole varmasti valoisalla mielellä. Tänään kävin ensin katsastamassa muita blogeja. Löysin maalaiselta eilisen päivän päiväyksellä maininnan Aloitusmaisemasta ja Hillityltä Kukolta uuden Dillollanikin kunnolla näkyvän blogin, tosin linkin takaa. Mukavia havaintoja. Poikani soitti ja juttelimme mukavia akateemisista asioista. Hoidin tänään myös monia juoksuttavia asioitani onnistuneesti. Olen valoisalla mielellä ja hyvällä tuulella. Niinpä menin katsomaan top-listaa. Hyvä, että olin varautunut isolla annoksella valoisaa mieltä, sillä taas on käynyt lukijakato. Niin käy aina, kun olen vähän harjoitellut tunteitten kirjallista ilmaisua, joka ei ole koskaan ollut vahva lajini.
Hyvissä valoissa: Ihmettelen joskus, miten hyvin aika kuluu, kun on kiinnostavaa tekemistä. Usein huomaan vasta alkuyöstä, että päivän työn voisi päättää. Jos vielä onnistun näkemään virkistäviä uniseikkailuja, olen todella valoisalla mielellä herätessäni. Aamulla taas on mukavinta aloittaa päivän aherrus joskus kuuden jälkeen, sillä silloin tuotteliasta aikaa tuntuu olevan edessä riittävästi kyseisen päivän töille. Onneksi minulla on nykyisin niitä energiaa säästäviä lamppuja, jotka tuntuvat muutenkin mukavilta.
Toivon hyvää
18:37 - /tunteet
2004-12-14
Sydäntä särkee entistä kovemmin
Minä olen ennen ihmetellyt, miksi muut ihmiset puhuvat lempeen ja muuhunkin rakastamiseen liittyvistä suruntunteistaan eli sydänsuruistaan niin kuin sydäntä tosiaan särkisi. En ihmettele enää. Minun sydäntäni särkee entistä kovemmin ja aiheena tuntuvat olevan yhden ja toisen seikan suhteen syntyneet surun tunteet, myös siis sydänsurut.
17:36 - /tunteet
2004-12-06
Unet, onni, ilotulitus ja filosofointi
Unikuvat ja oivaltaminen: Viime yönä katselin unta, jossa jotkut aivan selvästi tunnistettavat henkilöt kommentoivat tekemisiäni. Kommentoijat olivat asioiden suhteen relevantteja valintoja unihenkilöiksi ja heidän kommenttinsa selkeitä. Minä muistan yllättyneeni huomatessani heidän kummankin olevan oikeassa, mutta eri linjoilla. Jo uneksiessani tiesin, että kysymys oli minun omista oivalluksistani ja valinnoistani, mutta vastaan uneksimilleni kommentoijille: Filosofian väitöskirjani on teoreettinen. Pesti on tarpeen tai tutkimusrahoitus. Muu tulee näiden jälkeen.
Uni onnesta: Jossain aikaisemmassa unessani alkanut seurusteluni unelmieni miehen kanssa on saanut oman sarjaunensa. Tässä unesssa meidän seurustelumme oli lämmintä, läheistä ja onnellista, joten odotan kiinnostuneena seuraava jaksoa. Milloinkahan minä sen uneksin? Entä saammeko me edes unissani toisemme?
Ilotulistus: Katselen juuri näitä sanoja kirjoittaessani ikkunasta Tampereen kaupungin Suomen itsenäisyyden kunniaksi järjestämää ilotulitusta. Tosin vain korkeimmmat sädekimput ja isoimmat tähtivälkkeet näkyvät kokonaan, muut vain valona. Kuulen paukkeenkin aika kovanä äänenä niin kauan kuin ilotulitusta kestää.
Työskentelen kotona: Nyt on taas pimeys palannut ikkunasta näkyvään maisemaan. Minä vietän itsenäisyyspäivää työskennellen kotitietsikkani ääressä. Olen katsellut työpaikkailmoituksista jotain pestejä eri puolelta Suomea. Olen tarkistanut tutkimusapurahoituksesta netissä julkaistuja hakuilmoituksia ja luetteloja apurahan saajista. Tekstinkäsittelyohjelmani kannustaa unohtamaan menneet ja kirjoittamaan hakemuksia, tutkimustekstiä ja lisää tutkimustekstiä. Minähän kirjoitan!
Toivon hyvää.
18:53 - /tunteet
2004-11-26
Donitsit ja minä kuutamossa
Eka donitsi: Söin illalla donitsin, jonka ostin lohduttautuakseni. Olen surrut mokia, joita olen tehnyt vuosien mittaan muita ihmisiä kohtaan samaan aikaan, kun olen korjannut eräiden toisten ihmisten mokaamisten jälkiä itsessäni. Minä en ole ollut terveellistä ruokaseuraa surressani samalla ihan muita juttuja.
Toka donitsi: Söin illalla myös toisen donitsin, sillä mokasin eilen hyvän tapaamisen. Asiointireissullani iltapäivällä kohtasin minulle tärkeän ihmisen, enkä osannut pysyä aloillani katsomassa, mitä voisi tapahtua. Yhdessä syöminen olisi saattanut olla mahdollista tai ainakin se olisi ajatuksena kiehtova.
Toivon hyvää.
09:51 - /tunteet
2004-08-24
Sydäntä särkee
Jotenkin on kovin vaikeaa tunnustaa itselleen, että työn ja rakkauden luuserihan tässä ollaan.
Kotona on kirja- ja paperipinoja lattialla ja tuoleilla. En ole vielä keksinyt, miten löydän kaikelle keskeneräisille harrastuspapereille tilaa. Särkee sydäntä, kun pitää puhua harrastuksesta, vaikka haluaisi puhua työstä. Tosin hieman tätä kärsimystä häiritsee se, että täällä (missä lienenkään) siivoavat tilojaan myös tohtorit ja dosentit, joilla ei ole voimassa olevaa pestiä.
Sydäntäni särkee myös siksi, että olen ah niin onnettomasti ja voih niin riuduttavan totisesti tuntenut toivotonta salarakkautta menestyvään mieheen, joka minusta katsoen on korkealla vuoren huipulla tavoittamattomissa. Rakkauden tunne pyrkii kuitenkin nykyisin työntämään itseään kaikkialle, minne vain on mahdollista: rakas päiväkirja ja rakas kone äskettäisissä blogijutuissani ovat hyviä esimerkkejä.
Eikös riutuva rakkaus ole hyvä käyttövoima näyttämisen halulle? Kyllä minäkin menestyn ja joskus vielä räväytän, miten kaunis tässä sentään ollaan! Kasvatan hattuuni propellin ja lentää liihotan miehen luo vuoren huipulle. Elämähän voisi tälleen päästä ihan kelvolliseen vauhtiin taas, kun vain sydänparka malttaisi vähän rauhoittua.
- maura
12:58 - /tunteet
2004-08-18
Kummallisia tunteita
Blogitekstien kirjoittaminen herättää kummallisia tunteita. Kommentit ja niiden puute tuntuvat myös. Kommentoiminen tuntuu ja toisten ihmisten blogien lukeminen tuntuu. Myös sen ajatteleminen, että toiset ihmiset lukevat niitä tekstejä, joita kirjoitan, tuntuu voimakkaasti.
Tuntuu siltä, että tämä on aika lailla tunteisiin vetoavaa touhua, mutta tunteet ovat kummallisia. Ehkä niihin tottuu ajan myötä. Sitten ehkä kirjoittaa ja lukee blogeja tunteakseen, miltä tämä kaikki tuntuu. Nyt kuitenkin tuntuu melkein liian voimakkaasti.
- maura
21:58 - /tunteet
2004-08-10
Kärsimyksen jälkeen.
En ihan tarkkaan muista, miltä kärsimys tuntui, mutta nyt se vissiin sitten on päättynyt.
Jo joskus lapsena päätin, etten suuremmin kirjoittele, ennen kuin kärsimys päättyy. Koulussa, opiskellessa ja tutkijan työssä olen silti päätynyt kirjoittamaan jonkin verran. Olen kirjoittanut myös melkoisen pinon päiväkirjoja, joista pääosan hävitin nyt alkukesästä. Niissä oli paljon itsesääliä, syyttelyä ja kärsimyksen makua puolelta vuosisadalta, mutta en minä niitä sen tähden hävittänyt. Kerroin niissä mielestäni liikaa muista ihmisistä ja heidän teoistaan, omista odotuksistani muita ihmisiä kohtaan ja pettymyksistäni myös.
Ehkä olen nyt vakavasti onnellinen siksi, että enää ei satu eikä ahista? Tämä tuntuu hämmentävältä, oudolta ja uudelta. Olemisen onnea?
Tähän asti onnellisuuden tunteet ovat olleet lämpöisiä ja kohteellisia: onnea kesästä, kumppanista, lapsesta. Tällaiset onnen tunteet ovat edelleen olemassa. Nämäkin maistuvat paremmilta nykyisin.
- maura
16:09 - /tunteet
Vakavasti onnellinen
Tänä kesänä olen yhä useammin sen oudon tunteen vallassa, että olen vakavasti onnellinen. Mikäpä tässä, en valita. Hykertelen pikemminkin. Jos ei onnellisuuteen tämän enempää tarvita, niin miksi vasta nyt?
- maura
14:56 - /tunteet
