tunteet/minuaakijamikakaurismaenelokuvatkoskettavat.txt
2004-12-21
Minua Aki ja Mika Kaurismäen elokuvat koskettavat
Valehtelija (1981, musta-valkoinen): Joskus kauan sitten katsoin muistaakseni jyväskyläläisessä elokuvakerhossa Mika Kaurismäen ohjaaman ja Aki Kaurismäen ja Pauli Pentin käsikirjottaman elokuvan Valehtelija. En voisi unohtaa Ville Alfaa eli Aki Kaurismäkeä tallustelemassa elämäntilanteiden läpi valehdellen, kuten elokuvan nimestä saattoi olettaakin. Valehtelija oli ensimmäinen elokuva, josta tunnistin sukulaisuutta sen elämäni puolen kanssa, missä yritän olla olettamieni odotusten mittainen hinnalla millä hyvänsä. Tavallaan kyse ei ole valehtelusta toisten pettämiseksi, vaan omien toiveiden ja tavoitteiden mukaisesta raportoinnista niin kuin asiat tulisivat tehdyksi ja olisi jo tehty, vaikka kaikki on vasta alkutekijöissään tai vakavasti kesken tai jopa jo ihan melkein kokonaan pelastamisen ulottumattomissa pielessä. Katsoin Valehtelijan myös televisiosta myöhemmin ja pidin siitä yhä, vaikka tuntuu jotenkin karmealtakin tunnistaa tuollainen yhdistävä piirre itsensä ja elokuvan välillä.
L.A. without a map (1998): Joskus taannoin väljemmän kukkaron päivinä ostin Amazonin saksankielisen verkkokaupan jäännöserämyynnistä alennettuun hintaan monikielisen elokuvavideon L.A. without a map (ein film von Mika Kaurismäki). Onneksi tätä ei ole puhuttu saksaksi uusiksi, vaikka en muistanut tarkistaa tilannetta silloin tilatessani. Olen nauttinut tämän elokuva-annoksen jo pariin kertaan, mutta eilisiltaisen elokuvaelämyksen jälkeen taidan laittaa tämän videoni joulunajan katselulistalleni. Tarkistan, pitääkö tätäkin elokuvaa kohtaan kokemani sukulaisuuden tunne yhä paikkansa. Sen voin jo sanoa, että jos olisin elokuvantekijä, siis taitava sellainen, niin tekisin mielelläni jotain tuollaista. Vielä mieluummin tekisin kuitenkin vielä parempia elokuvia, mutta ne olisivat niin harmonisen hyvyydellisiä ja kauneudellisia, mutta totuudellisuutta etsien myös niin raadollisia, että katsojakuntaa tuskin löytäisin, jos rahoituksen jostain saisinkin ja - ennen kaikkea - jos siis osaisin tehdä elokuvia.
Mies ilman menneisyyttä (2002): Eilen illalla katsoin Aki Kaurismäen Suomi-trilogian toisen osan eli palkintoja keränneen elokuvan Mies ilman menneisyyttä. Jotenkin siinäkin on samaa tuttuuden tuntua kuin noissa kahdessa edellä mainitsemassani elokuvassa. - Pidin elokuvan pelastusarmeijasta. Lapsuuteeni kuului erilaisten maaseutua kiertäneiden käännytyskokousten musiikista ja usein myös tarjoilusta nauttiminen. Ei pelastusarmeija varmaan meilläpäin kiertänyt, mutta ainakin helluntailaiset telttoineen ja vapaakirkolliset naapuruston tupakokouksineen kiersivät. Lisäksi kävin evankelisluterilaisen seurakunnan pyhäkoulua vissiin neljätoistavuotiaaksi. Äitini mukaan tarvisin niitä, koska pelkäsin niin paljon niin monia asioita, enkä osannut rukoilla oikein saadakseni rauhan. Elokuvan erilaisten kokousten tunnelma oli näiltä osin tuttu. - Pidin myös elokuvan tapahtumapaikoista. Kontrasti rakastavaisia ympäröivän maiseman ja eronneita ympäröineen maiseman välillä oli mielenkiintoinen. Minäkin muistan eläneeni ennen avioeroa rehevästi viheriöivien maaseutu- ja puistomaisemien keskellä, kun taas minua näinä nykyisinä aikoina elävöittävä arka rakkaus on viritessään hämärtänyt ympäristön melkein mustavalkoiseen ankeuteen asti. Seutu, jossa keskeiset ihmiset pääasiassa asuivat ja elivät elokuvassa, suojeli ankeutensa erilaisuudella minua eläytymästä liikaa surkeuteen ja auttoi katselemaan elokuvaa hieman etäämmältä, mutta silti tuttuuden tunnistaen. - Pidin elokuvan sankariparista. Jotenkin koen nykyisen elämäntilanteeni kaikkeen aikaisempaan elämiseeni verrattuna sellaisena, että olen kuin nainen vailla menneisyyttä. Pelastusarmeijalaisekseni sopivan herrasmiehen olen tavannut ja punastellut reippaasti hänen seurassaan erilaisissa tilanteissa. Ikäväkseni minä olinkin unohtanut liikaa siitä, miten seurustelu aloitetaan ja pidetään käynnissä, joten juna ei kulje katselijan ja elämäni sankariparin välistä, vaan peittää kulkiessaan hänen poistumisensa minun katseeltani.
Toivon hyvää.
11:28 - /tunteet
