tunteet/onnenhaaveetmaustavatelamaa.txt
2005-05-29
Onnen haaveet maustavat elämää
Onnen reseptit ennen: Joskus lääkäri kirjoittaa asiakkaalleen reseptin ja sitten tämä menee apteekkiin ostamaan lääkettä. Odotettavissa on, että lääke parantaa tai ainakin poistaa pahimman kivun ja vaivan. Minulla ei ole mitään asiallista lääkitystä vastaan, mutta peikkona mielessäni jököttää muisto lukuvuodesta 1966-67. Silloin murrosikääni ja maailmantuskaani lääkittiin kotikonstein isän psyykenlääkkeillä, joiden lääkäri oli luvannut vahvistavan isäni hyvää oloa ja joiden nimeä meillä ei ymmärretty. Äiti arveli kuitenkin minunkin voivan niiden avulla paremmin ja tokihan minä niistä hiljenin. Minä jouduin lääkkeestä tokkuraisena koulussa usein terveydenhoitajan vastaanotolle ja sitten odotushuoneen sohvalle lepäämään. Parasta oli se, että minut vapautettiin heikon kuntoni vuoksi aamuhartauksista. Istuin onnellisen tönkkönä pulpetissani, kun luokkatoverini seisoivat juhlasalin parvekkeella laulamassa ja kuuntelemassa opettajien elämänohjeita.
Onnen reseptit yhä: Arvatenkin lääkkeiden nimet harhauttavat hyväntahtoista ja lääketieteeseen perehtymätöntä väkeä vieläkin. Onnen reseptit (Yliopisto verkossa 7/98) on Jarkko S. Tuusvuoren artikkeli lääkkeiden tuotenimistä. Lainaus alusta: "Stoalaisten ajattelijoiden peruskäsitteestä ataraxia, järkkymättömyys, on leivottu rekisteröity tavaramerkki, rauhoittava lääke nimeltä Atarax. Nimi on paitsi enne, myös oire." Kirjoittaja tarkastelee erilaisen lääkkeiden tuotenimiä. Artikkelista saa sen käsityksen, että nimet valitaan eri lääkitsemistarkoitukseen eri tavoin. Sisäelinten vaivoihin tarkoitetut lääkkeet saavat nimensä aika suoraan siitä, mitä ne vaikuttavat, vaikka ei sitä kielitaidoton huomaa. Mielialalääkkeet puolestaan nimetään niin, että nimeen liittyy mielikuva luotettavuudesta ja myönteinen lupaus vaikkapa rauhallisuudesta.
Onnen haihattalija: Olin kerran 35 vuotta sitten innoissani lukion äidinkielenopettajan antamasta ainekirjoituksen aiheesta Pako todellisuudesta. Minä kirjoitin pitkän kuvitteellisen matkan linnun lailla pilvissä matkustamisesta, sillä arkeni oli siihenkin aikaan aika ankeaa. Kuvittelin osaavani lentää ja kävin mielessäni maailmanympärysmatkalla. Olin matkakertomukseni vuoksi onnellinen siihen asti, kunnes opettaja palautti ainekirjoituksemme. Hän oli odottanut minulta arjesta pakenemisen asiallista erittelyä ja tuomitsemista. Hän piti minulle pitkän moitesaarnan luokan kuullen ja antoi odottamani taitavuuskympin sijasta viitosen otsikon ulkopuolisesta haihattelusta. Voi olla, että teksti ihan aidostikin kompuroi, sillä siihen mennessä oli elämässäni tapahtunut paljon sellaista, josta en saanut, voinut tai tahtonutkaan kertoa. Väistelevät ilmaukset huonontavat tekstiä. Lopetin onnesta haihattelevan kirjoittamisen, mutta olen kyllä lukenut kirjoja, joissa on onnellinen loppu. Vasta viime syksynä kirjoitin seuraavan kerran onnen etsimisestä. Sain valmiiksi 50000 sanan mittaisen kokeilevan tekstin raakileen "Outoa sinun onnesi on". Ehkä hion tekstin vuosien mittaan kirjaksi.
Onnen kaukoranta: Minä kuuntelin lapsena ja nuorena radiosta kevyttä musiikkia, sillä sitä kotiväkenikin kuunteli. Luin myös äitini Nyyrikkejä ja Sinisiä Nyyrikkejä, joissa kerrottiin romanttisesta rakkaudesta ja sen karikoista. Myös uskonnollinen onnesta haaveileminen kuului elämääni ja suosikkihengelliseni alkoikin sanoilla "Oi minkä onnen, autuuden, se usko myötään tuo...", mutta nyt mietin kuitenkin toisenlaista onnen etsimistä. En ole itse osunut näkemään lapsuuteni ja nuoruuteni iskelmätaivaan tähtiä. Sen ajan tyylistä saa hyvän kuvan ilmoituksesta, jonka mukaan Unto Mononen esiintyi levylaulaja Hilkka Suomen kanssa lauantaina 30.5.1959 klo 20 V. ja U. seura Pappisten Toiveen järjestämässä tilaisuudessa Pappisten "Uudella Suurlavalla." Ehkä hän esitti silloin myös Satumaan vuodelta 1955, jolloin minä olin 3-vuotias. Radion minä muistan lapsuudestani ja Satumaan, jonka kuvittelin olevan saunapellon viereisen metsän taakse kuvittelemani meren takana saavuttamattomissa.
Satumaa
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.
Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,
siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,
vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan,
vain aatoksin, mi kauas entää, sinne käydä saan.
Lennä, laulu, sinne, missä siintää satumaa,
sinne, missä oma armain mua odottaa.
Lennä, laulu, sinne lailla linnun liitävän,
kerro, että aatoksissain on vain yksin hän.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,
vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan,
vain aatoksin, mi kauas entää, sinne käydä saan.
(Unto Mononen)
Onnen kätkeminen nuoruudessani: Lukion ainekirjoituskatastrofin jälkeen pidin tarkasti huolen, että en kertonut kellekään kauneimmista onnen haaveistani. Yritin kuitenkin vielä kirjoittaa maailmaa uhkaavasta katastrofista runosarjan, mutta senkin suhteen sain takkiini. Runoiluni olikin varmaan aika lailla karmeaa, sillä yritin hahmotella ydinsodan jälkeistä karua maailmaa loppusoinnullisin säkein tähän tapaan:
Ihminen tuhonsa ennusti:
hän atomipommin valmisti
ja toivoi voiton saavansa.
Vaan haavansa
sai saasteen alla nuolla,
se joka ei saanut kuolla
muiden kuollessa.
Tätä runoa ja siihen liittyvää runosarjaa en kätkenyt heti. Olin niin onnellinen runoelmastani, että lähetin sen jopa jonnekin kilpailuun. Eihän se siellä pärjännyt. Jotenkin yhdistin tappioni samoihin aikoihin sattuneeseen kouluaineesta saamaani negatiiviseen palautteeseen ja lakkasin kirjoittamasta runojakin. Runoelman synkästä sävystä ja raunioille yksin rakennettavan onnen teemasta oli kuitenkin helppo siirtyä Eino Leinon runouden pariin ja kätkeä omat ankean onnen riimit mielen takimmaisiin komeroihin.
Onnen kätkeminen vielä aikaisemmin: Muutkin arvostavat Eino Leinon tuotantoa. Kainuun Eino Leino -seura on luetteloinut Eino Leinon sävelletyt runot säveltäjittäin. Recmusic.org tarjoaa luettavaksi joitain Kuulan, Kilpisen, Madetojan, Melartinin ja Sarmannon säveltämiä Eino Leinon runoja. Minua kiinnostaa myös Eino Leinon juhlavuosi -sivusto vuonna 2003, jolloin Leinon syntymästä oli kulunut 125 vuotta. Meidän yhteisenä syntymäpäivänämme 6. heinäkuuta liputetaan Runon ja suven päivää. Ihmettelen kuitenkin, mitä sekavat haukut tekevät juhlasivustossa ja toivon, että joskus tuota linkkiä napsauttaessani en löydä sen takaa mitään. Luen mieluummin Eino Leinon omaa tuotantoa. Gutenberg-projekti tarjoaakin suomenkieliselle lukijalleen melkoisen annoksen Eino Leinon runoja: Sata ja yksi laulua; Hiihtäjän virsiä; Pyhä kevät. Mukana on myös kaikkien aikojen Eino Leino -suosikkini Laulu onnesta. Pidän tuon runon tunnelmasta - en niinkään onnen kätkemisestä, vaan hiljaisesta ilosta - onnen vaalimisesta hiljaa itsekseen siitä iloiten. Siihenhän olen vuosikymmenien mittaan tottunut. Toki nyt pyrin näyttäämään satunnaisen pienen onneni ja iän myötään tuoman elämänkokemuksen onnenjuonteen myös toisten ihmisten seurassa.
Laulu onnesta.
Kell' onni on, se onnen kätkeköön,
kell' aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.
Ei onni kärsi katseit' ihmisten.
Kell' onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
(Eino Leino)
12:38 - /tunteet
