tunteet/sydantasarkeeentistakovemmin.txt
2004-12-14
Sydäntä särkee entistä kovemmin
Minä olen ennen ihmetellyt, miksi muut ihmiset puhuvat lempeen ja muuhunkin rakastamiseen liittyvistä suruntunteistaan eli sydänsuruistaan niin kuin sydäntä tosiaan särkisi. En ihmettele enää. Minun sydäntäni särkee entistä kovemmin ja aiheena tuntuvat olevan yhden ja toisen seikan suhteen syntyneet surun tunteet, myös siis sydänsurut.
Pettymys: Tänään minulle on tullut ruskea kirjekuori Tampereen yliopistosta. Viime perjantaina päivätyssä kirjeessä luetellaan apurahansaajien nimet. Onhan siellä jokunen tuttu, mutta omaa nimeäni en sieltä löytänyt. Hakijoita oli ollut 229 ja heistä 67 sai apurahan. Onnitteluni tutuille ja tuntemattomille apurahan saajille! En kiellä sitä, että olen pettynyt.
Keinot hukassa: Oman aikatauluni ja tutkimussuunnitelmani mukaan minulla on vielä vähän yli kaksi vuotta aikaa saada väitöskirjani valmiiksi, jos nimittäin voin tehdä sitä riittävän monta tuntia viikossa. Nyt minun tietenkin pitää jatkaa työnhakua entiseen tapaan ja tehdä, mitä pystyn rahoituksen hyväksi muutenkin. Toivottavasti keksin pian jotain toimivaa.
Sydäntä särkee: Jostain syystä sydäntäni särkee nykyisin kovemmin kuin koskaan ennen. Luulen, että suren, mutta kipeää tämä tekee. Tietysti tämmöisen sydänsurun suhteen löytyy hyviäkin puolia, nimittäin se, että tunnen samalla olevani väkevästi olemassa ja se että tiedän, kuka mitäkin minulle merkitsee.
Kaipauksen voima: Tämä saattaa hyvinkin olla ihmisen ikävää toisen luo. Minun kannaltani ongelma tulee siitä, että onnellisia ratkaisuja on vain yksi. Suuntautumiseni on niin voimakasta, että jos olisin vähänkin kevyempi, voisin vetovoiman nykäisemänä irtautua sijoiltani ja liitää sinne minne mieli tekee. Järki vastustaa haihattelua ja riskin ottamista, eikä tämän ikäinen iso massa liikahda helposti. Kaipaus taitaa olla sopiva nimi tunteelleni.
Toivon hyvää.
17:36 - /tunteet



