tunteet/tiskaustuulella.txt
2004-08-09
Tiskaustuulella
Tänään olen pitkästä aikaa ollut tiskaus- ja siivoustuulella. Urakoitavaa oli paljon, sillä edellisen kerran innostuin näihin hommiin kolmisen viikkoa sitten. Onneksi minulla on paljon astioita ruokailuun ja roskakoreja roskaamiseen.
Tiskaustuuli on mahdollista terveenä. Kotitöihin innoittuminen riippuu terveyden lisäksi siitä, mitä muuta olen suuntautunut tekemään. Kun keskityn lomaillen tai ammatillisesti lukemiseen ja kirjoittamiseen, elän aika lailla pääni sisällä. Liikun tietysti asioilla ja joskus lenkilläkin, syön silloin tällöin ja nukun kolmasosan vuorokaudesta. Tiskaaminen ja imurointi eivät näinä aikoina tunnu kovin tärkeiltä ja tarpeellisilta jutuilta.
Tänään tunsin innoitusta kotitöihin. Työni oli tuloksellista. Olen hyvilläni.
- maura
19:43 - /tunteet



