kunto
2005-08-15
Toivon hyvää maanantaipäivää
Viikonloppuni alkoi valtavalla päänsäryllä ja sujui vatsavaivojen merkeissä. Heräsin tähän maanantaihin jännittäen työkuntoani. Jos olisin maratoonari, joutuisin varmaan tänään keskeyttämään viimeistään 30 kilometrin kohdalla, mutta tämmöiselle osa-aikatyöläiselle maali olisikin jo siinä. Kuntoni on siis kohdallaan. Toivon hyvää päivää.
-- mmmt
07:53 - /kunto
2005-08-05
Silmälasien puhdistaminen ei riitä
Asioin eilen etuuskäsittelijän luona ja mainitsin ohimennen jotain lisääntyneistä kirjoitusvirheistäni. Keskustelimme hetken asiasta. Hän oli vähän tuohtuneen tuntuinen siitä, että olin päästänyt työkykyyni vaikuttavan välineen hunningolle. Sitten hän neuvoi minut opikon luo näöntarkastukseen.
Kävin samalla asiointireissulla katselemassa erilaisten linssien läpi numeroita ja kirjaimia. Välillä ne olivat epätarkkoja ja sumeita tavalliseen tapaan. Toisinaan ne olivat kummallisen teräväpiirteisiä ja selkeitä, melkein niin kuin unissani tai joskus muinoin muutenkin.
Sain kustannusarvion uusista silmälaseista. Tarvitsen monitasoiset silmälasit. Käytössä olevat eivät sovi enää tarkoitukseensa eli lukulaseiksi, enkä näe nykyisin edes kauas riittävän hyvin. Optikko lähetti minut pois ja toivotti tervetulleeksi takaisin sitten, kun minulla on hankinnasta mustaa valkoisella. Ensin kuitenkin vien kustannusarvion etuuskäsittelijälle.
Lähdin katsellen maailmaa yhä samojen linssien läpi kuin optikolle mennessäni. Ei ihme, että silmälasien jatkuva puhdistaminen ei ole viime kuukausien (vai vuosien?) aikana selkiyttänyt lukemaani tekstiä tai muuta näkymää.
Kunhan joskus tulevaisuudessa saan uudet silmälasit, niin mahdankohan enää tunnistaa ihmisiä ja maisemia, kun niiden sumean pehmeät ja taustaan liukuen sulautuvat ääriviivat terävöityvät.
-- mmmt
08:49 - /kunto
2005-08-03
Merisairauden oireita toimistossa
Olen elänyt jonkin aikaa kahdella tavalla täysillä. Työssä on kulunut ajan lisäksi myös energiaa, enkä ole jaksanut vapaa-aikana muuta kuin nauttia kesästä täysillä omaan tapaani. Nyt tuntuu, että keskittyminen on kannattanut. Tuntuu siltä, että olen saanut erilaiset työtehtäväni otteeseeni ja kesäinen vapaa-aika on virkistänyt minut mainioon työkuntoon ilman lomaakin.
Eilen tunsin kuitenkin töissä pahoinvointia, joka lisääntyi päivän mittaan. Olin yhdistyksen toimistolla päivystämässä, kuten pestini tiistaipäiviin kuuluu. Päivystys eroaa muista työpäivistä siinä, että väki tietää voivansa tavoittaa minut toimiston puhelinnumerosta ja työpöydän äärestä päivystämästä. Muutenhan voin olla asioita hoitamassa muualla.
Hoidan myös lankapuhelimitse työpuheluja päivystysaikaan. Vastaanotettuja ja itse soitettuja puheluita saattaa osua neljään päivystystuntiin aika monta. Eilen niin oli. Olin paljon puhelimen luurituntumassa puhumassa ja kuuntelemassa.
Puhelujen välillä ihmettelin kummallista luuripahoinvointiani. En keksinyt siihen aluksi mitään syytä. En ollut syönyt sopimattomia, enkä ollut nälkäinenkään. Happea riitti, sillä huoneilma oli sadepäiväisen tuuletuksen vuoksi raikasta. En oikein uskonut sairastuneenikaan, mutta jotain oli vialla. Mitkään mieleeni juolahtaneet pahoinvoinnin syyt eivät täsmänneet tilanteeseen.
Päivän viimeisen puhelun aikana huomasin, mistä oli kyse. Olen totutellut nousemaan jalkeille työpöydän ja tietokoneen äärestä aina, kun se on mahdollista. En tahdo jäykistyä istuvaan asentoon. Sateiden ja pilvisyyden vuoksi en eilen joutunut suojautumaan verhoilla ikkunasta paahtavaa aurinkoa vastaan, joten ulkopuolinen maisema oli siis katsottavissa.
Seisoin eilen puhelujen aikana ikkunan ääressä ja katselin ulos. Itse asiassa katselin puheluun keskittyneenä suoraan vahvasti virtaavaan Tammerkosken veteen. Olin kuin laivassa ja olin tavallaan tulossa merisairaaksi tai potemassa vesimatkapahointia.
Toimiston ikkunan ulkopuolella on vain metrinen käyttämätön terassi kaiteineen, mutta toimisto itse seisoskelee virrassa. Siis talo, jossa toimisto on, näyttää ulkoa katsottuna nousevan suoraan virrasta ja terassi on talon kyljessä noin metrin korkeudella veden pinnasta törröttävä uloke.
Talo ei tietenkään keinu niin kuin laiva. Vahvasti kieppuileva ja virtaava vesi, johon katsoin eilisten puhelujen aikana, sai kroppani kuitenkin luulemaan minun olevan liikkuvassa laivassa.
Minun pitää muistaa vastaisuudessa olla tarkempi sen suhteen, mihin jätän silmäni suuntautumaan, kun seisoskelen puheluiden aikana ja kohdistan huomioni keskusteltaviin asioihin
-- mmmt
07:32 - /kunto
2005-06-20
Nokan tukkoisuudesta alennusspeltin kautta hyppivään näkymään
Torstai-iltana olin varma siitä, että olin hankkinut jotenkin itselleni kesäflunssan. Olo oli iltaa pitkin tukkoinen ja hengittäminen oli työlästä. Sain kuitenkin illalla unen päästä kiinni ja heräsin perjantaiaamuna flunssanmakuiseen reippauteen.
Perjantaina töihin mennessäni törmäsin saman talon muiden toimistojen väkeen, jota liikkui käytävällä kahteen suuntaan: kiireiset tulivat vastaan ja vouhkasivat ilmaisista paidoista ja toimistoon suuntaajilla edelläkulkijoillani oli tervehtimään kääntyessään leveä hymy ja kantamuksena valkoinen T-paita taiteltuna muovipussissa. Joku valaisi tietämättömyyttäni: "Kulman takana on paitakaupan avajaiset." Minäkin käväisin kulman takana, join kupposen kahvia ja nautin hyvän pikkupullan ennen kuin kävin vastaanottamassa lahjapaidan ja toivottamassa menestystä.
Tästä piristyneenä tein reippaan työpäivän aivastellen ja suun kautta hengitellen. Opettelin muun muassa kotisivujen päivitykseen liittyviä niksejä yhdessä työnantajan edustajien kanssa. Käyttäydyin toki seurassa korrektisti ja pidin isoa nenäliinaa flunssani edessä, kun muita oli paikalla. Flunssan tuntu paheni iltaa kohti, joten nukuin pitkän yön.
Lauantaina naamaonteloiden tukkoisuus oli todella tukalaa. En jaksanut kokeilla poikani kehitysversiota tekstinkäsittelyohjelmasta, joten soitin siitä hänelle. Puhelun vinkki oli allergialääkkeen hankkiminen. Yhtä edullista ja tehoisaa lääkettä hän suosittelikin.
Kävin apteekissa ja nappasin allergialääkepillerin. Olin ostanut halvimman satsin, minkä löysin. Pakkauksen hinta oli silti lähes kaksinkertainen siihen verrattuna, mitä poikani oli suositellut. Tästä apteekista tuo tosi edullinen tuote oli loppunut, eikä se enää ollut tilattavissakaan. Arvelivat konkurssin käyneen pikkuisen lääkefirman kohtaloksi.
Keskustorilla oli sateen jäljiltä muoveihin suojattuja pirkanmaalaiskuntien ja -yrittäjien kojuja. Muoveja availtiin vähitellen. Kävin etsimässä talkkunajauhoja ja löysinkin mieleiseni pienen erän, joka oli kolikkokukkaroni kokoinen tai oikeastaan noukkaisi sieltä vain yhden ison kolikon. Tein myös varsinaisen heräteostoksen, sillä joku kauppias kaupitteli parin vesipisaraosuman saanutta speltpussukkaa huomattavan pienellä kolikkomäärällä. Ostin sen ja vaihdoin kotona jauhot toiseen pakkaukseen. En ole ennen käyttänyt alkuvehnää, mutta enköhän jotain keksi.
En tehnyt sunnuntaina mitään erityisesti mainittavaa. Ajattelin kylläkin jonkin verran ja luin. Sitä paitsi muistelin, että juuri tälläisten flunssantuntuisten allergiajaksojen vuoksi olin aikanaan luopunut vierailuista kissa- ja koiraihmisten kodeissa. Yritän taas löytää jonkinlaisen tasapainon sosiaalisuuden ja allergisuuden välille. Joillakin uusistakin tuttavistani on nimittäin kissoja ja koiria.
Olen tänä aamuna ilokseni valmis maanantaihin, työviikkoon ja aherrukseen. Tukkoisuutta on, mutta vain siedettävissä rajoissa.
Sen sijaan en ole varma, voiko kotinäyttöni hyvin. Kun avasin tänään kotitietokoneeni parin päivän käyttötauon jälkeen, ovat ruudun käyttöikkuna ja sillä olevat tiedostot, internetsivut ja tämä tekstikin näyttäneet välillä hyppelehtivän. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana menettänyt kotinäyttöjä aika pian juuri tuollaisten hyppelehtimisten jälkeen. Toivottavasti tämä kuva-alan epävakaisuus ei tällä kertaa johda näytön tuhoon.
08:47 - /kunto
2005-06-02
Kävelyn jälkikivut eli vähäsen (voi voi) valitusta
En ollut valmistautunut eilisen lähiökävelyn pitkittyneeseen matkaan, eikä eilinen nopeutenikaan ollut kokoukseen ehtimistoiveen vuoksi riittävän hidas. Nivelet eivät tosin nuljahdelleet, mutta epäilin jo illalla saavani rasituskipua ja jalkakramppeja. Niitä olen saanut yllättävistä, minulle nopeista ja pitkistä kävelyistä pitkin ikääni niin alipainoisena ja normaalipainoisena kuin nykyisin superpainoisenakin eli iät ajat ainakin laihoista nuoruusvuosistani asti.
Heräsinkin viime yönä useampaan kertaa vihlovaan jalkasärkyyn. Tämä on juuri sellaisen elämänmittainen vakiovaiva, johon en ota kipulääkettä, vaan annan vaivan parantua. Yöllä liikuskelin hiljalleen lattialla ja tunnustelin kipua. Vaivaan liittyi tosiaan nytkin kramppeja, joiden syistä ja hoitamisesta minulle on kerrottu ristiriitaisesti. Siihen olen uskonut, että ns. kramppilääkkeet eivät tähän välttämättä auta, enkä yritä niitä. Olen kehittänyt melko usein toistuviin jalkakramppeihini ja hyvin harvinaisiin käsikramppeihini jonkinlaisen hoidon. Se liittyy oletuksiin, että jalat ovat jäähtyneet tai rasittuneet tai minulla on nesteen tai suolan tai sokerin vajaus. Koska en ole diabeetikko, rohkenen tankata kaikkea: villasukkiin pukeutumisen ja kevyen jalkahieronnan lisäksi juon runsaasti vettä, naukkaan pari sokeripalaa ja hyppysellisen suolaa. Ainakin hoidon yrittäminen rauhoitti mieltäni niin, että nukuin kipukohtauksien välilläkin.
Nyt jalkoja vain aristaa ja kolottaa, mutta sekin on varmaan ohimenevää.
11:48 - /kunto
2005-05-02
Viikonloppuraportti työkunnosta ja vappuvaivoista
Ennen perjantain virka-ajan päättymistä setvin kahta asiaa. Ensinnäkin työstin omaa työllistymistäni kotitietokoneeni äärellä, missä liikkumisen kivut eivät niin haittaa. Tekeillä on osa-aikatyö projektisihteerinä, mutta prosessi on mutkikas ja varmistuu byrokratian sokkeloissa viimeisen päälle vasta monien vaiheiden ja lukuisien arkipäivien kuluttua joko suuntaan tai toiseen.
Toisekseen selvittelin vielä perjantaipäivänä myös Tampereen seudun vihreät naiset ry:n perustavan kokouksen järjestelyjä. Kaikille kiinnostuneille tiedoksi, että Tampereen seudun vihreät naiset ry:n perustava kokous on Tampereella keskiviikkona 11.5.2005 klo 17 Ympäristökeskus Moreeniassa, jonka sisäänkäynti on Patosillalta. Lisätietoja saa minulta sähköpostitse - tämän Atusmaiseman palkissa on spostiosoitteeni.
Perjantain kävelylenkkini suuntautui yliopistolle. Kun varasin runsaasti kävelyaikaa, ehdin sisälle ennen ulko-ovien sulkeutumista. Osallistuin viikonlopuksi lukitussa yliopistossa klo 17-19 pidettyyn luento- ja keskustelutilaisuuteen, jossa entinen työkaverini kertoi innostavaan ja kannustavaan tapaansa meille maistereille, miten filosofian alallakin voi edetä tohtoriksi palkkatyön ohella ja hyvässä lykyssä jopa apurahankin turvin. Pitää vaan käyttää hyvin se aika, joka palkkatyöltä (tai työn ja rahoituksen metsästykseltä), perhe-elämältä ja muihin asioihin innostumiselta jää vapaaksi. Keskustelimme vilkkaasti. Tapasin tilaisuudessa muiden ohella toisenkin entisen työkaverin ja yhden entisen työntekijäni, josta on tulossa piakkoin lisensiaatti.
Perjantai-iltaisella kotimatkallanikin osallistuin keskusteluihin. Seurasin ensin hetken raitilla erotessa käytyä työkokemuskeskustelua filosofian opettamisesta. Sitten rupattelin jonkin aikaa täkäläisen filosofiystäväni kanssa kuulumisista, sillä edellisestä tapaamisestamme oli kulunut pitkä aika. Jatkoimme keskustelua yleisemmällä taholla kotikatuni varrella olevassa kuppilassa iltapalan ääressä, kun sattumalta osuimme yksiin Saksanmaalta kotimatkalla olleen jyväskyläläisen filosofin kanssa. Puhuimme kolmisin akateemisen filosofian tilanteesta Suomessa ja Saksassa. Jyväskylän junan lähdettyä juttelimme vielä filosofisista, vihreistä ja muistakin kuulumisistamme kahdestaan täkäläisen filosofiystäväni kanssa ennen kuin hän lähti bussilla kotiin miehensä ja lapsensa luo ja minä köpöttelin varovasti hissukseen hissille ja kotiin.
Lauantaina olisin tahtonut järjestää kotini ikkunaremontin jäljiltä kuntoon, mutta kahdesta syystä en tehnyt niin. Ensinnäkin ikkunoiden pielet vaativat selvästi vielä työstämistä, joten remonttiporukka on tulossa vielä jonain päivänä jatkamaan hommiaan ja kotia kaunistava järjestys olisi ollut vain väliaikainen tälläkin kertaa. Alakerran seinällä olevasta projektikalenterista voi päätellä vain, että tällekin hommalle on varattuna laveasti aikaa - onhan työn alla kaksi portaallista ja seitsemän kerroksellista asuntoja. Kolmas rappu on talon matalammassa siivessä ja siellä vissiin tehdään hommat sitten omaan tahtiinsa jälkeenpäin.
Niin, kipu oli toinen syy siihen, miksi en järjestänyt kotonani vallitsevaan ikkunain edustan autiuteen niitä tavaroita, jotka olen siitä poies siirtänyt. Tavaroiden siirtely ja kantaminen eivät sovi nivelsiteilleni. Tosin hidas vauhti ja hyvin suunnitellut liikkeet pitkittävät käytettävissä olevaa työn ja liikkumisen aikaa, mutta ennen pitkää vaivat aina vaativat veronsa. Liikkuminen vaikeutuu joksikin aikaa monestakin syystä, eikä toipuminen ole ihan niin nopeaa kuin sivullinen voisi luulla.
Sanonpa vaikka, että vappuviikonloppu meni vaivoin ohitseni. Kävin jossain vaiheessa lauantaina lähikaupassa noutamassa simaa ja tippaleipiä. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että saan simasta ja tippaleivistä vappuuni tunnelmaa ja nostetta suunnilleen missä olosuhteissa tahansa. Muuten torkuskelin ja nukuinkin paljon vappuviikonlopun aikana - olin melkein yötä päivää unessa. Ilokseni näin joillain torkuillani onnellisia unia, joissa vietin vappua sarjaunieni ikuisen sankarin kanssa eli milloin minkäkin näköisen ja valveilla tuntemattoman, mutta unessa aina samalta läheiseltä ja rakkaalta tuntuvan miehen kanssa.
Valveilla seuraelämäni rajoittui lähes tyystin siihen, että kokeilin vapunaaton iltahupinani netissä poikani laatimaa poliittisten asenteiden testiä, mainitsin siitä Aloitusmaisemassa ja juttelin testistä hänen kanssaan puhelimitsekin. Yksi mukava vihreä nainen ystävineen oli kutsunut minut sunnuntaina päivällä vappua viettämään, mutta sen kummempia selittelemättä toivotin tekstarilla iloista vappua ja jatkoin potemista. Vaivani ei juurikaan näy päällepäin ja jatkuvat selittelyt kyllästyttävät minua. Lähetin ja sain joitain hyvän vapun tekstareita, mutta muuten minulla ei ole muiden ihmisten vapusta oikeastaan mitään havaintoa.
Ikkunoistani näkyy vain telineitä ja niihin kiinnitettyjä suojapressuja. Televisioitu vappu ei innostanut etsimään serpentiinejä ja tekemään vappuhuiskaa.
Taidan säilyttää kotini epäjärjestyksen, kunnes kaikki sisäkautta tehtävät ikkunaremontin työt ovat varmasti ohitse. Jonain päivänä ikkunat on viimeistelty. Jonain päivänä telineet pressuineen poistetaan ikkunoitteni takaa. Jonain päivänä julkisivuremontti on ainakin tämän kotikerrostaloni sivuseinien osalta ohitse. Siitä haaveillessani pääsen tänään toteamaan, että viikonloppuinen lepääminen kannatti.
Tänään olen taas voimissani ja aloitan arkisen viikon vaivatta omaan ulkoisesti hitaaseen, mutta sisäisesti vauhdikkaaseen tahtiini.
10:46 - /kunto
2005-03-25
Pitkäperjantaina kuumeisena kommentoimassa
Eilisen kävelylenkkini jälkeen olen ollut kuumeessa. Ei minun olisi pitänyt lähteä silloin kävelemään, sillä ulkoilma viilteli keuhkojani koko Hämeenkadun ja Metsoon ja takaisin. Vein päivän verran myöhässä olleen kirjan takaisin kirjastoon. Tietenkin kirja piti palauttaa, sillä eilen siitä meni myöhästymismaksua vain 0,15 euroa. Ensi tiistaina olisi ollut seuraava palautuspäivä ja maksua olisi ollut jo 0,9 euroa. Paluumatkalla kävin lämmittelemässä keuhkojani kaupassa, josta ostin itselleni omenoita. Omenat maistuvat hyvältä.
Olen yrittänyt kirjoittaa kommenttia ja aloitetta jo yli viikon verran. Flunssainen tukkoisuus lämpöineen on ollut vaivanani ainakin yhtä kauan. Olen silti ollut ahkerasti liikkeellä kokouksissa, kirjastoissa, pestinmetsästyksesä ja jopa miettimässä yhteisten asioiden hoitamisen entistä parempaa sujumista. Minulla oli mielessäni hieno aloiteideakin, mutta se liukeni tarkistusten ja tarkemman harkinnan jälkeen. Ehkä siinä on silti puheenvuoron siemen. Kommenttikin kutistui kuin viinirypäle rusinaksi. Kuumeessa ei edes viimeistelyä jaksa tehdä niin hyvin kuin tahtoisi. Tein mitä tein, enkä tiedä, jatkaako kommentti matkaansa vai ei.
Nyt menen nukkumaan kuumetta pois. Terveyttä toivon ja valoisaa mieltä.
12:48 - /kunto
2004-12-09
Parantavaa unta
Jonkinlainen flunssantapainen iski päivällä niin voimakkaasti kimppuuni, että nukahdin nojatuoliini. Jossain vaiheessa olen ollut sen verran tolkuissani, että kävin lähettämässä päivän tekstin tänne Aloitusmaisemaan, soittelin pojalleni muistaakseni kysyäkseni poissaolo-oikeudesta (sillä olin sittenkin menossa vihreisiin pikkujouluihin), peruin menon tekstaten ja siirryin dornitoriumiini jatkamaan parantavaa unta.
Olen sittemmin nukkunut tuntikausia ja yhä väsyttää. Kävin äsken muutaman blogin kommenttiosastoilla, mutta unentokkurassa käytin varmaan nimikirjaimiani mmmt kuittaukseen. Meinasin ryhtyä kirjoitushommiin, mutta enpä jaksa.
Onneksi nyt onkin yön alkupää meneillään eikä aamu, niin kuin luulin. Tietsikan kello näyttää näköjään omiaan, mutta kännykällä on menossa jo torstai, kohta yksi yöllä. No niin, poikani on soittanut illalla, kertoo kännykkä, mutta enpä ole herännyt siihen. Soitellaan aamulla! Menenkin tästä taas jatkamaan uniani. Hyvää yötä.
Toivon hyvää.
00:55 - /kunto
2004-08-17
Vankassa (kisa)kunnossa
Olen miettinyt miettimästä päästyäni, miksi me emme (tai ne suomalaiset kilpailijan näköiset olennot eivät) menesty suurissa kansainvälisissä urheilukilpailuissa läheskään aina niin kuin optimistisesti odotamme.
Mielestäni kyse on vankan (kisa)kunnon kohdan väärässä määrittämisessä. Vankka kisakunto on oikeasti sillä tasolla, missä suorituksia varmimmin syntyy. Kisaodotukset kuitenkin perustuvat siihen toivoon, että kilpailijat yltävät kisassa vaikka kuinka satunnaisiin huipputuloksiinsa tai niiden ylikin.
19:37 - /kunto
2004-07-29
Työkuntoinen
Organisointikykyni, ikäni, myönteisyyteni ja harkitsevuuteni täydentävät kuntoani. Minä olen työkuntoinen.
En liiku nopeasti, mutta osaan suunnitella toimintani vauhtini mukaiseksi. En kanna taakkoja, mutta osaan järjestää niille kuljetuksen. En aja polkupyörällä, enkä autolla, mutta osaan organisoiden matkani sujuviksi julkisten kulkuneuvojen avulla. En kuule aina ihan tarkasti konsonanttien eroja, mutta keskityn kuuntelemiseen ja kyselen tarkennuksia tarvittaessa.
Minun mielialani eivät enää vaihtele kuunkierron mukaan, enkä myöskään tarvitse enää äitiyslomia. Minulla on laktoosi-intoleranssi, mutta eihän se ole nykyajan maidottomien ja vähälaktoosisten tuotteiden äärellä ongelma.
Ajattelen paljon, mutta joissain pesteissä siitä on vain etua. Vietän vapaa-aikani niin, että harrastukseni eivät heikennä työkuntoani. Pidän työnteosta, joten minulla on myönteinen vaikutus työyhteisön motivaatioon.
- maura
19:14 - /kunto
2004-07-28
Sateessa terveenä
Aamuisin katson kotini ikkunasta sillä silmällä, että osaisin valita päivän vaatetuksen sään mukaan. Myös sateenvarjon tarve on mahdollista tarkistaa näin. Lämpömittari ei näissä korkeuksissa näytä katutason tilannetta, eikä sään vaihteluja aina havaitse yhtä helposti keskikaupungin taloviidakossa.
Minun ikkunoistani näkyy pitkä ja korkea kerrostalon seinä, joka on täynnä ikkunoita. Seinä päättyy ylhäällä jonkinlaiseen terassiin, jonka takaa alkaa vino katto. Katon yläpuolelta voin nähdä kaistaleen taivasta. Kun katson alas, näen kadun, jonka molemmin puolin on autojen pysäköintitilaa, puu tai pari ja jalkakäytävät. Kotitaloni ja vastapäätä oleva talo nousevat suoraan jalkakäytäviensä reunasta. Talot näyttävät katutason seiniltä ja katukuilu talojen välissä on kuin korkea, katoton, pitkulainen huone.
Tänä aamuna sade oli helppo huomata, mutta aina ei ole niin. Silloin katson vastapäisen kerrostalon peltikattoa. Sen vihreä on vaaleaa kuivalla säällä, pisaroiden pilkuttamaa sateen alkaessa ja tummaa sateella. Jos sateen loppumisesta on kulunut jo hetki, on tummaan vihreyteen kuivunut vaaleampia laikkuja. Tarkistan vielä tilanteen kurkottamalla katunäkymään: sateen päätyttyä ei näkyisi avattuja sateenvarjoja.
Lämpötilan päättelemiseen tarvitsen auringon lisäksi vuodenajan tuntemusta ja havaintoja ikkunoista ja ihmisistä. Jos näkyy avoimia ikkunoita, on varmasti lämmintä. Kurkottelemalla näen katuväen. Useimmat kadulla liikkuvat ihmiset ovat pukeutuneet vallitsevaa säätä varten. Tänä aamuna kulkijoilla oli sateenvarjon lisäksi pitkähihaisia kevyen näköisiä takkeja. Otin siis sateenvarjon. Tavallisten kesävaatteiden päälle puin pitkähihaisen paitatyyppisen jakun ja valitsin jalkineiksi sandaalien sijasta kävelykengät. Vilkaisu ikkunasta varmisti vielä, että saappaat eivät ole tarpeen: katuviemäri ei tulvinut katua veden peittoon, niin kuin silloin tällöin käy.
Sade valui varjoni reunoista kastelematta minua. Rautatieaseman lämpömittarin mukaan lämpötila oli toistakymmentä astetta plussan puolella. Tunsin muutenkin, että olin valinnut säähän sopivan vaatetuksen: tänään en kastu, enkä palele.
- maura
17:30 - /kunto
2004-07-27
Juoksut on juostu ja tanssit on tanssittu
Mietin tekojen syitä ja perusteita sulkiessani tänään kotini ulko-ovea. Seuraavaksi huomasin laskeutuvani portaita alaspäin. Kukapa ei laskeutuisi portaita pitkin, niinkö? No, tavallisesti minä kuljen hissillä kadun ja kodin väliset seitsemän kerrosta.
Edessäni on pulma, johon joudun etsimään ratkaisun aina, kun vauhtini kasvaa ja oloni kevenee. Minut on taas yllättänyt kevyt olo. Miten ihmeessä muistan hidastella ja huomaan valita helpoimmat reitit? Aina, kun lihon vähän, kilot jarruttavat, mutta kun totun uuteen painooni (nyt sata ja risat), vauhti ja kevytmielisyys palaavat. Ei tieteenkään kilpaurheilijoiden vauhti tai hulivilien kevytmielisyys, mutta kuitenkin.
Jo laihan lapsuuteni ja nuoruuteni vitsaus olivat nivelsiteeni. Milloin tahansa muutenkin, mutta erityisesti rasituksen jälkeen tai hankalissa olosuhteissa nuljauttelin niveleni kipeiksi. Luuni kolisivat ja niveleni luiskahtelivat. Myös nuorena naisena pidin kuntourheilusta ja vapaa-ajan tanssimisesta, joten nuljahduksia riitti.
Pyrin pari kertaa teatterikorkeakouluunkin kauan sitten. En muista, miten pitkälle pääsin, mutta en ainakaan sisälle asti. Mieltäni vaivasivat muut asiat.
Ensimmäisenä vuonna liikuin jossain teatteritaiteen syvimpiä ulottuvuuksia mittaavan kokeen osiossa niin, että jalkapöydästäni katkesi luu. Päädyin Ympyrätaloon lääkärin paikattavaksi. Sitä ennen olin toki päässyt juttusille monen nykyisinkin julkkiksena heiluvan henkilön kanssa. Minulle myös suositeltiin lohdutusten säestämänä seuraavan vuoden pääsykoetta.
Toisena vuonna minulle tuli teatterikorkeakoulusta puhelu ehkä pari viikkoa ennen pääsykoetta: olenko itse nähnyt lääkärintodistustani? En ollut nähnyt. Tosin lääkäri oli sanonut, että "juoksut on juostu ja tanssit on tanssittu", mutta en kiinnittänyt siihen erityistä huomiota. Kuuluisa näyttelijä puhelinlinjan toisessa päässä sanoi, että lääkäri kieltää minulta näyttelijälinjan hauraan nivelien ja selkärangan rakenteen vuoksi. Heillä teatterikorkeakoulussa oli kuitenkin neuvottelu ja saan pyrkiä muille linjoille, mutta mille aion pyrkiä? En sitten valmistautumattomana päässyt ohjaajalinjallekaan.
Ihan viime aikoihin asti olen tasapainoillut kevyen olon pyrähdysten ja hitaan tasaisella kävelemisen välisessä loukussa. Kun muistan liikkua hitaasti ja jättää taakat muiden kannettavaksi, kivut vähenevät ja voin hyvin. Kun voin hyvin, minulle tulee sisäisesti kevyt olo ja pyrähdän juoksuun tai autan tuttavaa piirongin kantamisessa. Lihominenkaan ei ole auttanut tähän ongelmaan, sillä kevyt oloni voittaa aina.
Koetan muistaa edetä hitaasti ja kieltäytyä kuormista.
- maura
12:25 - /kunto
2004-07-26
Nukun joka vuorokausi
Pari ensimmäistä vuotta elämästäni vietin nukkumalla, niin minulle on kerrottu. Minut piti kuulemma herättää syömäänkin.
Sen jälkeen olen valvonut paljon, tosin jaksottain. Jos elämä on vaatinut urakoimista, olen tehnyt töitä yötä päivää - yhtä lailla halusta kuin velvollisuudestakin. Varasin sitten vaan aikaa palautumiseen ja menin taas.
Nykyisin haluan nukkua kunnolla. Joskus valvon liian pitkään, joskus nukun liian pitkään, joskus muuten vain aikataulu sekoaa. Jokavuorokautisesta unestani en kuitenkaan tahdo luopua.
- Maura
16:40 - /kunto
