mina
2005-06-27
Kotoiset kuvioni kotikaupunkini kartalla
Minun maailmankuvani keskipisteessä olen minä itse tiettynä hetkenä jossakin - tai pikemminkin minä itse tässä nyt. En pysy yleensä edes kokonaista vuorokautta samoilla sijoillani maapallon pinnalla. Voin kyllä kuvitella, että olisin elänyt ja työskennellyt syntymäkodissani koko elämäni tähän asti, mutta todellisuudessa en ole pysynyt aloillani.
Nykyisin elämäni keskeiseksi alueeksi tarkentuu tamperelainen kodin ja työpaikan seutu sekä niiden välinen kävelymatka. Jo toistakymmentä vuotta on kotini ollut tässä missä nytkin, aika lailla keskellä Tamperetta. Minä voin paikantaa itseni tässä nyt Eniron reittipalvelun avulla, sillä Tampere on kartalla.
Tästä olen jo viime vuosituhannella kulkenut rautatien yli tai ali lähes päivittäin töihin ja jatko-opintiohin suunnilleen näille tienoille.
Viime kuukausien aikana kävelymatkani on muuttanut suuntaa työn osalta, mutta jatko-opinnot ovat yhä entisessä suunnassaan. Nyt olen kulkenut jo kolme viikkoa töihin vetten yli milloin mitäkin siltaa pitkin tänne.
Kotoiset kuvioni paikantuvat kodin ja työpaikan osalta mukavasti myös Tampereen taidesuunnistustuksen liikeluettelon kohteiden 28 ja 30 sivustojen kartoilta. Teen vapaa-ajalla väitöskirjaani, asun ja työskentelen osa-aikaisesti yhä kartan vihreän ympyrän tienoilla. Juon kupposen kahvia tai kirjoitan blogijuttuja taikka vaikka luen hyviä kirjoja kartan punaisen ympyrän lähettyvillä ja työskentelen suunnilleen vuoden kartan ruskean neliön tienoilla.
Minä olen pikkuruisena pisteenä milloin missäkin kartan kohdassa. Maisemiin, joita havaitsen kulkiessani, en kuitenkaan mahdu itse ainakaan silloin, kun niitä itse katselen. En näe juurikaan jälkiä kulkemisistani, vaikka katselisin tienoita, joilla kuljin eilen tai ihan juuri.
Jotkut maisemat ovat lähellä kotiani, toiset eivät ole. Tamperelaisena voin halutessani kulkea täällä muutenkin ja katsella vaikkapa näitä samoja kotikaupungin näkymiä, joita tamperelaiset nettikamerat kuvaavat. En tosin ihan samasta näkökulmasta, mutta suunnilleen.
Lähelle voin liikkua melko helposti maisemia katselemaan. Toisin on laita vaikkapa Niagaran suhteen, sillä se on merten takana kaukana ulkomailla: Niagaran putoukset voin nähdä vain haaveissani. Niagara on liian kaukana, jotta minulla olisi varaa käydä sitä katsomassa. Ilokseni voin sentään katsella myös Niagaran putouksien kuvaa nettikamerasta.
-- mmmt
02:40 - /mina
2005-05-20
Joitain oman kirjallisen toimintani jälkiä
Minä etsin yhä silloin tällöin itseäni tai ainakin jälkiä toiminnastani. Jolloinkin tämän viikon torstaina aamupäivällä poistuin kotoani löytääkseni yhden kirjan. Käännyin ulko-ovelta vasemmalle ja kuljin kotikatuni päähän. Ylitin kadun, joka vaati valitsemaan suunnan. Käännyin taas vasemmalle ja kuljin yliopiston päärakennukseen. Siellä olikin vain paperikauppa. Uuden Pinnin alakerrassa on kirjakauppa, mutta ei siellä ollut myynnissä TUP:n julkaisemia kirjoja. TUP myy kirjansa Attilassa, joten kävelin sinne. Löysin kirjan, jota etsin eilenkin. Selailin sitä varovasti ja rauhoituin sitten. Oli minun esseeni siellä niin kuin pitikin.
Harkitsin kirjan ostamista, mutta kun en saanut edes opiskelija-alennusta, päädyin myyjän kanssa edulliseen vaihtoehtoon: hän kirjoitti tutkielmani "Georg Henrik von Wright ja filosofinen tieto teosta" sivunumerot (202-211) lappuselle. Sitten hän ihmetteli, miksei minulla ole tekijänkappaletta kirjasta. Niinpä. Pitääpä joskus kysyä, josko saisinkin filosofian yksiköstä Tampereen yliopistosta tuon kirjan Filosofisia tutkielmia - Philosophical Studies in honorem Leila Haaparanta. (toimittanut Luoma et al 2004). Suomen filosofiselta yhdistykseltä sain toki kirjan nimeltä Kielto (toimittanut Gylling et al 2004) tekijänkappaleena. "Kielto" -kirjassa on sivuilla 126-132 tutkielmani "Kielto Georg Henrik von Wrightin teonteoriassa ja teonlogiikassa". Tästä von Wright -teemasta minulla on tekeillä muutakin.
Katsastin samaan jälkieni metsästykseen myös vanhempia tekstejäni. Tuossa Aloitusmaiseman palkissakin on linkki Tampereen yliopistossa tekemääni verkkojulkaisuun (2002), jossa on aika lailla minun tekstejäni, mutta myös muutaman muun filosofin sekä silloisen projektini vertaisohjaajien ja monimuoto-opiskelijoiden tekstejä. Verkkojulkaisun sivuilta löytyy linkkilista (1999-2002), josta pääsee lukemaan tuon saman projektini muiden ryhmien ja kurssien harjoitustöinään tekemiä kokeilumonisteita. Minäkin kirjoitin osaan niistä ja kuvitinkin jonkun. Koko tuon vaiheen aluksi toimitin Tampereen yliopistossa kirjan Työn teko - Alma Itä-Pirkanmaan työllistämisviisautta (1999). Kirjan muut kirjoittajat ovat joko silloisia filosofian pääaineopiskelijoita tai itäpirkanmaalaisia ikääntyneitä oman elämänsä eli muun muassa pitkäaikaistyöttömyyden ja sitä edeltäneen työuransa asiantuntijoita. Olen toki itsekin kirjoittanut sinne joitain tekstejä.
Olen ollut yhden pitkän pätkän elämässäni Maija Kaijanaho, joten julkaisin silloin sillä nimellä. Vielä niihin joihinkin pystyy linkittämään nykyisinkin, vaikkakin vain nimikkeinä myyntiluetteloissa.
JY:n Täydennyskoulutuskeskuksen julkaisujen myyntiluettelossa (TäyKK) Kampus-kirjassa on artikkelikokoelma "Arjessa tapahtuu (toimittanut Lehtinen 1993), jossa on artikkelini "Aikuiskasvattajan kasvatustietoisuus". Samasta luettelosta löytyy oppimateriaaliksi tarkoitettu julkaisuni "Ihmisen tie toisen luo - vammaisen kohtaamisesta" (Kaijanaho 1992). Olen kirjoittanut muitakin erityispedagogiikkaan liittyviä artikkeleita. Esimerkiksi Joensuun yliopiston julkaisuun "Erityispedagogiikan tutkijankoulutuksen nykytila." (toim. Tuunainen et al 1992) Kaijanahon nimellä artikkelit "Erityispedagogiikan tutkijankoulutuksen valtakunnallisen yhteistyön suunnittelu" ja "Kehitysvammaisuus ihmisen todellisuussuhteessa".
Kirjoitin Kaijanahona kuitenkin nuoruudesta, maailmankuvasta ja kirjoittamisesta yhdessä elämäni vaiheessa enemmän kuin erityispedagogisista teemoista. Mainitsenpa esimerkkinä vaikka artikkelini "Nuoret kirjoittajina - maailmankuva ajattelevan ja kirjoittavan nuorison todellisuussuhteessa" (Kasvatus 18/1987, 286-293). Tutkimusjulkaisuni "Maailmankuva ajattelevan ja kirjoittavan nuorison todellisuussuhteessa" (Kaijanaho 1988) on yhä Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisujen myyntiluettelossa (KTL) Kampus-kirjassa. Joensuun yliopiston kansainväliseen julkaisuun "The construction of youth research" (toim. Nuutinen 1990) kirjoitin artikkelin "The reality relation of youth".
04:21 - /mina
2005-01-21
Aamuinen minäkartta
Heräsin jo ennen viittä pirteänä aamuun, mutta ehkä minut taas puolen päivän jälkeen yllättää ohimenevästi uninenkin olo. Eilen ainakin tapahtui niin, joten pidän mielessäni tämän mahdollisuuden tämän päivän tekemisiä suunnitellessani. Jatkan nyt todellisuussuhteeni kartoitusta niin, että käyn kaikissa yhdeksässä kartoitusruudussa ja kokeilen, mitä kussakin ruudussa nousee minän kannalta - tai ainakin minun kannaltani - mieleeni. Yritän siis tarkastella historiaa, tunteita, ideoita, arvoja, tulossa olevaa, ihmisiä, maailmaa, kuntoa ja minää niin, että pidän mielessäni minän joka vaiheessa. Kirjoitan jokaiseen kohtaan jotain juuri nyt minulle osuvaa, enkä siis mitään lopullisia vastauksia. Kaikkia blogini ääreen osuvia lukijoita ei tietenkään kiinnosta, miten tämä henkilökohtainen harjoitukseni sujuu, joten laitan kartoituksen vain liitteeksi.
07:49 - /mina
2004-09-23
Maija Maura Mikaela Tuomaala
Olen kokonaisvaltainen ja kestävä 52-vuotias filosofi ja erityispedagogi. Molemmilla aloilla olen toiminut tutkijana, ensin Jyväskylän ja sitten Tampereen yliopistossa. Tampereen keskustassa olen asunut jo yli 11 vuotta, ensin poikani kanssa ja sitten omillani hänen palattuaan ylioppilaana Jyväskylään. Olen vihreänä ehdokkaana Tampereen kunnallisvaaleissa tänä syksynä ensimmäistä kertaa. Tahdon olla mukana kehittämässä Tamperetta muiden tamperelaisten kanssa. Minäkin olen tamperelainen, nääs.
20:29 - /mina
2004-09-09
Minä itse tässä nyt
Lukioluokilla ihmettelin usein sitä, miten varmana jotkut koulukaverini pystyivät käyttämään tekemisistään ja mielipiteistään sanaa minä: "Minä teen. Minä olen sitä mieltä." Itse laitoin mukaan aina varauksia: "Minä yritän tehdä, jos nyt vain jotenkin pystyn. Minä taidan olla tätä mieltä, varsinkin jos olen ymmärtänyt oikein sen, mitä luulen tietäväni tästä asiasta. Tosin en ehkä ole oikea henkilö tekemään tätä, enkä ole ihan varma siitäkään, voinko vielä muodostaa kantaani nykyisen tietoni varassa."
Jotenkin tuohon tapaan kuulin oman epävarmuuteni vääntelyä ja varmuutta joidenkin toisten iskevissä lausahduksissa. Levitin koko ajan puheessani sanallista turvaverkkoa, että en lupaisi turhia, enkä väittäisi pitämättömiä. On kuitenkin aika rankkaa olla koko ajan tekemäisillään jotain tekoja ja olemaisillaan jotain mieltä, kun kuitenkin on valittava tekoja tehtäväksi ja kantoja puolustettavaksi.
Kaksi kummallisen itkuista kävelyä on jäänyt mieleeni tuon epävarmuuteni ja väistämättömän valintojen tekemisen ristiriidasta.
Aloitin tokaluokkalaisen syksyn huolehtimalla ekaluokkalaisen veljeni opastuksesta linja-auton käyttöön viiden kilometrin koulumatkoille. Jonain ensimmäisistä syksyn kouluaamuista huomasi veli, että hänellä ei ollut kaksikymppisen kolikkoa linjuria varten. Annoin menomatkakolikkoni veljelle ja lähdin kotiin hakemaan puuttuvat matkarahat. Kaikki olivat häipyneet jonnekin. Kolikoita ei ollut kolikkopurkissa. Veljestä piti huolehtia. Huusin kotiväkeä, mutta ketään ei tullut. Päätin kävellä kouluun ja antaa siellä veljelle paluumatkarahani ja kävellä takaisinkin, jos muu ei auta. Koko viiden kilometrin koulumatkan itkin, rukoilin, huusin äitiä metsien kohdalla apuun ja juoksin, minkä jaksoin. Pelkäsin myöhästymisestä tulevaa rangaistusta. Pelkäsin rahatta lähtemisestä tulevaa rangaistusta. Pelkäsin veljen yksin kouluun lähettämisestä tulevaa rangaistusta. Myöhästyin pahasti. Veli oli kuitenkin selittänyt asian opettajallemme, joka sillä kertaa oli mielisairaalaan jälleen joutunutta vakinaista opettajaa sijaistava nuori täti seminaarista. Hän silitti hiuksiani, lainasi matkarahat ja neuvoi vastaisuudessa lainaamaan kuskilta eli lupaamaan maksaa seuraavalla kerralla. Opin pyytämään ja odottamaan apua muilta: en minä tee, jos joku muu voi tehdä, enkä ota kantaa, kun en voi olla varma siitä, mikä on oikein tai mitä mieltä muut ovat. Jotain tällaista koin silloin, vaikka tuskinpa tarkalleen näillä sanoilla.
Aloitin ylioppilaskirjoitusten jälkeisen välivuoteni Helsingissä päätyen milloin millekin pysäkille, kadulle, bussiin matkalla serkun luota koululle keskustan kieppeille tai koululta serkun luo itäiseen suuntaan. Jonain ensimmäisistä päivistä päädyin kävelemään Vallilan ammattikoululta Rautatieasemalle, josta ainakin tiesin, millä bussilla pääsen perille joutumatta ohi, sillä tämän linjan päätepysäkki oli oikea pysäkki. Jossain Pitkänsillan tienoilla minulle selvisi, että en ikinä selviä elämästäni itsenäisesti, jos sitä menoa jatkuisi. Itkuvesi valui omia aikojaan kasvoillani ja tunsin olevani täysin irti kaikesta ja kaikista. Kävelin maapallon pintaa pitkin, mutta ihan siitä irti. Oli helsinkiläinen ruuhka-aika, joten väkeä riitti ympärilläni, mutta ei minulla ollut heihin minkäänlaista kosketusta. Tunsin, että en kestä sitä vastuun painetta, jota joudun siitä eteenpäin kantamaan omasta läsnäolostani maailmassa, ihmisenä ihmisten joukossa. Itkin yhä, kun jo näin Kansallisteatterin, Rautatieasseman ja bussit. Sitten rauhoituin: minun paikkaani tässä pelaan ja elän nyt ja aina vain minä itse, joten mitä teenkin ja mitä mieltä olenkin, niin sillä lailla asiat minun kannaltani ovat.
Kun minä itse tässä nyt koetan jälleen kerran valita teot tehtävikseni ja kannat puolustettavikseni, tunnistan tilanteessani samankaltaisuutta noiden kahden kuvaamani kävelymatkan kanssa. Kun kävelin elokuun viimeisenä iltana kotiin maisemakonttorista, olin tuollaisella muutosmatkalla. Suusflunssa osui siihen sopivasti perään. Niin sain aikaa luopua menneestä ja asettua rauhassa tähän tilanteeseeni, jossa juuri nyt olen itse aivan omillani.
Näin minä teen, sillä minä olen tätä mieltä.
- maura
19:30 - /mina
2004-09-05
Näköisomakuva
Kuumeilun taukoamista odotellessani ja kuumeista aivoittelua hyödyntäen olen valmistautunut entistä paremmin työpaikkahaastatteluihin. Olen muun muassa tarkastellut itseäni kriittisesti, rehellisesti ja ankarasti arvioiden. Päädyin tosin varsin vaatimattomaan kuvaukseen luonteestani ja ominaisuuksistani, mutta ainakin voin tuntea tulevani ymmärretyksi: itseymmärryksen antamaa elämänvarmuutta ei mikään voita.
Olen ahkera, ajattelevainen, aktiivinen, aloitekykyinen, analyyttinen, antelias, asiallinen, avoin, empaattinen, filosofinen, harkitseva, herkkä, hienotunteinen, huolehtiva, huumorintajuinen, kekseliäs, kiintyvä, kokeileva, kokenut, kriittinen, lahjakas, luja, luonteva, luotettava, lämmin, mainio, mielikuvituksekas, mietteliäs, monipuolinen, mukava, oivaltava, omaperäinen, optimistinen, organisointikykyinen, perinpohjainen, persoonallinen, rauhallinen, reipas, rentoutumiskykyinen, ripeä, rohkea, selkeyteen pyrkivä, selkeä, tarkka, tarkkaileva, tietoinen, tilaa-antava, tilanneherkkä, toiset huomioiva, tunnollinen, vakaa, valpas, vastuuntuntoinen, viisas, vilkas, vilpitön, visuaalinen, yhteistyökykyinen, ymmärtäväinen, yritteliäs, äidillinen ja älykäs - vain joitain tärkeimpiä ominaisuuksiani mainitakseni.
Suhtaudun tulevaisuuteeni todella luottavaisesti, sillä rohkenin karsia vilpittömin sydämin ja tarkalla kädellä tuosta näköisomakuvastani poies kaiken ylimääräisen rönsyilyn, leveilyn ja turhan itsekehun. Sellaisesta olisi vain haittaa uralleni. Sitä paitsi työnantajat eivät uskoisi kenenkään olevan niin erinomainen.
- maura
22:15 - /mina
2004-07-26
Ai minä vai?
Synnyin sinä vuonna, jona Suomessa järjestettiin olympialaiset ja suomalainen Armi Kuusela oli maailman kaunein nainen. Voittoisa naiskauneus liittyi syntymävuoteni kautta minuun toisellakin tavalla. Suomessa oli nimittäin silloin ilmeisesti missinä Maija-Riitta Tuomala. Hänen mukaansa sain nimen Maija. (Enempään samannimisyyteen ei kauneuteni niukkuus vissiin antanut aihetta.)
Näiden vinkkien avulla muistan synnyinmaani, syntymävuoteni ja alkuperäisen nimeni :-)
Otin aikanaan aviomieheni sukunimen, jota käytin parikymmentä vuotta. Avioeron jälkeen palasin omiin nimiini, vaikka toisaalta teki mieli pysyä poikani kanssa saman sukunimisenä. Otin kutsumanimeni ja perityn sukunimeni väliin kaksi uutta M-alkuista etunimeä.
Käytän blogieni allekirjoituksena toista etunimeäni. Pieni alkukirjain tuntuu kuitenkin isoa paremmalta tässä yhteydessä, joten enköhän palaa siihen.
- maura
18:40 - /mina
