Archive for the ‘Minä’ Category

Omalääkärin vastaanotolla

Monday, March 10th, 2008

Minä kävin tänään omalääkärin vastaanotolla Pihlajalinnassa, ostopalveluterveysasemalla. Ilmoittautumisen jälkeen tapasin heti omahoitajan. Siirryin suoraan hänen huoneestaan omalääkärin vastaanottohuoneeseen.

Keskustelimme omalääkärin kanssa aluksi viime viikkoisten laboratoriotutkimusten tuloksista. Kilpirauhaslääkitys on nyt kohdallaan, ja sen ja kilpirauhasreppanani yhteistoiminnan sujumisen seuranta jatkuu. Verensokerin arvoista päätellen en olekaan ihan diabeetikko, vaan yhä vasta sillä hilkulla: syömättömän yön jälkeiset arvot ovat nyt kohtuullisia, mutta syksyisen sokerirasitustestin jälkeen arvot olivat diabeettiset.

Ruokavalio (josta ei synny sokerirasitusta), liikunta ja kehoni keventäminen riittänevät vähentämään haimaparkani rasitusta sen yrittäessä pärjätä insuliinituotannollaan sokerin käsittelytyössä. Makeuteni vähenee siis entisestään, sillä maitosokeria olen vältellyt jo 35 vuotta.

Vatsakivuista keskustelimme tutkimuksen ja sairauskertomukseni pohjalta. Kipuja on ollut pari vuotta. Ne alkoivat vaivata jo ennen kilpirauhastulehdusta eli suunnilleen pari vuotta sitten. Kivun vimma ja kohtausten uusiutumistiheys ovat kasvaneet ajan myötä. Lieneekö sapessani kiviä niin kuin oli äitivainaalla näissä ijissä? Tai onko loppukesäinen munuaisaltaan tulehdus uusimassa?

Omahoitaja soittaa minulle jatkotutkimusajoista, kunhan saa niitä sovittua. Minä sain mukaani reseptin, jolla hankin apteekista lääkettä pahimpien vatsakipukohtauksien taltuttamiseen ja ehkä jopa (ja toivottavastikin) vähitellen kipukohtausten synnyn ehkäisemiseen.

Yritän myös sovittaa ruokavaliotani tukemaan haimaparan lisäksi vatsaressukkaanikin.

Heti on helpompi olla, kun omalääkäri ja -hoitaja ottavat vaivani vakavasti. Yhtä hyvää palvelua toivon kaikille muillekin vaivaisille.

Arki ei toimi ja nettitesteistä outoja tuloksia

Sunday, January 6th, 2008

Nukun vielä 12 tuntia vuorokaudessa, enkä valveillakaan jaksa juuri mitään. Tämä on parannusta, sillä syksyllä saatoin nukkua jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Siitä jää valvomiseen neljä tuntia, joka menee aineenvaihdunnan kannustamaan liikuntaan kotona ja välttämättömiin asiointikäynteihin kaupungilla.

Valvomisajan piteneminen ei vielä kasvata ansioluetteloa, sillä aiempaan on tullut lisää vain lukemista, kirjoittamista, yhteydenottoihin vastaamista erilaisin välinein ja silloin tällöin joku kokous tai rupattelu. Arki ei toimi, totesi sisko ja suositteli vielä etsimään jotain lisäsyytä paljolle nukkumiselle ja valveajan hitaudelle. Hänhän kävi täällä viime vuoden lopulla ja näki arkeani.

Itsekin olen ihmetellyt, mitä minulle on tapahtunut. Kuinka voin olla näin näin näin aikaansaamaton ja silti näin väsyväinen? Jopa haaveileminen ottaa voimille. Joskus viime viikolla antauduin autuaisiin päiväunelmiin itsekseni ja siihen päälle nukuin pieniä taukoja lukuunottamatta taas 20 tuntia ennen kuin 12-tuntiset jaksot palasivat, siis unta 12 tuntia (ja ehkä pari wc-käyntiä), valvetta 12 tuntia (ja ehkä pari torkkuvaa puolituntista nojatuolilla istuen).

Tein äskettäin jonkin älykkyystestin, jonka koukkasin netistä. Tulos oli huomattavasti heikompi kuin ikinä aimmin näissä leikeissä. Kaikki tehtävät, jotka ehdin tehdä, olivat oikein, mutta ehdin tehdä vain 66 prosenttia tehtävistä. Olen siis hidastunut ja siksi älykkyysosamäärästäni tulee alempi kuin aikuisuudessani ennen. Silti tulos on keskitasoa parempi. Toivottavasti en sentään ihan jähmety, vaan pikemminkin päinvastoin, löydän jostain hiukan nopeamman vaihteen liikkeisiini. Tämä jää nähtäväksi.

Tein eilen jonkinlaisen Asperger’s Syndrome -testin ja sain 39 pistettä, sanallisesti “ehkä”. Ei minulla tällaisia oireita muistaakseni lapsena ja nuorena ollut, ei sillä. Mitä testi mitanneekaan, kysymykset tuntuivat asiallisilta ja tottahan minulla on ongelmia tunteiden ilmaisemisessa ja muiden ihmisten tunneilmaisujen tunnistamisessa ja kohtaamisessa.

Asparger-testilinkkivinkin löysin poikani blogista, siis Painoarvokkaalta, kun kävin tutustumassa hänen puoliintumisprojektinsa tuoreimpaan raporttiin.

Tämmöisen lausuman tuosta testistä sain:

Your Score: Maybe
Result: 39. Your score isn’t an achievement, it just is.

Psychologist Simon Baron-Cohen and his colleagues at Cambridge’s Autism Research Centre have created the Autism-Spectrum Quotient, or AQ, as a measure of the extent of autistic traits in adults. In the first major trial using the test, the average score in the control group was 16.4. Eighty percent of those diagnosed with autism or a related disorder scored 32 or higher. The test is not a means for making a diagnosis, however, and many who score above 32 and even meet the diagnostic criteria for mild autism or Asperger’s report no difficulty functioning in their everyday lives.

You scored 32 or above. Do with that what you will.

Link: The Asperger’s Syndrome Test written by beachbummer on OkCupid Free Online Dating, home of the The Dating Persona Test
View My Profile(beachbummer)

MITÄPÄ TUUMIN TESTISTÄ? En tuumi siitä mitään erityistä. Ehkä tuloksen näyttäminen blogissa auttaa lähimmäisiäni ymmärtämään tilannettani.

En ole kokeillut tuota testintarjoajan treffipalstaa, vaan osallistunut sitä kautta kahteen testiin, nimittäin elämäni mitan (87 vuotta) arviointiin tämän sairastelun alettua ja nyt tuohon edellä olevaan testiin. Voisin tietysti tehdä oman profiilikuvan tuon sivuston muun väen joukkoon, mutta en toivottavasti tarvitse sitä, vaikka ei minulla raappahousuja olekaan.

Kansanparantajan lapsenlapsenlapsi

Friday, January 4th, 2008

Niemelän Manu oli kansanparantaja Itä-Hämeessä. Hänellä kävi asiakkaita kaikkialta Suomesta, niin minulle on kerrottu ja Itä-Häme -lehti joitain vuosia sitten mainosti hänen parantaneen jopa “Helsingin professoreja”.

Emmanuel Niemelän Natalia-tyttären Niilo-poika on edesmennyt isäni. Natalia-mummoni kiersi kotiseudullaan auttamassa synnytyksissä. En tiedä, josko hän olisi auttanut sairaita tai ei.

Isäni tunsi paljon kasveja, mutta ei kertonut mitään niiden mahdollisista parantavista vaikutuksista. Sen sijaan hän teki ohrasta kulmakunnan muitakin miehiä kiehtonutta vahvaa sahtia ja siinä sivussa perheelle janokaljaa. Mielialaansa hän piristi myös “matalakattoisen”, toisin sanoen “pitkäripaisen” tuotteilla. Näitä “lääkkeitä” en halua muistella.

Minä olen kansanparantajan lapsenlapsenlapsi niin kuin veljistäni kolme ja ainoa sisareni.

Olen lapsesta asti vääntänyt omia niveliäni (tai jotain nivelissä väärään asentoon joutunutta) paikoilleen. Nivelsiteeni ovat kovin löysät, enkä pärjäisi ilman omatoimisuutta. Muutenkin olen yrittänyt pärjätä mahdollisimman vähillä lääkkeillä, mutta silloin tällöin elämääni putkahtaa vakavia tulehduksia ja niiden myötä antibioottikuureja.

Viime syksynä tuli muutakin. Elimistäni kilpirauhanen ja haima ovat liittyneet monien muiden tuotantolaitosten rintamaan ja vähentäneet toimintaansa kotiseudullaan, sisälläni. Koska kyse on minun elimistäni, olen joutunut puuttumaan tilanteeseen.

Kilpirauhasen hormonituotantovajauksen vuoksi olen joutunut turvautumaan kehoni ulkopuolisiin ostopalveluihin eli ostan tyroksiinini apteekista jonkin lääketehtaan valmisteena. Haima vasta ajaa alas toimintaansa, joten sen valmistama insuliini riittää minulle toistaiseksi, kunhan pidättäydyn sokerista ja tankkaan terveellistä energiaa riittävän usein. Maitosokerin pilkkomisvalmiutta minulla ei ole ollut omasta takaa yli kolmeenkymmeneen vuoteen, ehkä ei alunperinkään.

Lapsena kyselin isältäni kasveista, koska oletin hänen oppineen äidiltään isoisänsä tiedot kasvien parantavista vaikutuksista. Isä osasi nimetä kasveja ja kertoa vanhan kansan tarinoita, mutta muuten häntä kiinnostivat muut asiat.

Minä olen joka tapauksessa kansanparantajan lapsenlapsenlapsi, kaksinkertainen maisteri ja tekoa tutkiva filosofian jatko-opiskelija. Teen väikkäriä jopa katselemissani unissa. Unta riittää vielä muutenkin ylenmäärin, mutta olen sentään saman mittaisen ajan jo hereilläkin.

Viikonloppuna ajattelin käyskennellä kaupungilla tai luonnossa, ainakin vähän. Ehkä voisin pistäytyä jossain kuppilassa, tai jotain. Jotain muutakin voisin tehdä, ehkä.

Kuvaan kännykkäni kameralla

Tuesday, January 1st, 2008

Olen harjoitellut pojaltani perimäni kamerakännykän käyttöä. Puhelut ja tekstarit onnistuvat sillä jo suhteellisen sujuvasti. Alkusyksystä 2007 vaihtamaani puhelinnumeroa voi kysyä minulta sähköpostitse (maura at iki.fi).

Olen käyttänyt kännykän kameraakin joitakin kertoja. Äskettäin opin siirtämään kuvat kamerakännykästä salkkumikrooni. Sieltä minun on vaivatonta poimia kuvia tänne blogiini.

Marraskuussa 2007 kävin vierailulla poikani luona Jyväskylässä hänen syntymäpäivänsä merkeissä. Silloin söin makean marjapiirakan yliopiston aulassa opiskeluaikojeni muistoksi:

makoisaa.jpg

Joulukuussa 2007 kuljin Laukontorilta rannan kautta Kehräsaaren ja siellä sijaitsevan viimeisimmän entisen työpaikkani ohitse. Tuon ajan muistoksi tallensin häivähdyksen auringonlaskun tunnelmasta, mutta itse toimisto jää kuvan ulkopuolelle oikealle.

vesi-ja-taivas.jpg

Otin tänään, vuoden 2008 ensimmäisenä päivänä, kasvokuvan itsestäni. Kirjahylly taustalla on vanhimman pikkuveljeni Aven tekemä.

01012008016.jpg

Vaikka kännykkäni kamera ei olekaan varsinaisen digikameran veroinen, niin se ei ole ainoa syyllinen kuvien laatuun. Laitteen käsittelytaitoni vaatii vielä harjoittelua. Viimeisen kuvan osalta ongelmana ovat myös valaistus ja kuvauskohde: vähempi valo olisi jättänyt enemmän arvaamisen varaa.

Työkunto kohoaa, vaikkakin ujosti

Wednesday, December 19th, 2007

Elämän, hereillä pysymisen, mieliterapian, kilpirauhaslääkityksen ja diabetesdieetin noudattamisen tässä vaiheessa oli (eilen) aikani käydä työvoimatoimistossa kuntoutujien työvoimaneuvojan luona.

Yritän toki hakea työtä muutenkin, mutta jostain syystä työnantajat eivät suuremmin arvosta istualleen nukahtavia työntekijöitä – jopa patjatestarin pitäisi sentään nukahtaa patjan pinnan suuntaisesti.

En oikein tiennyt, mitä voin odottaa työvoimatoimistovirkailijalta nykyisessä tilanteessani. Niinpä jännitin tapaamista ja sitä, mitä kuntoutujalle tarjotaan. Virkailija oli taitava rauhoittamaan. Sain asiallista ja ystävällistä neuvontaa.

Työkunto ja kunnollinen työ olivatkin kiinnostavia keskustelunaiheita. Keskustelu, joka kesti tunnin ja reilut rapiat päälle, herätti toiveita hyvän työntekijän (minun, minun tietysti) palaamisesta joskus takaisin hyvän työn tekijäksi. Ajankohtaa tuolle toivotulle tapahtumalle emme ryhtyneet arvailemaan.

Seuraava istunto meillä on vasta ensi vuonna, onneksi sentään silti jo vajaan kuukauden kuluttua.

Silloin katsotaan, miten kuntoutumistyöllistymiseen on saatu rahoitusta, olenko kenties jo työllistynyt ja mihin kaikkeen tuplamaisteri, pitkän tutkimustyökokemuksen omaava pätkätutkija pystyisi seuraavassa työpätkässään. Viimeksi oli toiminnanjohtaja, mutta tutkimusalasta oli nyt taas puhe.

Lähdin työvoimatoimistossa mielissäni, kassissani neljä tulostetta avoimista akateemisista työpaikoista ja kukkarossa viidentenä vaihtoehtona seuraavan tapaamisen aikakortti.

Nukun, valvon, nukun, valvon jne.

Monday, November 26th, 2007

Kun nukkuu yli 12 tuntia vuorokaudessa, joskus enemmänkin, eivät kaikki valvehetket osu virka-aikaan tai sen jälkeiseen iltaan. Torstai-illasta lauantai-iltaan nukuin tosi paljoin ja olin valveillakin vähän unenpöpperössä.

Valvoin jonkin tunnin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kirjoitin tuolloin kolmeen blogiini mietteitäni. Yksi blogeista ei ehkä päivity enää. Jos niin on, menetin ihan hyvän tekstinpätkän jonnekin koneeni ja blogin majapaikan välimaille. Luin silloin yöllä ennen nukahtamista myös vähän Leen ja Millerin kirjaa “Tomorrow log”. Kun uni ei tullut ihan heti, harrastin kuutamoyön innoittamana hetkisen myös haaveilemista, mutta siihen nukahdin.

Valvoin sunnuntaiaamuna jonkin aikaa ja sitten taas iltapäivällä pari tuntia. Tämä meneillään oleva hereisyysjakso alkoi sunnuntai-iltana noin klo 21 ja päättyy nyt maanantaiyön puolella pian, jos nukahdan tavalliseen tapaan.

Aamulla menen laboratoriokokeisiin. Tahtoisin jaksaa valvoa ja ahertaa päivittäin pikkuriikkisen enemmän.

Pieni on kaunista, vaikka hammasta purren

Tuesday, October 9th, 2007

“Se on semmoista tämän tämmöisen kanssa”, totesi isävainaa (1917-1977) muinoin, kun elämä järjesti taas kerran onnenpotkun sijasta jalkakampin. Jaksamiseni suhteen minun on todettava samaa.

Kävin taannoin Tiinan kyydissä kokoustamassa Viialassa Pirkanmaan Nytkisin eduskunnassa olevien puolueiden naisjärjestöjä edustavien naisten kanssa. Epäpoliittisten naisjärjestöjen edustajia ei ollut tällä kertaa paikalla. Otin jotain pientä tehdäkseni loka-marraskuussa, koska arvelin voimistuvani vauhdilla.

Kokouksen jälkeen nukuin kuitenkin yli kolme vuorokautta lähes tauoitta, tosin unohtamatta aineenvaihdunnan vaatimuksia.

En noina päivinä jaksanut pysyä hereillä, saati että olisin osallistunut Tampereella alkusyksystä pidettyyn Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokoukseen tai Vihreät Naiset ry:n hallituksen kokoukseen valtuuskunnan tauolla, Onneksi varajäsenen poissaolo ei liene kovin suuri puute.

Se on ikävämpää, että olen nukkunut kotona myös joidenkin sellaisten kokousten aikaan, joihin olin yrittänyt lähteä ja joihin en sitten ollut hoitanut paikalle edes varajäsentä. Merja lähettikin tänään tekstarin ilmoittaakseen, että voi hoitaa yhden noista sektoreista puolestani, kunnes toisin ilmoitan. Mainiota. Mieltäni painavien, näillä voimin mahdollisesti tekemättä jäävien tehtävien määrä väheni yhdellä.

Laura oli aloitteellinen jo aiemmin ja järjesti Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry:n hallituksen kokouksen viime perjantaiksi ja sai varapuheenjohtajan paikalle tilalleni, sillä nukuin silloinkin. Irene soitti tänään kuulumisia tuosta kokouksesta: kaikki hoituu toisen Maijan varapuheenjohtajuudella ja muun hallituksen aktiivisuudella, kunhan jaksan siirtää tietoa toimintavoimaisille. Erovuoroisena voin vaivatta jättää syyskokouksessa puheenjohtajuuden keskittyä näiltä osin lepäämiseen ainakin seuraavaan syyskokoukseen asti.

Eilisiltana huomasin, että en ole tänä syksynä pyrkinyt puolueen työryhmiin. Huomaaminen oli helppoa, sillä Antti-Juhani soitti eilen illalla omasta onnistumisestaan innoissaan: hänet on valittu molempiin haluamiinsa työryhmiin. Hienoa, olen iloinen hänen puolestaan! Hieman haikeana mietin kuitenkin sitä, miten mielelläni jaksaisin itsekin osallistua joihinkin työryhmiin – ehkä joskus tulevaisuudessa.

Kun voimia on vähän, jaksan vastata vain pieniin haasteisiin. Lähes kaikista tehtävistä luopuminen on vaikeaa, ja sekin, ettei tulevaisuuteen voi suunnittella entistä isompia haasteita, ponnisteluja ja saavutuksia. Puren hampaita yhteen niin, että ikeniä särkee. Maailmani pienenee, mutta nyt pienen on oltava kaunista. Pieni ON kaunista.

Kaventunutta eloa napapiirissä

Sunday, September 30th, 2007

Olen nukkunut paljon. Olen syönyt vuorotellen puuroa ja kasvispastapataa. Olen juonut vettä paljon, teetä ja kahvia jonkin verran. Olen lukenut englanninkielisiä tieteiskuvitelmia, joita posti on tänäkin vuonna kuljettanut kausijuhlien ja merkkipäivien tienoilla (äiti kiittää!). Luennassa on meneillään Weberin “In Fury Born”.

Olen nukahdellut vieläkin jopa kesken askareitteni ja meininkieni. Ateriat ja välipalat samoin kuin kesken jääneen lukemisen voi käynnistää seuraavalla valvejaksolla, mutta muuten maailma menee omaa tahtiaan.

Yhden sähköpostiviestin hoidin eteenpäin: kansa- ja oppikoulukaverini kertoi siinä osallistuneensa kilpailuun, jonka voittamiseen tarvitaan ystävien osallistumista samaan kisaan. Avasin kilpailusivun, ilmoittauduin kisaan ja monistin kisaviestin joillekin ystävilleni. Toivottavasti Pipsa saa tietsikkansa ja muutkin kisaan ilmoittautuneet ystäväni voittavat.

Tuo palkintokone on Omppuinen. Minun pöytätietsikassani asuu Pingiivi, mutta olen toki vuosien varrella käyttänyt myös Omppu-koneita ja aiemmin useimmiten koneita, joihin on valmiiksi asennettu Ikkunat.

Takaisin asiaan eli tuijottamaan omaan napaan – toki vain kuvaannollisesti, sillä minulla ei oikeastaan muinaisen napatyräleikkauksen jäljiltä ole enää omaa napaa.

Maanantaina menen Dehko-hoitajan vastaanotolle saamaan kannustusta terveellisiin elämäntapoihin ja viisastumaan aikuisiän diabeteksen suhteen. Matkalla Dehko-hoitatajan luo käväisen nauttimassa terveyskeskuspalveluista Pihlajalinnassa: lainaan omahoitajalle yhtä joukkotarkastuksesta saamaani kirjettä, jossa käsketään näyttämään kirje omalääkärille. Ei kyse ole mistään vaarallisesta, joten omahoitaja vie kopion kirjeestä lääkärille mietittäväksi.

Nuo ovat muuta, sillä kilpirauhasen vajaatoiminta on jo hoidossa. Lääkityksen ensimmäiset kaksi viikkoa olen tosin popsinut vain pillerin puolikkaita. Vireystila on hiukan parantunut, mutta jaksamisessa se ei tunnu vielä. Maanantaina saan lopultakin ottaa ensimmäisen kokonaisen lääkeplllerin. Toivottavassti pilleri päivässä riittää tähän vaivaan.

Odotan kiihkeästi, että toimintakykyni voimistuu ja elämänpiirini laajenee taas pian.

Ei muuten, mutta olisi mukavaa aloittaa jutut sairaskertomusten sijasta vaikkapa säätiedotuksilla (Tampere/Pirkkala melkein pilvistä, 13 C-astetta) ja sitten kirjoittaa kappaletolkulla ihan muusta kuin omasta napapiiristä. Avarampia aikoja odotellessa: Kaikkea hyvää meille kaikille!

Hitaasti virkistymässä, jälleen

Friday, September 14th, 2007

Poden yhä yli vuoden takaisen kilpirauhastulehduksen seurauksia: väsyn helposti ja virkistyn hitaasti. Kilpirauhaseni on mennyt vajaatoimintaan, mikä on jotensakin lamauttavaa. Lääkitys voidaan (muiden laboratoriotutkimusten tulosten selvittyä) aloittaa ensi viikolla. Vauhtini pitäisi sitten vähitellen palautua hyväksi. Kaikkea hyvää toivon kaikille muillekin!

Kameran yllättämä

Monday, August 20th, 2007

mmmt.jpg

Katson kameraan ensimmäinenä todennäköisesti terveenä päivänäni kuukauden mittaisen sairastamisen jälkeen. Kuvan otti poikani Antti-Juhani Kaijanaho, jonka luvalla tein rajauksen ja laitoin kuvan tänne blogiini.

Antti-Juhani harrastaa nykyisin valokuvausta, kuten hänen blogistaan ja sen oikeanpuoleisen palkin “flickr photos” -osiosta (valokuva-albumista) voi huomata. Samassa albumissa ovat myös Matti-veljeni 50-vuotissynttäreillä otetut kuvat, mutta useimpia niistä (eli henkilökuvia) voi katsella vain, jos saa lupakoodin. Arvoisat Juhlavieraat saavat sen minulta.