Archive for the ‘Filosofia ja pohdinta’ Category

Aioin kuunnella – ja kuuntelin

Tuesday, September 30th, 2008

Kuuntelin (kuten aioin) maanantai-iltana Radio Moreenia. Ohjelma oli filosofisesti kiinnostava. Keskustelijat olivat miehiä ja miesnäkökulma korostui myös ihan julkilausutusti. Kriittisyys perinteistä mieskuvaa kohtaan ja pyrkimys miehenä kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen olivat keskustelun parasta antia. – Kauhajoen surulliset tapahtumat peilautuivat pitkälti noista näkökulmista. Silloin jokaisessa meissä on hieman samaa pahuutta, “perisyntiä”, jota ei ole hyväksi vahvistaa sulkeutumalla sen ääreen. – Avoimmuutta ja läheisyyttä tarvitaan hyvyyden vaalimisessa. Suuri osa ihmisistä pystyy kaikkien yhteiseksi hyväksi kokemaan ja ilmaisemaan tunteensa edes jonkilaisella lämmöllä. Loputkin ihmiset ovat kaltaisiamme.

Suljettu

Thursday, September 25th, 2008

Koivu kasvaa pystysuoran muurin raossa. Koivun ja kuvaajan välissä on kalteriaita. Aita näyttää sulkevan koivun taakseen, mutta minuahan aita on suojaamassa. Koivun muuri on nimittäin Tammerkosken parras jalankulutasosta vedenviertä pohjaan.

Koivu tunkee oksia aidan raosta. Tällä puolella on jalkakäytävä ja sitten Suvanto. Koivun puolella aitaa on pysäköintialue, joka on täynnä autoja. Sinne koivukin on kasvanut, kalteriaidan viereen. Aita taitaa kuitenkin olla minua varten. Reitti on suljettu, että en oikaisisi parkkipaikan läpi.

Kivipaasi on lujasti kiinni toritasossa, mutta silti myös vankalla rautaketjulla toisiin kiviin. Ei sentään. Rautaketju on kiinnitetty kivipylväisiin. Niin minut on suljettu laiturialueen ulkopuolelle raudan ja kivien avulla.

Katselen kadun toiselle puolelle kauniin kalterin takaa. Minne minut on suljettu? Tietysti minut on nyt suljettu aidan tälle puolelle, turvalliselle pihalle. Vaarat on vankasti suljettu pois ulottuviltani. Näinkö turvallisuus syntyy?

Orvokkeja

Sunday, July 13th, 2008

Kaupungin raitilta ihan keskustasta löytyy pieniä orvokkeja, jotka näyttävät luonnonvaraisilta ja vaatimattoman kauniilta. Muutaman metrin päässä on kadulla kukkaruukku, jossa kasvaa jalostettuja orvokkeja, suuria ja kauniita. Orvokit ovat kauniita kukkia luonnossa ja koristeena. Ne ovat mitä ovat. Minä laittaisin orvokkeja kasvamaan ikkunani alle, jos kotikerrostaloni seinälaatikoissa saisi kasvattaa aitoja kasveja. Jos hyvin kävisi, kaupasta ostettujen isojen orvokkien vierelle kasvaisi myös luonnonorvokkeja. Joskus on käynyt niin, mutta ei nyt. Nyt kukkalaatikkoni on tyhjä.

Valoa tunnelin päässä

Wednesday, July 9th, 2008

Olen kulkenut muutaman korttelin mittaiset työmatkani useitakin reittejä pitkin. Jotenkin elämäntilanteeni pohtiminen liittyy havaintoihin ympäristöstäni. Olen tyytyväinen siihen, että minulla on työpaikka joksikin aikaa Tampereen yliopiston Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella. Minulla on ollut ja on alaan monia erilaisia kosketuskohtia elämässäni. Niitä ja työtäni mietin kulkiessani työhön ja sieltä kotiin. Sen tarkemmin selittelemättä totean vain, että näen valoa tunnelin päässä. Tunnelin pimeys, valon näkeminen ja näkymän selkiytyminen joksikin todelliseksi päämääräksi, ovat ihan konkreettisiakin tunnelissa kulkijan kokemuksia. Elämässä tunnelit ovat milloin minkäkin pituisia ja milloin pimeitä tai vielä synkempiä. Oheisten neljän valokuvan tunneli johtaa Itsenäisyydenkadulta Rautatienkadun kanssa risteämisen kautta Hämeenkadulle. Niin voi käydä myös elämäntiellä. Tunnelin jälkeen voi olla vastassa risteys, josta päästyä tien nimi muuttuu, vaikka matka jatkuu suoraan. Aina ei elämänkään risteyskohdissa tarvitse vaihataa suuntaa. Uudenlainen, vahvempi läsnäoleminen omassa elämässä saattaa riittää elämänlaadun parantamiseen.

Kuka se siinn’on?

Sunday, June 29th, 2008

Syntymäpäivääni on enää viikko aikaa. Tiedän toki, että silloin liputetaan, sillä olen osannut syntyä päivänä, jolle on myöhemmin annettu ihan muista syistä liputuspäiväinen merkitys. Ehkä siksi pohdin ikääntymistä useammin kuin ennen. Myös sitä mietin, kannattaako tässä iässä enää haikailla romantiikan perään. Vaikka olisihan se hauskaa, jos vaikka syntymäpäivien aamuina olisi olemassa oma kullanmuru, joka rakkaalleen (minulle, minulle!) keittäisi kupposen kahvia ja toivottaisi vielä muutamaa onnen vuotta. Tosin jossain vaiheessa nuo “kullanmuru” ja “oma rakas” voisivat – kuten jossain tarinassa – olla vain korvikkeita dementikkojen unohtamille etunimille. Toinen tarina kertoo vanhasta pariskunnasta, joka muutti korpitönöstään ihmisten ilmoille johonkon mökkeröiseen. Mies vei jotain romppeita vintille, huomasi siellä vanhan isänsä ja rupesi tuon tuostakin käymään sen juttusilla. Vaimo herkesi mustasukkaiseksi ja meni sitten jolloinkin omia aikojaan katsomaan, ketä se mies siellä oikein tapailee, kun niin on innoissaan. Löysihän se vaimo sieltä toisen naisen, mutta niin vanhan ja rupsahtaneen näköisen, että ei sille tohtinut mustasukkainen olla. Ei eukko sitten enää piitannut ukkonsa ullakkoreissuista. Minulla puolestani on kotikerrostalon hississä jostain syystä aina seuranani joku tutun näköinen ikääntynyt naisihminen. Rehellinen se on, sillä aina se katsoo silmiin, kun minä sen katseen yhytän. Jos ei äitini olisi kuollut jo toistakymmentä vuotta sitten, niin äitimuorikseni luulisin. En kehtaa kysyä, kuka se on, etten paljastaisi huonontunutta nimimuistiani. Otin siitä kuitenkin valokuvan, jonka laitan tähän. Jos vaikka Sinä sen tunnistaisit.

Suvanto, jossa on virta

Wednesday, May 14th, 2008

Tämä vesi virtaa Suvannossa. Varsinainen suvanto on virran oikealla puolella näin betonisillalta katsottuna. Myös minussa on niin. Pauhaava sydämeni on omalta kannaltani vasemmalla. Paras pauhaavan sydämen ja mielen tyyneyden eroa kuvaava musiikkiesitys on kevyen musiikin puolella Lauri Tähkän ja Elonkerjuun Pauhaava sydän: “Mut sun lähelläs mieli peilityyni on”. Lainaus ei ehkä ole ihan tarkka, mutta suunnilleen. Koko tekstin ja esityksenkin löytää internetistä, mutta jätän etsimisen kiinnostuneille itselleen. Minä laitan villahousut nyt pyykkiin, sillä sään jatkuessa ehkä viikonloppuunkin viileänä, tarvitsen niitä jossain Savon suunnassa.

Padotut virtaamaan

Monday, May 12th, 2008

Meinasin kehitellä tähän Tammerkoski-vertauksen tunteista, joita padotaan, mutta ei pystytä kokonaan kätkemään, eikä kunnolla ilmaisemaan. Ajatus juuttui sääliin Näsijärveä kohtaan. Tammerkoskessa on patoja, ei niitä ruoanvalmistusvärkkejä, vaan veden virtauksen vankkoja esteitä. Kun niiden yli tai läpi pääsee kuitenkin jonkin verran vettä, virtaa Näsijärven vesi Pyhäjärveen. Jos Näsijärvi joskus saisi vetensä virtaamaan vapaasti Pyhäjärveen, niin ei se silti saisi Pyhäjärveltä vastausta. Jos kuitenkin tätä Tammerkoski-vertausta kehittelisin näin Helluntain juuri päätyttyä ja heilan saannin lykkäännyttyä jälleen vuoden päähän. Tammerkoski sopii vertaukseen, sillä sen sillalla on ennenkin nähty heila ensi kerran, jopa lauluksi asti. Siitä vertauksesta. Jos toinen heilastelun ihmisosapuoli eläytyisi ensin ylävirran järveksi ja antaisi tunteidensa virrata avoimesti sitä alavirran puolella rauhassa kaiken saapuvan veden vastaanottavaa järveä kohti, siis järveksi eläytyvään ihmisosapuolta kohti, niin alavirran puoleiseksi järveksi eläytyjän olisi myös vastaanotettava saamansa tunteet. Sitten vain vaihdetaan eläytymisvuoroja – ja taas, ja taas. Näin ehkä olisi mahdollista onnistua heilaantumaan jo ensi vuoden helluntaiksi ja siitä sitten ehkä lopuksi ikää. Vaikeaa se on, katsokaa vaikka tätä Tammerkosken mahtavaa patoa. Katsokaa voimaa, jolla vesi virtaa padon yli. Jos tuossa olisi kyse tunteista, niin uskaltaisiko padon purkaa? Ja jos uskaltaisi, niin olisiko villahousukeli vai kesäsää?

Kuparinen koti kattoparvekkeella

Sunday, May 11th, 2008

Jos omistaisin asunnon, jossa kotini on, voisin laittaa sen myyntiin. Ilmoituksessa lukisi jotain liioiteltua kieliopillisesti väärin muotoiltuna, vaikkapa: “Kuparinen koti kattoparvekkeella”. Kotini ei tietenkään ole kattoparvekkeella, eikä siellä ole yksityistä kattoparveketta. Osa asuntoni katosta on kuitenkin vintin parveketta, jota ei kukaan voi hyödyntää oikeastaan mitenkään. Siellä ei vietetä asukasiltoja, eikä myöskään kuivata pyykkejä. On minulla sentään kukkalaatikko olohuoneen tuuletusikkunan kohdalla ulkoseinässä. Tosin taannoisen julkisivuremontin jälkeen siinä kiellettiin pitämässä painavaa kukkamultaa. Mitenkäkö kukat siinä sitten viihtyvät? Eivät mitenkään, sillä myös aitojen kukkien ja muiden kasvien kasteleminen kiellettiin. Varmuuden vuoksi kiellettiin myös kaikki aidot kasvit. Entä kupari, jota lupailen kuvitteellisessa ilmoituksessani? Vastapäisen talon vintin tilalle on rakennettu kuparilla katettu asuntokerros. Tässä talossa on tyydytty laittamaan kuparia talon päätyyn minun ja päätynaapurini ulkoseinän verran siihen, missä naapuritalon korkeus ei yllä peittämään tiiliseinää. Naapurin asunnon päällä on tavallista ullakkoa. Niinpä tämä minun kotinani oleva asunto on talon ainoa “kuparinen koti kattoparvekkeella”.

Identiteetti, monipersoonaisuus ja vastuullisuus

Sunday, November 25th, 2007

Saksan Dortmundissa on helmikuun puolivälissä ESAP:in järjestämä filosofian tapahtuma nimeltä “Personal Identity, Multiple Personality and Responsibility”. ESAP on eurooppalaisen analyyttisen filosofian seuran englanninkielisen nimen lyhenne ja tuon aiheen suurpiirteinen suomennos on tämän lokimerkinnän otsikossa.

Olen tutkinut minuutta, teon aikojaa ja tekijää viime vuosina analyyttiseltä kannalta. Ehkä olen ollut ja varmasti olen vieläkin tämmöisen tutkimisen tarpeessa ihan itseäni varten, ja yhä toki myös tieteellisestä filosofisesta mielenkiinnosta.

Näinä väsyväisyyteni päivinä olen joutunut miettimään omakohtaisesti, onko monipersoonaisuus tai ainakin identiteetin hajanaisuutena tuntuva dissosiaatiohäiriö määrittänyt kaikkea kokemistani ja tekemistäni suunnilleen koko ikäni.

Ehkä opintojeni monialaisuus, työ- ja työttömyysurani pätkittäisyys, etunimien viime aikainen moninaisuus ja väsyttävien fyysisten sairauksien ohella tuntuva henkinen väsymys ovat kaikki tuollaisen dissosiaatiohäiriön aiheuttamia “hälyääniä” ja yksinkertaisen elämänpolun haaroittumista.

Kiintymyssuhdehäiriö on kuulemma dissosiaatiohäiriön varhainen kasvualusta, jota lapsuuden traumat ja elämän mittaan eteen poukkoilevat stressaavat tilanteet, olosuhteet ja tapahtumat lannoittavat. En mieti enää noita syntyjä syviä, vaan sitä, miten pääsisin eheän identiteetin tilaan ja pysyisin olemaan ihmissuhteissani läsnä kokonaisvaltaisesti.

Tunteeni eivät oikein välity niiden kohteille kohdatessamme. Joskus taas reagoin liiankin vahvoin tuntein joihinkin sanoihin ja tapahtumiin, jotka eivät näissä nykyisissä tilanteissa edellytä niin massiivisia tunnehyökyjä. Koska yritän itse kantaa vastuun ilmaisustani ja toiminnastani, koetan etsiä hajanaisuuteni takaa ja alta ehjää perustaa.

En voi nykyhetkessä paeta vastuutani vetoamalla vaikeaan lapsuuteen, ankeaan nuoruuteen ja pipoon, joka on niiden vuoksi ollut kireällä koko tähänastisen elämäni. Nyt en silti jaksa paljoakaan, mutta luotan paranemisen taitooni ja voimistumiskykyyni.

Jos voittaisin lotossa runsaasti rahaa, saattaisin yrittää päästä tuohon ESAP:in tapahtumaan.

Filosofiatapahtumista ja yleisöistä

Tuesday, November 14th, 2006

Katsoin sattumalta YLE:n Teemaa tänään ja huomasin siellä tutun luennoijan, nimittäin Villen, joka on entinen työkaverini. Yle foorumissa esitetty luento vaikutti kiinnostavalta: Sisäisen ja ulkoisen luonnon myytti. Valitettavasti ehdin katsomaan siitä vain keskiosan.

Luento oli nauhoitettu viime keväänä Tampereella Suuressa Filosofiatapahtumassa. Yleisöä näytettiin usein lähikuvina, muiden muassa Even, Ninan ja Leon sekä monen muun eri tilanteista tutut kasvot viivähtivät kerran jos toisenkin teeveen kuvassa.

Suuren Filosofiatapahtuman yleisön näkyvyys TV-ruudulla oli tosi selkeää verrattuna minun vilahtaviin kuviini Ylen hyvän yleisön joukossa äskettäin.

Tuon teeveessä tänään yhden luennon osalta näkemäni Suuren Filosofiatapahtuman rinnalle Vastedes ry järjesti viime keväänä kalastaja Pentti Linkolaa varten Pienen Filosofiatapahtuman, joka taisi olla varsin suosittu. Tilaisuuden 200-paikkaiseen katsomoon olisi kuulemma ollut menossa kaksinkertainen määrä yleisöä.

Minä en ehtinyt yleisön joukkoon Suureen enkä Pieneen filosofiatapahtumaan viime keväänä, joten en voi verrata niitä. Kerran olen tuurannut oharin tehnyttä Linkolaa jossain tilaisuudessa ja useampana vuonna olen ollut yleisön joukossa Suuressa Filosofiatapahtumassa.

Taidanpa laittaa Suuren Filosofiatapahtuman 2007 päivät kalenteriini: 31.3.-1.4.2007 Aiheena on silloin Hyvä paha globalisaatio. Toivottavasti ehdin sinne yleisön joukkoon.