Helsingin reissu

Menomatkalla lauantaiaamuna luin englanninkielistä tieteisjännäriä ensimmäisestä puukissan ihmisen kohtaamisesta, kun Honor Harringtonin esiäiti Stefanie, 11 v, ja aikuinen puukissa Climbs Quickly tapasivat ukkosmyrskyisenä yönä kasvihuoneitten ullkopuolella.

Join aamukahvini junakahvilassa ja söin sämpylän, sillä tein aamulla kotona tietokoneella töitä niin, että unohdin siinä vaiheessa syömisen. Juoksemalla ehdin lippuautomaatin kautta johonkin vaunuun ja matkalla omaani oli tuo kahvila. Matka ravintolavaunuun ja siellä pöydän ääreen sekä lopulta omaan vaunuu oli todella horjuttavaa. Ajattelin junan olevan jotenkin huojuva, mutta kahvilatyöntekijä tiesi kertoa, että ajoimme tuossa vaiheessa 200 kilometria tunnissa. Se ei ole ihan joka kerta mahdollista, mutta nyt oli, koska “olemme liikkeellä vain yhdellä yksiköllä”, mitä se sitten tarkoittikaan.

Omalla junapaikallani huomasin, että samassa vaunussa oli arvostettu tamperelainen toimittaja, joka oli puheenjohtajana Pirkanmaan NYTKISille viime syksynä organisoimassani “Median naiskuva” -seminaarin paneelikeskustelussa.

Rautatieasemalta kävelin Annankadulle ja etsin Annantalon. Kävelyllä vähän paleli, sillä Helsingissä oli viileän tuulista. Kokouksen alkuun oli aikaa, joten kävin tutustumassa Kamppiin, matkakeskukseen ja johonkin kahvilaan, jossa join vähän appelssiinilimsaa ja katselin, miten Tallinkin ilmapallot kelpasivat väelle. Olisin ottanut itsekin ilmapallon, jos olisin jo ollut kotimatkalla. Kahvilasta sain WC-poletin ja seikkailin mutkikkaalta tuntuneen käytävän kautta ja sitten toista takaisin.

Annantalon kohdalla oli iäkäs rouvashenkilö katsomassa, josko sauvakävelisi hiljalleen myös sisään. Portaiden luona totesimme menevämme samaan kokoukseen, joten tassuttelimme portaat, kysyimme reitin auditorioon vahtimestarilta, nousimme hissillä toiseen kerrokseen ja odotimme kumpikin tahoillamme. Toisen kerroksen aulassa oli paljon lasten erilaisia taidekerhotöitä esillä.

Kokous, johon osallistuin TASVINA ry:n puolesta, alkoi ajallaan ja sujui hyvin. Vihreitä naisia oli paikalla vähemmän kuin syyskokouksessa, mutta silti meitä oli eri puolilta Suomea. Kokouksen jälkeen keskustelimme kahvin ja viinerin kera, sillä ohjelma jatkui tauon jälkeen.

Myös seminaari sujui hyvin. Tutkijan esitelmä oli kiinnostava ja keskustelu aktiivista. Kysymykseen “Kiintiöillä lasin läpi?” löytyi kunnallispolitiikan kannalta myönteinen vastaus, joten kyllä yritysjohdonkin osalta niin varmaan olisi.

Kuljin toisesta kerroksesta pihalle saman rouvashenkilön kanssa kuin olin kulkenut sisäänkin Annantaloon. Hän nimittäin odotteli minua yläaulassa lähdettäessä. Han kertoi olevansa eläkkeellä erään naistenlehden toimittajan tehtävistä. (Jo toinen toimittaja samalla reissulla.) Hän oli aikanaan haastatellut suomalaisia johtavia naisia liike-elämän, politiikan ja yliopistonkin piiristä tehdessään juttuja lehteensä. Hänkin oli aikanaan kärsinyt pätkätöistä, sillä kymmeneltä alkuvaiheen pätkätyövuodelta ei ollut kertynyt työeläkettä ollenkaan. Hyvin toivotuksin erosimme teillemme Annantalon edustalla.

Kävelin Mannerheimintielle ja sitten käännyin Aleksanterin kadulle. Sain jonkin lipareen, josta luin, että kiipeämällä yhden tavaratalon viidenteen kerrokseen saisin kupillisen kahvia. Tein niin, sillä nälkäkin oli ja ilmaisen kahvin kanssa maksettavakseni jäi vain herkullinen voileipä.

Kahvila oli avattu toissa viikolla ja uudelta se näyttikin. Tunnelma oli rauhallinen, istuimet miellyttäviä ja jotenkin avaraa. Tavaratalossa oli yhä remontti meneillään, eikä minua huvittanut palata alas rullaportaita. Niin joutui kulkemaan aina jonkin osaston läpi joka kerroksessa. Hissi näytti vanhanaikaiselta portteineen ja ovineen, mutta oli yllättävän automaattinen: helposti avauttava saranaovi ja automaattinen hissin pariovi. Pari erittäin muodikasta nuorta miestä vaikeni hississä seurassani koko hissimatkan.

Kävelin yliopiston kirjastoon, pakkasin tavarani lokeroon ja menin maksamaan sakot, jotka olivat syntyneet siitä, että en uusinut kahden kirjana laina-aikaa hammastulehduksen vuoksi kuumeillessani, enkä myöskään palauttanut ajoissa kirjaa, jonka laina-aikaa en saanut jatkettua varauksen vuoksi. Otin joitin teonfilosofian kirjoja lainaksi ja löysin tiedon kiinnostavasta kirjasta, jota ei saa lainaksi. Se kirja on kuitenkin sellaisessa kirjaston yksikössä, joka ei ole lauantaisin auki.

Kävelin vastaisen varalle katsomassa reitin sinne Topelianaan ja jatkoin ajatuksissani kävelyä eteenpäin. Joku juoksu oli meneillään katureiteillä ja siitä havahduin olevani itsekin matkalla Hakaniemeen. Siellä nousin ratikkaan, jolla menin Rautatie-asemalle.

Ostin lipun Tampereelle ja pullakahvit mukaan. Sitten kiiruhdin junaan, mutta niin täpärästi, että loppumatka omalle paikalle oli taas kuljettava liikkuvassa junassa. Kahvimukin kanssa oli aika hankalaa kulkea muiden paikkaansa etsivien kanssamatkustajien joukossa omaa paikkaa kohti.

Jossain vaiheessa junaa pitkin vaeltaessani moikkasin Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan laitoksella tekemäni suunnittelijan työpätkän aikaista kolleegaa. Hän oli muistaakseni silloin opetushommissa ja minä suunnittelin Opetusministeriön rahoituksella erityispedagogiikan jatko-opiskelun laatua parantamaan valtakunnallisen tohtorikoulutusohjelman. Irma sanoi ohimennessäni, että luuli, etten tuntisi häntä. Selitin, etten pysähdy matkustajapaljouden vuoksi.

Veturin lähellä oli vaunu, jonka toisessa kerroksessa paikkani oli. Jatkoin pullakahvini juotuani enlanninkielisien tieteisnovellin lukemista ja katselin välillä maisemia. Toisesta kerroksesta maisemat näkyvät paremmin: peltoja, vesistöjä, taajamia, metsää, hevosia, lehmiä, koiria, variksia, ihmisiä ynnä muuta.

Tampereella kävin asematunnelissa kaupassa. Löysin paperikassin, jossa oli palautettavia pulloja, mutta en palannut viemään niitä kauppaan. Sen sijaan annoin pullot naiselle, joka tuli vastaan ja selvästikin kaiveli pulloja roskiksista. Väkeä oli paljon liikkeellä ja jostain syystä Rautatienkatu oli tolkuttoman roskainen noilla tienoin. Minä puikkelehdin väen joukossa korttelin verran Hämeenkatua ja yhden talon ja kotikerrostalon pään verran Tuomiokirkonkatua.

Kotiin oli taas mainiota palata.

Leave a Reply