Uni 20. heinäkuuta 2007

Nukuin viime yönä 12 tuntia. Katselin unta:

Olin viimeistä päivää töissä. Tein loppuselvitystä työkavereiden kanssa. Tai olisin tehnyt, jos ei olisi ollut puutetta työvälineistä. Ei ollut paperia, eikä kyniä, vaikka kuinka etsimme. Siivosin vain jälkeni ja lähdin kaupungille.

Kaduilla ja torilla kulki ihmisiä ruokalusikka kädessään. Joku tuttuni kysyi, missä minun vesilusikkani on.

Ihmettelin ääneen, miksi ruokalusikkaa sanotaan vesilusikaksi. Selitys oli yksinkertainen. Lähes kaikki maapallon vedet olivat saastuneet, joten sattumalta löytyvää puhdasta vettä varten pidetään tästä päivästä alkaen lusikkaa mukana. Isompaa astiaa ei saa pitää mukanaan, sillä muillakin on jano.

Torilla oli kuorma-autolastin kokoinen kasa vanhoja perunoita. Kysyin niistäkin. Sain kuulla, että myös suurin osa maapallon ruuasta on saastunutta. Tämä perunalasti ei ollut saastunut, vaan vanhentumassa pilalle. Minä otin siitä kolme isoa perunaa, koska minusta ne näyttivät ihan syötäväksi kelpaavilta. Päätin säästellä niitä, kunnes löytäisin itselleni vesilusikan ja vettä.

Joku kertoi, että keksitehdas tuo – tai on ehkä jo tuonutkin – halliin varastostaan lastin pilaantumattomia keksejä. Sieltä kaupunkilaiset voivat hakea kukin yhden keksin.

Lähdin etsimään keksien jakelupaikkaa.

Matkalla tunsin äkkiä voimakkaita töytäisyjä selässäni. Hevonen potki minua selkään. Epäilin, että en saisi sitä rauhoittumaan, vaan joutuisin poljetuksi maahan sen kavioiden alle. Päätin kuitenkin yrittää puolustautua, kunhan pääsisin kääntymään sitä päin. Käännyin iskuja päin ja kadotin perunani.

Iskut lakkasivat yllättäen. Ihmettelin syytä siihen ja katselin ympärilleni. Vanha tuttavani suuri musta karhu oli tullut paikalle ja hevonen oli laukannut tiehensä. Karhun turkki kiilsi kauniisti. Halasimme. Silloin muistin hämmentyneenä, missä olin karhuun tutustunut. Lähdimme kättä ja tassua heilauttaen omiin suuntiimme.

Keksien jakelupaikka oli parin korttelin päässä pankin hallissa. Pankille ei ollut enää muuta käyttöä. Ajattelin, että keksi maistuisi hyvältä veden kera.

Jatkoin veden etsimistä, sillä nyt minullakin oli vesilusikka. En löytänyt kuin pilaantuneen veden lätäköitä ja suuren virran, jonka vesi oli juomakiellossa.

Aikani vettä etsittyäni muistin, että kotini raanasta tulee juomakelpoista vettä. Ensin epäilin, että sekin vesi on saastunutta. Ympäristöäni tarkastellessani aloinkin epäillä, että en ole hereillä.

Heräsin. Tein kaurapuuron ja söin sen nautiskellen. Otin palan painikkeeksi lasillisen hyvää raanavettä. Maukkaan kahvikupillisen aikana sulattelin unikuviani.

Toivon kaikille maapallolaisille riittävästi ruokaa, vettä, turvallisuutta ja hellyyttä.

One Response to “Uni 20. heinäkuuta 2007”

Leave a Reply