Työkunto kohoaa, vaikkakin ujosti

Elämän, hereillä pysymisen, mieliterapian, kilpirauhaslääkityksen ja diabetesdieetin noudattamisen tässä vaiheessa oli (eilen) aikani käydä työvoimatoimistossa kuntoutujien työvoimaneuvojan luona.

Yritän toki hakea työtä muutenkin, mutta jostain syystä työnantajat eivät suuremmin arvosta istualleen nukahtavia työntekijöitä – jopa patjatestarin pitäisi sentään nukahtaa patjan pinnan suuntaisesti.

En oikein tiennyt, mitä voin odottaa työvoimatoimistovirkailijalta nykyisessä tilanteessani. Niinpä jännitin tapaamista ja sitä, mitä kuntoutujalle tarjotaan. Virkailija oli taitava rauhoittamaan. Sain asiallista ja ystävällistä neuvontaa.

Työkunto ja kunnollinen työ olivatkin kiinnostavia keskustelunaiheita. Keskustelu, joka kesti tunnin ja reilut rapiat päälle, herätti toiveita hyvän työntekijän (minun, minun tietysti) palaamisesta joskus takaisin hyvän työn tekijäksi. Ajankohtaa tuolle toivotulle tapahtumalle emme ryhtyneet arvailemaan.

Seuraava istunto meillä on vasta ensi vuonna, onneksi sentään silti jo vajaan kuukauden kuluttua.

Silloin katsotaan, miten kuntoutumistyöllistymiseen on saatu rahoitusta, olenko kenties jo työllistynyt ja mihin kaikkeen tuplamaisteri, pitkän tutkimustyökokemuksen omaava pätkätutkija pystyisi seuraavassa työpätkässään. Viimeksi oli toiminnanjohtaja, mutta tutkimusalasta oli nyt taas puhe.

Lähdin työvoimatoimistossa mielissäni, kassissani neljä tulostetta avoimista akateemisista työpaikoista ja kukkarossa viidentenä vaihtoehtona seuraavan tapaamisen aikakortti.

Leave a Reply