Kosken toisella rannalla, minusta nähden

Apilankukat hymyilevät yhä salaperäisesti, eikä romantiikkaa näytä olevan muuallakaan, joten pitää tyytyä tunnelmallisiin kulttuurimaisemiin. Kosken toisella rannalla minusta päin katsottuna on yksi Tampereen mainioimmista sisäpihoista. Pihaa ympäröivät talot ovat täynnä erilaisia putiikkeja, ravintoloita, liikehuoneistoja ja järjestöjen toimistoja. On siellä myös vihreiden toimisto, jossa olen ollut työssä taannoin pari vuotta. Tittelini oli toiminnanjohtaja. Nyt kun yritän saada itseni uudelleen yliopistolliseen tutkimusamanuenssin kuosiin ja kuntoon sairastelun jäljiltä, käyn samassa talossa, mutta Pihlajalinnassa. Sen yksityisiä lääkäripalveluja Tampereen kaupunki tarjoaa terveyskeskuspalveluina minulle ja lukuisille muille Tammerkosken molemmin puolin. Tämän yllä olevan kuvan otin Pihlajalinna takanani ja tunneli edessäni. Alla oleva kuva syntyi, kun käännyin tunnelin suulla ja kuvasin Pihlajalinnan suuntaan. Suosittelen näitä Kehräsaaren maisemia tamperelaisille ja turisteille, siis kaikille.

Leave a Reply