Ei ihan presidentiksi asti

Kiitos Heidi Hautalalle hyvästä ja rehellisestä presidentinvaalin kampanjasta. Se ei ihan riittänyt presidentiksi asti, vielä. Jostain syystä moni vihreä ääni meni muualle kuin omaan poliittiseen kotiin.

Tampereella Heidi Hautala sai 5,6 prosenttia kaikista äänistä, mutta ei siis läheskään kaikkia niiden tamperelaisten ääniä, jotka ovat aiemmin äänestäneet vihreitä. Koko ajan hänen kannatuksensa on täällä ollut parempi kuin koko maassa: Tampereen ennakkoäänistä Heidi Hautala sai 4 prosenttia ja vaalipäivänä annetuista tamperelaisäänistä 7 prosenttia.

Joillakin tamperelaisilla äänestyspaikoilla Heidi Hautalan ääniosuus oli ihan kelvollinen ja selvää nousua oli nähtävissä ennakkoäänestyksestä vaalipäivään tultaessa. Tamperelaisittein Heidi Hautalan ääniosuus oli suurin äänestyspaikassa, joka oli Pispan koululla: 11,8 prosenttia. Siellä hän sai ennakkoäänistä 7,9 ja vaalipäivän äänistä 14.1. prosenttia.

Presidenttiä ei ole vielä valittu. Yksi äänestyspäätös on vielä tehtävä.

3 Responses to “Ei ihan presidentiksi asti”

  1. matti says:

    Miksi vihreät eivät äänestä omaansa? Arvelin itse sen johtuvan siitä, että Tampereella hallitseva vihreyden laji on punavihreys. Monelle on siten jotenkin luonnollista äänestää suoraan “vakavastiotettavaa” vasemmistoehdokasta.

  2. Niinpä. “Vakavastiotettavan” vasemmistoehdokkaan kannattajat ovat toki jo tänään toivoneet sähköpostitse ja kadulla tavattaessa tukea. Sulattelen vielä hetken ensimmäistä kierrosta.

  3. No niin. Nyt olen hetken mietittyäni päätynyt toisen kierroksen kantaani: olen Tarja Halosen kannalla, vaikka toivon, että voisin tälläkin kierroksella äänestää Heidi Hautalaa.

Leave a Reply